Riihimäkeläismies on soitellut hätäkeskukseen jo vuosien ajan. Oikeus passitti miehen mielentilatutkimukseen.
Hätäkeskuksen toimintaa sekavilla puhelinsoitoillaan häiritsevä 66-vuotias riihimäkeläismies sai maanantaina jo viidennen tuomionsa aiheettomasta hätänumeroon soittelemisesta.
Hyvinkään käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen 39 asiattomaan ja aiheettomaan hätäpuheluun kolmena päivänä tämän vuoden tammi- ja helmikuussa.
Kaikkina kolmena päivänä mies soitteli hätäkeskukseen muutaman minuutin välein, kunnes poliisit hakivat hänet putkaan. Helmikuun 9. päivänä tapahtuneiden soittojen jälkeen mies vangittiin.
Riihimäkeläismies on saanut Kanta-Hämeen ja Hyvinkään käräjäoikeuksilta aiemmin jo neljä vankeustuomiota asiattomista soitoista vuosina 2014-2018.
Edellisen tuomionsa vastaavasta häiriköinnistä riihimäkeläismies sai 22. tammikuuta.
Hänet tuomittiin tuolloin tietoliikenteen häirinnästä, kahdesta törkeästä tietoliikenteen häirinnästä sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta vuoden ja neljän kuukauden vankeuteen. Oikeus myös takavarikoi miehen matkapuhelimen valtiolle.
Tuomion jälkeen mies piti lähes kaksi vuorokautta taukoa, ennen kuin hän aloitti soittelun uudestaan.
Mies kertoi oikeudessa, ettei hän muista soittojaan. Hän kertoi käyttäneensä kipujensa takia alkoholia sekä unilääkettä.
Hän kiisti soittojen tahallisuuden ja oikeudessa todisteena kuultujen puhelinsoittojen jälkeen hän ihmetteli itsekin omaa käyttäytymistään.
Syyttäjä vaatii miehelle kahdeksan kuukauden ehdotonta tuomiota rikoskierteen katkaisemiseksi sekä tarpeellisen hoidon saamiseksi.
Sekä syyttäjä että puolustus olivat yksimielisiä mielentilatutkimuksen tarpeellisuudesta. Mies passitettiin psykiatriseen vankisairaalaan odottamaan mielentilatutkimuksen alkua.
Oikeus päättää rangaistuksesta mielentilatutkimuksen valmistuttua. HäSa
Lue myös: Hätäpuheluhäirikölle jälleen vankeutta (3.2.2018)
Lue myös: Hovioikeudelta ei armoa hätäkeskushäirikölle (9.4.2019)
Lue myös: Mies soitti 112:een tunnin sisällä 28 kertaa – Poliisi meni lopulta voimalla, kun puhelut eivät loppuneet (19.9.2019)