Turhia hätäpuheluita vuosien ajan soitellut riihimäkeläismies sai jo kolmannen tuomionsa.
Turhia hätäpuheluita yhtenään soitteleva 66-vuotias riihimäkeläismies on saanut vuoden ja neljän kuukauden vankeustuomion hänen tehtyään satoja turhia soittoja hätäkeskukseen sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Mies on aiemminkin joutunut vastaamaan syytteisiin turhista hätäpuheluista. Hän sai vuonna 2014 puolen vuoden ja vuonna 2016 vuoden tuomiot tietoliikenteen häirinnästä.
Miehen nyt saamaa tuomiota kovensi edellisistä tuomioista jäänyt jäännösrangaistus.
Tällä kerralla oikeudessa käsiteltiin viime vuonna tapahtuneita yli kahtasataa turhaa puhelua hätäkeskukseen.
Mies soitti puheluita viime helmikuussa sekä tauon jälkeen taas syys-marraskuussa. Puhelut hätäkeskukseen loppuivat vasta kun mies vangittiin marraskuussa.
Miehen itsensä mukaan puhelut koskivat hänen kipujaan.
Oikeudessa kuulluilla tallenteilla miehen kuitenkin kuultiin soittavan mm. hävinneiden pankkitunnusten takia tai vain kertoakseen olevansa ulkona menossa ruokakauppaan.
Mies myönsi olleensa humalassa puhelut soittaessaan.
Mies tuomittiin myös virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, sillä hän otti asuntoonsa hätäkeskussoittojen takia tulleet poliisit vastaan iso keittiöveitsi kädessään.
Poliisit joutuivat vääntämään veitsen väkisin pois miehen kädestä.
Oikeus päästi miehen vapaaksi oikeudenkäynnin jälkeen.
Oikeuden mukaan miehen pitäminen vangittuna olisi ollut kohtuutonta hänen kuntoutumisensa ja asumisjärjestelyissä tapahtuneiden muutosten takia.
Miehen matkapuhelin takavarikoitiin valtiolle. HäSa
Lue myös: Hätäkeskushäirikkö sai jo viidennen tuomionsa (20.3.2018)
Lue myös: Hovioikeudelta ei armoa hätäkeskushäirikölle (9.4.2019)
Lue myös: Mies soitti 112:een tunnin sisällä 28 kertaa – Poliisi meni lopulta voimalla, kun puhelut eivät loppuneet (19.9.2019)