Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lähes 500 vankia vapautui Oklahoman vankilasta maanantaina – Eniten lievennettyjä tuomioita yhden päivän aikana

Maanantai oli Yhdysvalloissa historiallinen päivä. Yhteensä 462 vankia asteli vapauteen sen jälkeen, kun heidän rangaistuksiaan oli päätetty lieventää. Edellinen ennätys oli peräisin Barack Obaman presidenttikaudelta.

Vuonna 2016 Yhdysvaltojen Oklahoman osavaltion kaikissa 77 piirikunnassa presidenttiehdokas Donald Trump sai voiton. The

New York Times kertoo, että osoittaessaan äänensä Trumpille ,Oklahoman asukkaat antoivat suostumuksensa myös toiselle suunnitelmalle: vähentää vankien määrää ja alentaa rangaistuksia useista rikoksista.

Tämän päätöksen tulokset olivat maanantaina nähtävissä Oklahomassa, kun lähes 500 vankia marssi vapauteen yhden päivän aikana. Vapaus mahdollistui vangeille lievennettyjen tuomioiden ansiosta.

Oklahoman ehdonalaislautakunta äänesti perjantaina yksimielisesti, että se ehdottaa tuomioiden muuntamista sellaisista rikoksista, joita ei enää pidettäisi törkeinä, mikäli tuomio annettaisiin nyt. Tämän seurauksena maanantaina vapautui peräti 462 vankia.

Yhteensä 814 vangin tapausta harkittiin ja tuomion lieventämistä ehdotettiin 527 vangin kohdalla. Kaikkien tuomiota ei kuitenkaan voitu lieventää muiden rikosten takia.

Reutersin mukaan lievennetyn tuomion saaneet suorittivat tuomiota väkivallattomista matalan tason rikoksista. Oklahoman kuvernööri Kevin Stitt kertoi Reutersille, että Yhdysvaltojen historiassa ei ole koskaan nähty yhtä isoa määrää muunnettuja rangaistuksia yhden päivän aikana. Aikaisempi ennätys oli peräisin Barack Obaman viimeiseltä päivältä presidenttinä. Tuolloin Obama lievensi viimeisenä tekonaan presidenttinä 330 vangin tuomioita. Valkoinen talo kertoo, että Obama muutti kautensa aikana yhteensä 1 715 tuomiota.

Oklahomassa vapautetut vangit viettivät vankilassa keskimäärin kolme vuotta, ja heidät vapautettiin keskimäärin noin 16 kuukautta etuajassa. Stitt kertoi Reutersin mukaan, että päätöksestä syntyy Oklahomalle säästöjä arviolta 12 miljoonan dollarin, eli noin 10,8 miljoonan euron, edestä.