Ahtela, Ihalainen, Laatunen ja Selin tarttuivat toimeen valtakunnansovittelijan toimistolla. Ryhmän tärkein kohde on pakettilajittelijoiden työehtosopimussiirtoa koskeva pattitilanne.
Postilakon umpisolmua avaava selvitysryhmä on aloittanut työnsä. Työehtokonkarit Jukka Ahtela , Lauri Ihalainen , Lasse Laatunen ja Ann Selin saapuivat aamulla valtakunnansovittelijan toimistolle.
Ryhmällä on edessä hikinen viikonloppu, sillä paineet “postipommin” purkamiseksi kasvavat koko ajan. Maanantaina uhkaa tukilakkojen suma, joka muun muassa lamauttaisi laivaliikenteen ja pääkaupunkiseudun julkisen liikenteen.
Aikaa on niukasti: tukilakkojen purkaminen ei todennäköisesti onnistu hetkessä, vaikka sopimus syntyisikin.
Miten avata siirron aiheuttama solmu?
Posti- ja logistiikka-alan unionin (PAU) ja Palvelualojen työnantajat (Palta) väliset työehtoneuvottelut ovat monilta osin edenneet. Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella työehtosopimus voisi olla pitkälti taputeltu, jos pakettilajittelijoita koskeva solmu saataisiin auki. – PAU:n puolelta on mahdollisuus liikkua, kun lajittelijoiden tilanne on ratkaistu, totesi valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala torstaina.
Kyse on Postin tytäryhtiön päätöksestä siirtää noin 700 pakettilajittelijaa PAU:n työehtosopimuksesta toiseen, työntekijäliiton mukaan selvästi heikompaan sopimukseen.
Tästä asiasta ei kuitenkaan voida varsinaisesti päättää PAU:n ja Paltan vällillä.
Selvitysryhmän tärkein kohde on juuri tämä kiista. Millaisia keinoja epävirallinen ryhmä voisi ehdottaa, on tässä vaiheessa epäselvää.
PAU kuitenkin vaatii, että pakettilajittelijat siirretään takaisin sen sopimuksen alle.
Rinteen keinoista ei ole tietoa
Työntekijäpuoli puhuu työehtoshoppailusta, jolla tarkoitetaan työnantajan tapaa soveltaa itselleen halvinta työehtosopimusta johonkin työntekijäryhmään. Postin lisäksi vastaavantyyppisiä siirtoja tai niiden yrityksiä on ollut muillakin aloilla. Torstaina asiaan puuttui pääministeri Antti Rinne (sd.).
– Hallitus huolehtii siitä, että tällainen työehtoshoppailu tavalla tai toisella suomalaisesta yhteiskunnasta kitketään, hän totesi eduskunnan kyselytunnilla.
Hän ei kuitenkaan avannut, millaisilla keinoilla tämä on tarkoitus toteuttaa.