Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja: "Tiede tahtoo usein jäädä kaiken melskaamisen ja politikoinnin jalkoihin"

Tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu tämän vuoden Linnan juhlien teemana.

Avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaojan mielestä on erinomaista, että tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu on otettu tämän vuoden Linnan juhlien teemaksi.

– Tieto tahtoo usein jäädä kaiken melskaamisen ja politikoinnin jalkoihin. Kuitenkin tiedon varaan koko nykyinen maailmamme perustuu. Esimerkiksi politiikassa on mahdotonta tehdä oikeita päätöksiä, jos ei ole oikeaa tietoa. Olen todella iloinen tästä teemasta, Valtaoja sanoi.

Valtaoja on myös iloinen siitä, että tuoreen tiedebarometrin mukaan suomalaisten luottamus tieteeseen on vain keskimäärin koko ajan kasvanut.

– Ja usko hömppäuskomuksiin on pienentynyt.

Se Valtaojasta on huolestuttavaa, että puolet perussuomalaisten kannattajista ei tiedebarometrin mukaan luottanut tieteeseen.

– Tiede ei ole mikään hämäräperäinen ideologia, vaan faktojen keräämistä maailmasta. Jos meillä ei ole tositietoa maailmasta, on mahdotonta tehdä järkeviä päätöksiä ihan riippumatta, mihin puolueeseen kuuluu.

Filosofi Esa Saarisen mukaan Yhdysvallat huono malli

Filosofi Esa Saarisenkin mielestä teema on hienosti valittu tässä hetkessä.

– Maailmalla on paljon virtausta, joka vie ihmiset irti tiedosta. Se on huono niin yhteiskunnan kuin yksilön kannalta.

Saarisen mielestä räikein esimerkki siitä nykyisin on Yhdysvallat. Suomessa hänen mielestään tieteeseen ja tietoon luotetaan.

– Suomalaisilla on mielestäni suhteellisuudentajua ja valheen kanssa eläminen ei ole suomalaisittain houkuttelevaa.

Tieto on ihmisen paras väylä rakentaa kestävää tulevaisuutta. Syventävä ymmärrys syntyy tiedosta ja se on mahdollisuus löytää ratkaisuja uhkiin.