Kaksi keskustan itäsuomalaista kansanedustajaa on jättänyt eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun, jossa he vaativat muun muassa pihasusille helpompia poistolupia. Kansanedustaja H annu Hoskonen Ilomantsista ja kansanedustaja Tuomas Kettunen Kuhmosta kritisoivat voimakkaasti Luonnonvarakeskus Luken susikanta-arviota.
– Uusi ministeriön tulkinta korostaa, että ihmisen on hyväksyttävä sudet pihapiireissään ja on opittava sietämään tämä uusi tilanne. Jatkuvasti kasvavat susihavainnot ja susien liikkuminen talojen pihoilla osoittaa kiistatta, että Luonnonvarakeskuksen susien kanta-arvio on tietoisesti tehty liian pieneksi, kirjoitetaan kantelussa.
Kantelussa vaaditaan, että maa- ja metsätalousministeriön ja poliisin on annettava pihapiirissä liikkuvien susien poistoluvat välittömästi.
Kantelussa kritisoidaan voimakkaasti myös koirasusien kasvattamista. Hoskosen ja Kettusen mukaan tällaisia kasvattamoja on ainakin 16 eri puolilla Suomea.
– Viranomaisten on selvitettävä, mistä luonnonvaraiset sudet on hankittu koirasusi-tuotantoa varten. Toiminta on laitonta ja vaatii viranomaisilta välittömiä toimia, kantelussa todetaan.