Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Asiantuntija hallituksen epämääräisistä linjauksista Isis-lapsiasiassa – "Olisi ollut selväpiirteisempää tehdä päätökset valtioneuvoston yleisistunnossa"

Sekasotku al-Holin leirillä olevien suomalaislasten tilanteen hoitamisessa uhkaa ajaa uuden hallituksen kriisiin heti sen alkutaipaleella. Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä muistuttaa, että koko hallitus kantaa poliittisen vastuun, vaikka tilanteen hoitaminen on jätetty virkamiesten vastuulle.

Al-Holin leirillä olevien suomalaisten ympärillä vellova epätietoisuus saattaa ajaa hallituksen samankaltaiseen kriisiin kuin Posti-sotku. Näin arvioi Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä. Pakettilajittelijoiden työehtoihin liittynyt monivaiheinen kiista johti ensin omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd.) ja sen jälkeen pääministeri Antti Rinteen (sd.) eroon ja sen myötä koko hallituksen kaatumiseen.

– Vaikka Posti-asiassa oli pakettilajittelijoiden lisäksi kyse työehtoshoppailusta laajemmin, sen yleisempi poliittinen merkitys oli pienempi kuin tämänhetkisen kiistan, Jokisipilä arvioi.

Iltakoulujen päätökset epävirallisia

Uusi hallitus koottiin pikavauhtia vanhalle pohjalle ja vanhan hallitusohjelman varaan. Antti Rinteen hallitus ei tehnyt eikä tuore pääministeri Sanna Marinkaan (sd.) ole luvannut poliittista päätöstä siitä, kotiutetaanko al-Holin suomalaislapset äiteineen, jos muuta vaihtoehtoa lasten saamiseksi turvaan ei ole. Leiriä hallinnoivat kurdit eivät ainakaan toistaiseksi ole olleet valmiita laskemaan lapsia leiriltä ilman vanhempiaan. Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan ulkoministeriön toimintalinjaa ja erityisen virkamiehen nimittämistä al-Holin tilanteen hoitamiseksi on käsitelty hallituksen iltakoulussa. Iltakouluissa valmistellaan valtioneuvoston yleisistuntoon tulevia asioita, mutta virallisia päätöksiä ei tehdä eivätkä pöytäkirjat ole julkisia.

– Kiista kiteytyy siihen, mikä on iltakoulussa tehtyjen päätösten sitovuuden aste. Olisi ollut selväpiirteisempää tehdä päätökset valtioneuvoston yleisistunnossa, jotta ei olisi tullut vaikutelmaa, että hallitus piilottelee virkamiesten selän takana. Asian käsittely yleisistunnossa olisi helpottanut myös ulkoministeri Haaviston asemaa, Jokisipilä muistuttaa.

Ministereiden lausunnot ristiriitaisia

Ministereiden lausunnot hallituksen linjauksista ovat olleet ristiriitaisia. Pääministeri Marin kuvaili Ylelle keskiviikkona, että ulkoministeri Haaviston toimilla on hallituksen “hiljainen hyväksyntä”. Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katri Kulmuni puolestaan totesi Lännen Medialle, että keskusta ei hyväksy kaikkien al-Holin suomalaisten kotiuttamista.

Jokisipilä pitää Marinin muotoilua hiljaisesta hyväksynnästä epämääräisyydestään huolimatta merkittävänä. Se, että virallinen poliittinen päätös ulkoministeriön toimintalinjasta yhä puuttuu, ei Jokisipilän mukaan vapauta hallitusta vastuusta.

– Hallitus kantaa aina poliittisen vastuun.

Lue myös: Katri Kulmuni: Keskusta ei hyväksy kaikkien al-Holin suomalaisten kotiuttamista – Paine ulkoministeri Haaviston ympärillä kasvaa