Aktia ilmoitti maanantaina tarjoavansa kahdeksan kuukauden maksutonta lyhennysvapaata asuntolainoihin. Danske Bank kertoi sunnuntaina ja Nordea perjantaina puolen vuoden maksuttomista lyhennysvapaista.
Pankit ovat ryhtyneet auttamaan yksityishenkilöitä ja yrityksiä koronaviruksen aiheuttamissa talousvaikeuksissa.
Aktia ilmoitti maanantaiaamuna tarjoavansa kahdeksan kuukauden maksutonta lyhennysvapaata henkilöasiakkailleen. Tavallisesti pankki perii hakemuksesta 120 euron palvelumaksun.
Aktia myöntää lyhennysvapaata myös yrityksille. Lisäksi pankki tarjoaa rahoitusta yritysasiakkaille tarvittaessa kassakriisin ratkaisemiseksi.
– Koronakriisin aiheuttama maailmantalouden tilanne on tällä hetkellä vakava, ja siitä johtuva epävarmuus huolettaa meitä kaikkia. Me haluamme tässä vaikeassa tilanteessa kantaa oman yhteiskuntavastuumme ja olla asiakkaidemme tukena, sanoi Aktian toimitusjohtaja Mikko Ayub pankin tiedotteessa.
Pohjoismaiden suurin pankki Nordea ilmoitti vastaavista toimista perjantaina. Nordea tarjoaa henkilöasiakkailleen pisimmillään puolen vuoden lyhennysvapaata ja pienille ja keskisuurille yrityksille kolmen kuukauden lyhennysvapaan.
– On tärkeää pitää pohjoismaiset taloudet pyörimässä näinä poikkeuksellisina aikoina, konsernijohtaja Frank Vang-Jensen sanoi perjantaina Nordean tiedotteessa.
“Olemme poikkeustilanteessa”
Danske Bank ilmoitti sunnuntaina laajennetusta tuesta asiakkailleen, jotka kärsivät koronavirusepidemian taloudellisista vaikutuksista.
Pankki ilmoitti tukevansa esimerkiksi säännölliset tulonsa työttömyyden tai lomautuksen vuoksi menettäneitä henkilöasiakkaitaan ja yrityksiä.
– Olemme poikkeustilanteessa, jolla on suuria taloudellisia vaikutuksia niin yhteiskunnalle, yrityksille kuin perheille. Tulemme tekemään voitavamme voidaksemme auttaa asiakkaitamme läpi tämä vaikean tilanteen, sanoi Danske Bankin toimitusjohtaja Chris Vogelzang sunnuntain tiedotteessa.
Pankki kertoo tarjoavansa esimerkiksi maksutonta korttiluottorajan korotusta, tilapäistä maksuvapaata ja mahdollisuutta pienentää kuukausimaksuerää.
Asuntolainoihin pankki tarjoaa puolen vuoden maksutonta lyhennysvapaata. Pankki lupaa helpottaa myös yritysasiakkaidensa ahdinkoa esimerkiksi lainojen maksuohjelmien muutoksilla ja korotuksilla luotollisten tilien limiitteihin.