Tukipaketteja ei olisi tarvinnut suunnitella, kun asiantuntijoita ja kustantajia olisi kuunneltu aiemmin.
Suomessa perinteiset mediatalot ovat menettäneet mainostuloistaan 45 prosenttia.
Pudotus on ollut nopea. Kaikki muuttui maaliskuun puolivälin jälkeen, kun koronavirus iski Suomeen ja rajoitukset alkoivat purra.
Valtiovalta ojentaa nyt auttavan kätensä kustantajien suuntaan. Halutaan tukea nimenomaan journalistisen sisällön tuottamista.
Hyvää tahtoa löytyy, mutta löytyykö oikeita keinoja ja oikeita kohteita eli niitä lehtitaloja, joille tuki mahdollistaisi nykyisen tason journalistisen sisällön ylläpidon, jopa noston?
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) asetti toimittaja-kirjailija Elina Grundströmin selvittämään median tukitarvetta. Hän luovutti raporttinsa valtioneuvostolle tiistaina.
Vielä ei ole selvillä tukien kokonaismäärä tai tapa, jolla tukea jaetaan. Selvillä ei myöskään ole se, millaisia ehtoja tuelle asetetaan.
Harakka väläytti jokin aika sitten, että lomautukset saattaisivat rajoittaa tukien saamista. Erikoinen lausunto. Ne kustantajat, jotka ovat lomauttaneet, ovat mitä ilmeisimmin kaikkein heikoimmassa hapessa.
Tulisi muistaa sekin, että lehtitaloissa tehdään paljon muutakin kuin journalistista työtä. Jos ilmoituksista lähtee lähes puolet, ei ilmoitusvalmistajiakaan tarvita entistä määrää.
Jos taas lehtikustantajat ovat mukana tapahtumabisneksessä, niin se puoli meni kesän osalta kokonaan kiinni. Messuja, konsertteja ja festareita on peruttu sarjassa ja väki lomautettu.
Nyt ei missään nimessä pitäisi rankaista näitä lehtitaloja tukien poisvetämisellä. Lisäbisnesten tarkoituksenahan on ollut tukea journalististen sisältöjen kustantamista.
Positiiviseksi voidaan nykytilanteessa luonnehtia laatujournalismin tarpeen nousua. Sellaisen journalismin, joka nojaa tarkistetun tiedon julkaisemiseen, asioiden painottamiseen niiden yhteiskunnallisen merkityksen mukaan ja riippumattomuuteen.
Sanomalehtien digisisältöjen seuranta on noussut kymmenillä prosenteilla, joidenkin maakuntalehtien sisältöjen seuraajien määrä on kaksinkertaistunut.
Paradoksaalista on se, että samaan aikaan, kun tiedontarve ja tiedon seuraajien määrä kasvavat vauhdilla, edellytykset laatusisältöjen tuottamiseen heikkenevät.
Helppoa olisi, jos sisällöstä oltaisiin valmiita maksamaan sen tuottamiseen kuluva summa. Näin ei kuitenkaan ole.
Sisältö on hyödyke siinä kuin mikä muu tahansa. Sisällön tuottaja saa palkkaa, valmistusvälineet ja jako maksavat. Kukaan ei kysy ruokakaupassa, että pitääkö tästä maksaa. Journalistisen sisällön kaupassa tämä on arkipäivää.
Sanomalehtien kustantaminen oli hyvin kannattavaa pitkään. 1990-luvun lamasta noustiin vielä samaa tahtia Suomen talouden kanssa. Itse asiassa vasta 2008 finanssiriisin jälkeen alkoivat vaikeudet. Mainonta suomalaismedioissa ei noussut muun talouden mukana ja lehtitalojen kannattavuus heikkeni.
Kansanvälisten mediajättien kuten Googlen ja Facebookin tulo Suomen mainosmarkkinoille imuroi kasvun.
Nämä jättiyritykset maksimoivat verosuunnittelun ja toimivat veroparatiisien kautta. Se antaa valtavan toimintaedun suomalaisiin kustantajiin nähden. Ne eivät myöskään tuota itse sisältöä, vaan jakavat muiden tuotoksia.
Bisnes tuottaa hyvin ja siitä jää yhteiskunnan osuus väliin. Monissa maissa onkin jo asetettu näille sisällöille erillinen digivero. Meillä asiasta ei ole juuri keskusteltu.
Kyse on siitä, ettei suomalaisten mediakustantajien tiukkenevaa taloustilannetta ole otettu vakavasti. On eletty menneen hyvän ajan illuusiossa tunnustamatta tosiasioita. Vasta koronakriisi herätti päättäjät.
Edellä mainitusta kertoo se, ettei alan rajuihin muutoksiin reagoitu mitenkään.
Samaan aikaan, kun perinteiset kustantajat hakivat tuottoja digipuolelta, panosti Yle voimakkaasti digitaalisiin sisältöihin.
Yksityisten kustantajien oli äärimmäisen vaikea saada sisällöilleen maksajia, kun Yle tarjosi samaan aikaan maksuttomia (verorahoilla kustannettuja) sisältöjä.
Vuonna 2011 päätettiin vielä lisätä 10 prosentin arvonlisävero paperilehtien tilausmaksuihin. Ruotsissa vastaava vero on kuusi prosenttia. Tanskassa ja Norjassa mennään nollaverolla.
Päätös arvonlisäverosta tehtiin ilman perusteellisia selvityksiä siitä, mihin suuntaan suomalaisten medioiden käyttö kehittyy ja miten lehtitalot pystyvät haasteisiin vastaamaan. Myös pohdinta vastuullisten medioiden merkityksestä demokratian pönkkäpuuna jäi keskustelujen ulkopuolelle.
Muissa Pohjoismaissa vastuullisten medioiden yhteiskunnallinen merkitys ja tulevaisuuden haasteet otettiin vakavasti. Tanska tukee uutis- ja ajankohtaismediaa lähes 70 miljoonalla, Ruotsi noin 60 miljoonalla ja Norja yli 50 miljoonalla eurolla vuodessa.
Ministerien yleisin selitys vuonna 2011 oli, että tilaajat maksavat arvonlisäveron, ei kustantaja. Totuus oli se, ettei arvonlisäveroa kyetty lisäämään tilausmaksuun, koska yksi yleisimmistä tilaamisen lopettamisen syistä oli ilman veroakin tilauksen hinta.
Hämeen Sanomien kaltaiselle maakuntalehdelle vaikutus oli satoja tuhansia.
Merkittävä vaikutus oli myös Postin aloittamalla osoitteettomien mainosten jakelulla joka kotiin. Tuotteen nimi on Postinen. Monet valtakunnalliset liikkeet siirsivät ilmoituksensa pois sanomalehdistä ja jakoivat ne huomattavasti halvempaan hintaan Postisen kautta.
Lehdillä ei ollut mitään mahdollisuutta vastata hintakilpailuun. Menetykset olivat sanomalehtikentälle kymmeniä miljoonia euroja vuodessa.
Nyt sitten ollaan tilanteessa, jossa viritellään tukipaketteja. Niiden tarve olisi paljon pienempi, jos olisi toimittu ajoissa ja kuunneltu asiantuntijoiden ja kustantajien näkemyksiä.
Kirjoittaja on lehdistöneuvos ja Hämeen Sanomat Oy:n omistavan Aina Group Oyj:n toimitusjohtaja.