Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tartuntojen määrä laskee, uusia koronakuolemia 6 – THL arvioi, että taudista toipuneita on jo yli 5 000

Laboratoriotestien kapasiteetti on 8 000 testiä päivässä. Kaikkiaan testattuja koronavirusnäytteitä on yli 140 000.

Koronaepidemian eteneminen näyttää ainakin tartunnan saaneiden lukumäärän perusteella hidastuvan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) perjantaina iltapäivällä julkistaman tilannekatsauksen mukaan seitsemän päivän liukuvan seurantajakson aikana todettiin 496 uutta tautitapausta, mikä tarkoittaa 9:ää tapausta 100 000 asukasta kohti.

Edellisen seitsemän päivän seurantajaksolla todettiin 625 uutta tartuntaa, mikä tarkoittaa 11:tä tapausta 100 000 asukasta kohti.

Tosin THL huomauttaa, että raportointiviiveiden vuoksi ei voi varmuudella vetää johtopäätöksiä tapausmäärien noususta tai laskusta.

Positiivinen on THL:n arvio, että taudista toipuneita henkilöitä on ainakin 5 000. Arvio perustuu raportoituihin tapauksiin, joiden toteamisesta on vähintään kaksi viikkoa.

Koronakuolemia tapahtuu edelleen. Vuorokaudessa todettiin kuusi uutta kuolemantapausta. Kaikkiaan koronaviruksen aiheuttamia kuolemia on nyt 293.

THL:n tilannekatsauksessa todetaan, että 255 kuolleesta on saatavilla tarkempia tietoja. Heistä 48 prosenttia on miehiä ja 52 prosenttia naisia. Kuolleiden mediaani-ikä on 84 vuotta.

Yli 90 prosentilla oli yksi tai useita pitkäaikaissairauksia. Yleisimpiä näistä ovat olleet sydänsairaudet ja diabetes.

Kuolemantapauksista 240 on Helsingin yliopistollisen sairaanhoitopiirin alueella.

Maan eri sairaaloissa tehohoidossa on koronavirustartunnan vuoksi tällä hetkellä 32 henkilöä ja osastohoidossa 86 henkilöä.

Testauksia lisätään, koronaoireet oikeuttavat testiin pääsyyn

THL kertoo tiedotteessaan, että testattuja koronanäytteitä on nyt 140 600.

Virustestausta lisätään ja tartunnanjäljitystä laajennetaan, jotta mahdollisimman moni tartuntaketju voidaan selvittää ja epidemian etenemistä rajoittaa.

Tällä hetkellä laboratoriot voivat testata 8 000 koronavirusnäytettä päivässä. Koronavirustestejä tehdään sekä julkisella että yksityisellä sektorilla useassa laboratoriossa.

THL:n mukaan tavoitteena on jatkossa testata kaikki, joilla epäillään akuutin vaiheen koronavirustartuntaa.

Tavoitteena on estää taudin leviämistä, suojata riskiryhmiä, turvata sairaanhoidon henkilöstön riittävyys ja terveydenhuollon kantokyky.

THL tavoittelee testaamisen lisäämisellä myös paremman tilannekuvan saamista epidemian kulusta. Sen perusteella voidaan arvioida rajoitustoimien tarvetta.

Koronavirustesti osoittaa akuutin infektion. Vasta-ainetestien avulla voidaan seurata epidemiatilannetta, mutta ei tällä hetkellä luotettavasti arvioida, onko yksittäinen henkilö sairastanut taudin vai ei.