Termiä rakenneuudistus käytetään puheissa ja pumaskoissa usein huolettomasti ilman konkreettista sisältöä. Erityisasiantuntija Olli Kärkkäisen mukaan rakenteellisilla uudistuksilla voidaan kuitenkin kehittää yhteiskuntaa myönteiseen suuntaan.
Rakenneuudistus ja rakenteellinen uudistus ovat kuuluneet johtavien poliitikkojen ja virkamiesten keskeiseen sanavarastoon siitä asti, kun isä rintamamiestalon osti.
Välillä tuntuu, että rakenteellista uudistusta esitetään tai vaaditaan toteuttavaksi silloin, kun jonkin ongelman korjaamiseksi ei ole nopeita konsteja. Rintamamiestalossa se voisi tarkoittaa aidan jättämistä korjaamatta sillä verukkeella, että joskus toteutetaan pihan kokonaisuudistus.
Mieleen saattavat tulla myös 1960-luvun rakennemuutos maaltapakoineen ja 1980-luvun “hallittu rakennemuutos” kasinotalouksineen. Jälkimmäinen oli pääministeri Harri Holkerin (kok.) ja hänen sinipunahallituksensa vuonna 1987 lanseeraama termi.
Vain etäistä sukua rakennemuutoksille
Mielikuvat ovat ainakin osittain vääriä. Tätä mieltä on rakenneuudistusten maailmaan oppaaksi lupautuva valtiovarainministeriön budjettiosaston johtava erityisasiantuntija Olli Kärkkäinen.
Hänen mukaansa hallittu ja hallitsematon rakennemuutos viittaavat muuttoliikkeen kaltaiseen ilmiöön, kun taas uudistus on poliittinen päätös. Se toteutetaan muuttamalla lakeja ja asetuksia.
Käsite ei ole millään muotoa kansallinen. Se on kansainvälinen ja laajassa käytössä muun muassa Euroopan unionissa.
Euroopan keskuspankki (EKP) määrittelee termin verkkosivuillaan näin:
“Rakenneuudistuksilla tarkoitetaan toimia, joilla muutetaan talouden rakenteita eli niitä instituutioita ja sääntöjä, jotka määrittävät yritysten ja yksityishenkilöiden taloudellisen toimintaympäristön. Rakenneuudistuksilla pyritään varmistamaan, että talous on terve ja suorituskykyinen, jolloin sillä on myös paremmat valmiudet saavuttaa kasvupotentiaalinsa tasapainoisella tavalla.”
Peruskoulu-uudistus oli menestystarina
Olli Kärkkäinen myöntää, että suomalaisissa puheissa ja pumaskoissa rakenneuudistus saatetaan mainita huolettomasti ilman konkreettista sisältöä. Toisaalta hänellä on luetella myös onnistuneen oloisia esimerkkejä.
– Peruskoulu-uudistus oli sellainen. Se ei liittynyt suoraan talouteen, mutta se tarkoitti hyvin laajoja rakenteellisia muutoksia. Tavoitteena oli parantaa kansan koulutustasoa ja tasa-arvoa, Kärkkäinen toteaa.
– Nyt oppivelvollisuusiän pidentäminen on samaa maata. Silläkin halutaan edistää oppimista ja vähentää syrjäytymistä sekä aikaansaada pitkällä aikavälillä positiivisia työllisyysvaikutuksia.
Sitten on sote. Se on malliesimerkki jättimäisestä rakenneuudistushimmelistä, Iisakin kirkosta, jonka varjolla on koetettu ja koetetaan yhä tehostaa toimintaa ja tuottaa säästöjä ilman palvelujen heikentämistä.
Toteuttamisella korkea vaikeuskerroin
Sotea voi tarkastella myös vertauskuvana vaikeuksille, joita uudistusten toteuttaminen Suomen kaltaisessa maassa kohtaa. Vanhoja rakenteita riittää kuin harjaterästä betonilinnan perustuksissa, ja puoluepoliittisessa järjestelmässä on liikaa eri suuntiin vetäviä toimijoita.
– Kaksipuoluejärjestelmässä uudistuksia voi tosiaan olla helpompaa toteuttaa, Olli Kärkkäinen myöntää..
– Toisaalta vallan vaihtuessa niitä saatetaan myös vetää takaisin. Esimerkkejä ovat vaikkapa Britannian sosiaaliturvaremontti ja Yhdysvaltojen terveydenhuoltouudistus Obamacare.
Meillä vaikeuskerrointa lisäävät työmarkkinapuoli ja kolmikantajärjestelmä. Siitä huolimatta esimerkiksi eläkeuudistus toteutettiin kolmikannan voimalla melko sujuvasti.
– Jatkuvuus on se mitä kaivataan, sillä neljän vuoden vaalikausi on aika lyhyt. Siksi sosiaaliturvauudistusta valmistelemaan perustetun parlamentaarisen komitean toimiaika on kahdeksan vuotta. On hyvä, jos asiassa saadaan aikaan parlamentaarinen yhteisymmärrys ja pysyviä tuloksia.
Koronakriisi luo haasteita ja mahdollisuuksia
Koronakriisin kaltainen poikkeustila voi avata saumoja rakenteellisten uudistusten käynnistämiselle ja edistämiselle.
– Mahdollisuuksia saattaa olla vaikkapa digitaalisuuden lisäämiselle, sillä globaali kriisi jättää jälkeensä pysyviä muutoksia. Lisäksi kriisitietoisuus on kaikilla tasoilla normaalia korkeampi, Olli Kärkkäinen pohtii.
Korkea kriisitietoisuus on usein sidoksissa muutosmyönteisyyteen.
– Kun kriisi on päällä, sopii toisaalta kysyä, onko poikkeustila oikea hetki tehdä muutoksia, jotka vaikkapa heikentävät joidenkin väestöryhmien asemaa.
Silti prosesseja kannattaa Kärkkäisen mielestä laittaa alulle.
– Isojen uudistusten valmistelu vie paljon aikaa, ja esimerkiksi kesto-ongelmaamme ikärakennetta kriisi ei muuta miksikään.