Laulajan mukaan hänet haluttaisiin pitää artistina tiukasti yhdessä lokerossa.
Laulaja Heidi Kyrön mukaan itsenäisen, ilman ison levy-yhtiön taustavoimia toimivan laulajan on lähes mahdotonta saada kappaleensa Suomessa radiosoittoon.
7 Päivää -lehden haastattelema Kyrö kertoo lehdessä, että ongelma ei koske vain häntä, vaan saman asian kanssa taistelee monta hänen kollegaansa.
Radio on hämeenlinnalaislaulajan mukaan välttämätön media artisteille.
– Jos ei soi suurimmilla radiokanavilla, ei ole artistina olemassa, Kyrö kertoo Seiskalle.
Kyrö kertoo tarjonneensa radiokanaville “takuuvarmaa hittiä”, josta hän on saanut parempaa palautetta kuin mistään aiemmasta kappaleesta. Radioaalloilla kappaletta ei kuitenkaan ole kuultu.
– Hittejä tehdään toistamalla sitä radiokanavilla monta kertaa päivässä. Se on sitten eri asia, jääkö hitti ikivihreäksi, Kyrö kertoo lehdessä.
Kyrö tuntee radioiden toimintatavat, sillä hän on toiminut pitkään myös Ylen Radio Hämeen juontajana.
Levy-yhtiöiden kanssa hän ei ole kertomansa mukaan neuvotellut enää vuoden 2011 jälkeen. Hänen mukaansa neuvottelut ovat kariutuneet siihen, että iskelmätähtenä tunnettu laulaja on haluttu lokeroida tiukasti yhteen musiikkityylin. HäSa
7 Päivää: LAULAJA HEIDI KYRÖ AVAUTUU MUSIIKKIBISNEKSEN KARUSTA ONGELMASTA: ”TARJOSIN TAKUUVARMAA HITTIÄ!” (12.6.2020)