Rajoituksista huolimatta virustartuntoja on levinnyt Pekingistä muihin kaupunkeihin.
Kiina on asettanut uusia rajoitteita koronaviruksen leviämisen estämiseksi sen jälkeen, kun tartuntojen määrä kääntyi uudelleen kasvuun.
Pekingissä on viime torstain jälkeen todettu yli sata uutta koronavirustartuntaa. Vaikka määrä on pieni verrattuna Kiinan ilmoittamaan kokonaistartuntojen määrään suhteutettuna, uusien tartuntojen määrän kasvu on suuri. Helmikuun jälkeen Kiina on ilmoittanut vain joistakin päivittäisistä tartunnoista.
Tiistaina korkean virusriskin ihmisiä kiellettiin lähtemästä Pekingistä. Heillä tarkoitetaan ihmisiä, joiden lähipiirissä on todettu tartuntoja. Shanghain kaupunki puolestaan ilmoitti vaativansa osan Pekingistä tulevista matkustajista asettamista karanteeniin kahdeksi viikoksi.
Samanlaisia kieltoja on esitetty muuallakin Kiinassa. Shanghailla tosin on eniten pelissä, sillä kaupungista ollaan jälleen aloittamassa lentoja Yhdysvaltoihin ja jonka pitäisi järjestää formulakisat vielä tänä vuonna.
Sichuanissa 111 tarkkailussa
Koronaviruspandemia alkoi Wuhanin kaupungista Kiinassa viime vuonna. Maailmanlaajuisesti virustartuntoja on todettu yli kahdeksan miljoonaa.
Viruksen epäillään saaneen alkunsa wuhanilaiselta ruokatorilta. Uudet, Pekingissä levinneet tartunnat on myös paikannettu paikalliselle ruokatorille kaupungin lounaisosiin, missä tuhansia tonneja vihanneksia, hedelmiä ja lihaa vaihtaa omistajaa päivittäin.
Uusien tartuntojen vuoksi Peking on nimennyt 22 aluetta kaupungissa kohonneen riskin alueiksi. Niiltä vaaditaan nyt tiukempia toimia viruksen leviämisen estämiseksi. Kyseessä ei ole Wuhanin kaltainen täydellinen sulku, vaan alueiden välillä liikkumista valvotaan tarkastuspistein.
Lisäksi koulut on suljettu ja hääjuhlat kielletty. Osa alueista on ympäröity aidoilla, joiden portteja vartioidaan.
Kaikki taksi- ja kyytipalvelut kaupungista ulos on kielletty. Osa pitkänmatkan bussiliikenteestä on keskeytetty.
Rajoituksista huolimatta virus on levinnyt muualle Kiinaan. Sichuanin maakunnassa tarkkaillaan nyt 111 ihmistä, jotka ovat olleet kontaktissa tartunnan saaneen ja Pekingistä matkustaneen ihmisen kanssa. Hubein maakunnassa puolestaan on todettu neljä uutta tartuntaa. Kaksi tartunnan saaneista ihmisestä on ollut lähikontaktissa tartunnan saaneen kanssa Pekingissä. Yksi puolestaan on töissä ruokatorilla, josta Pekingin tartunnat ovat peräisin.