Veikkauksen ja lääkejakelija Tamron entinen toimitusjohtaja Juha Koponen ei saanut Fivalta aiemmin hyväksyntää nimitykselleen pääjohtajaksi, koska valvoja katsoi, ettei Koposella ollut riittävää vakuutusalan kokemusta.
Finanssivalvonta (Fiva) antoi pitkän odotuksen jälkeen hyväksynnän Lähi-Tapiolan pääjohtajan Juha Koposen nimitykselle.
– Finanssivalvonta on 16.6.2020 päiväämässään ilmoituksessa todennut, että sillä ei ole huomautettavaa Juha Koposen aloittamisesta Lähi-Tapiola-ryhmän pääjohtajana, Lähi-Tapiolasta kerrotaan.
Keskinäinen vakuutusyhtiö Lähi-Tapiola nimitti Koposen pääjohtajaksi alun perin jo huhtikuussa 2019.
Hänen oli määrä aloittaa tehtävässä vuoden 2020 alussa, mutta Finanssivalvonta sanoi kahteen eri otteeseen ei, koska se katsoi, ettei Koposella ollut riittävää vakuutusalan kokemusta.
Koponen on toiminut Lähi-Tapiolan vahinkoyhtiön ja henkiyhtiön hallitusten puheenjohtajan tehtävissä tämän vuoden alusta alkaen, mutta Fivan hyväksynnän lykkäytymisen takia osaa pääjohtajalle kuuluvista tehtävistä on hoitanut Lähi-Tapiolan vahinkoyhtiön toimitusjohtaja Jari Sundström.
Sundström jatkaa nyt normaalisti Lähi-Tapiolan vahinkoyhtiön toimitusjohtajana, kun Koponen sai vahvistuksen nimitykselleen.
Fiva valvoo vakuutustenottajien etua
Fiva valvoo Suomessa vakuutus- ja finanssialan yhtiöiden korkeimman johdon nimityksissä sitä, että tehtäviin nimetyillä henkilöillä on riittävä pätevyys ja osaaminen.
Kyse on käytännössä vakuutuksenottajien edunvalvonnasta.
Fva edellytti päätöksessään jo vuosi sitten kevälllä, että Koposen on hankittava lisää vakuutusalan tuntemusta tehtäväänsä varten.
Koponen kävi läpi laajan perehdytysohjelman, jonka hän aloitti lähes heti huhtikuisen nimityksensä jälkeen.
– Normaalityöpäivissä mitattuna olen tehnyt täyttä päivää viime vuoden alkukesästä lähtien, Koponen sanoi Lännen Medialle aiemmin tänä keväänä.
Perehdytysohjelmasta huolimatta Fiva ei vielä syksyllä pitänyt Koposen toimialakokemusta riittävänä, joten se lykkäsi aloittamisaikaa.
Entinen Veikkauksen toimitusjohtaja
Koponen on työskennellyt aiemmin muun muassa Veikkauksen toimitusjohtajana sekä lääkejakelija Tamron konsernijohtajana.
Hän on koulutukseltaan kauppatieteen maisteri.
Vuodesta 2017 lähtien hän toimi Lähi-Tapiolan pääkaupunkiseudun alueyhtiön hallituksessa.
Koponen sanoi aiemmin keväällä näkevänsä Fivan ratkaisujen taustalla laajemman kehityksen, jossa vakuutusalan sääntely on tiukentunut.
– Yleisellä tasolla on selvää, että sääntelyn määrä ja laatu on kiristynyt. Nimitysasiassa Fiva on toiminut ammattimaisesti, meillä on hyvä keskusteluyhteys, Koponen sanoi helmikuussa.