Yliopistosairaalat keskittävät kalliiden sairaalalääkkeiden hankinnat. Tavoitteena on löytää huippukalliille sairaalalääkkeille kohtuullisempi hinta. Yhteisneuvottelut takaavat myös sen, että samat tehokkaat lääkkeet ovat käytössä alueesta riippumatta.
Yliopistollisten sairaanhoitopiirien hankintarenkaat ovat valtuuttaneet Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) sairaala-apteekin käymään neuvotteluita uusien ja kalliiden sairaalalääkkeiden hankinnoista suoraan lääkeyhtiöiden kanssa.
Lisäksi sairaanhoitopiirit ovat perustaneet yhteisen kansallisen lääkeneuvottelukunnan, joka käsittelee lääkkeiden hinnoista syntyneet neuvottelutulokset.
– Yhteisneuvottelut mahdollistavat sen, että uudet lääkeinnovaatiot eivät jää kaupan hyllylle, vaan ne päätyvät nopeasti potilaiden käyttöön. Potilaan saaman hyödyn lisäksi kyse on myyjän ja ostajan edusta eli menettelyllä tavoitellaan yhteisvoittoa, tutkimus- ja arviointiylilääkäri, professori Miia Turpeinen Oulun yliopistollisesta sairaalasta sanoo.
Tarkoitus saada hinta alemmaksi
Yhteisneuvotteluidentärkeimmät päämäärät ovat se, että lääkkeiden hinnat voidaan neuvotella riittävän alas ja samat tehokkaat lääkkeet saadaan käyttöön kaikissa sairaaloissa samaan aikaan ja samoilla ehdoilla. Kyse on alueellisen tasa-arvon varmistamisesta ja yhteiskunnan järkevästä varojen käytöstä.
– Kun puhutaan uusista ja kalliista lääkkeistä, potilaskohtaiset lääkekustannukset voivat olla 30 000 eurosta yli 1,5 miljoonaan euroon vuodessa. Jos yhdessä neuvotellen summasta saadaan osa pois, se kannattaa tehdä, Turpeinen sanoo.
Kansallinen lääkeneuvottelukunta aloittaa toimintansa ensi vuoden puolella.
Lääkeneuvottelukunnan työ alkaa, kun STM:n alaisuudessa toimiva Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto (Palko) on antanut suosituksen, jonka mukaan lääkkeen käyttöönotto edellyttää alennusta tukkumyyntihinnasta ja lääkkeen hinnasta on saatu neuvottelutulos.
– Kun Palko on kertonut suosituksensa, neuvottelukunta alkaa käsitellä lääkkeen hankintaan liittyviä asioita. Yliopistosairaaloiden lääketieteellinen johto tekee yhteisen päätöksen siitä, onko neuvotteluissa saavutettu hyväksyttävä hintataso ja otetaanko lääke käyttöön vai ei, Turpeinen sanoo.
Hinnan ja hyödyn oltava tasapainossa
Turpeinen korostaa, että lääkeneuvottelukunta ei katso pelkästään sairaalalääkkeen hintalappua, vaan ratkaisua tehdessä punnitaan aina lääkkeen hoidollista arvoa ja siitä saatavan hyödyn suhdetta kustannuksiin.
Kun lääkkeen kustannukset ja hoitotulokset ovat tasapainossa, miljoonan euron potilaskohtaiset lääkekulut voivat olla perusteltavissa.
Jos uudesta lääkkeestä saatu tutkimusnäyttö on ohutta, yhteisneuvotteluissa laaditaan erilaisia riskinjakosopimuksia.
Riskinjakosopimuksilla taataan se, että potilaalla on mahdollisuus päästä hoitoon. Samalla varmistetaan sitä, ettei veronmaksajien rahoja käytetä turhaan.
– Riskinjakosopimus voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lääkeyhtiölle maksetaan vain potilasta, jotka hyötyvät lääkkeestä tai jos lääkkeistä ei ole saatu riittävää hyötyä, lääkkeestä maksetaan vain osittain.
Hinnat ylittävät kipurajat
Turpeisen mukaan uusi toimintamalli on tarpeen, sillä monien uusien lääkkeiden hinnat ovat ylittäneet länsimaisten yhteiskuntien maksukyvyn kipurajat.
– Uusien lääkkeiden kustannukset ovat nousseet niin korkeiksi, etteivät yhteiskunnat pysty enää niitä käsittelemään, sillä käytettävissä olevat resurssit ovat aina rajalliset. Sen vuoksi on kehitetty uusia malleja, jotta sairaalat voivat hoitaa potilaita riittävän tehokkaasti.
Uutiseen on korjattu 20.12. klo 12.43, että professori Miia Turpeinen on töissä Oulun yliopistollisessa sairaalassa, ei Oulun yliopistosta.