Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Osallistu nyt Hämeen Sanomien lukijatutkimukseen – Palkkioksi on luvassa leffalippuja herkuilla

Tampereen yliopiston tutkimuksessa selvitetään, miten Hämeen Sanomien lukijat lukevat painettua lehteä tai verkkosisältöjä.

Hämeen Sanomat on mukana Tampereen yliopiston tutkimuksessa, jossa selvitetään, miten Hämeen Sanomien lukijat lukevat painettua sanomalehteä ja Hameensanomat.fin verkkosisältöjä tai uutissovellusta.

Tutkimus perustuu lukijahaastatteluihin.

Tutkimukseen etsitään nyt 15 osallistujaa Hämeen Sanomien levikkialueelta. Palkkioksi osallistumisestaan kukin haastateltava saa lehdeltä kaksi elokuvalippua herkuilla.

Tutkimushaastattelut toteutetaan syksyn aikana. Tutkimukseen osallistumista ei estä se, että lukee lehteä vain painettuna tai vain verkosta tai sovelluksesta.

Haastattelut toteutetaan koronan takia etäyhteydellä.

Tampereen yliopiston tutkijat käsittelevät haastatteluaineistoa anonyymisti, eikä sitä luovuteta ulkopuolisille. Osallistujien henkilöllisyys jää vain tutkijoiden tietoon.

Jos olet kiinnostunut osallistumaan tutkimukseen, laita sähköpostia tutkija Liisa Ovaskalle, liisa.ovaska@tuni.fi. Mikäli sinulla on kysyttävää tutkimuksesta, voit ottaa yhteyttä Ovaskaan myös puhelimitse 050 597 9432.

Tutkimuksen tuloksia julkistetaan myöhemmin kotimaisissa ja kansainvälisissä tiedejulkaisuissa. Tutkimuksen rahoittaa Helsingin Sanomain säätiö.