Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Janakkala supistaa terveyspalveluita vaikean koronatilanteen takia - Vastaanotoilla muutoksia maanantaista alkaen

Vaikeutunut koronatilanne pakottaa Janakkalan supistamaan terveydenhuollon palveluita sekä tekemään muutoksia vastaanotoille maanantaista 3.1. alkaen.

Kunnan mukaan päivittäin todettavien koronatartuntojen runsaus on ruuhkauttanut sekä koronanäytteenottoa että koronajäljitystä. Myös tulehdusvastaanotolle odotetaan ruuhkaa.

Kunta ilmoitti perjantaina supistavansa kiireetöntä toimintaa sekä Turengissa että Tervakoskella työntekijöiden siirtämiseksi akuutteihin toimintoihin ja jäljitystyöhön.

Myös hammashoidon ja kuntoutuksen kiireetöntä toimintaa saatetaan kunnan mukaan joutua supistamaan.

Turengin terveysaseman päivystys vaihtuu tulehdusvastaanotoksi, jonne on sisäänkäynti Tapailankujan puoleiselta ovelta. Päivystys muille kuin tulehduspotilaille siirtyy terveysaseman B-aulaan, jonne on sisäänkäynti pääovista. Koronanäytteenotto siirtyy entiseen tulehdusvastaanoton tilaan.

Kaikkia päivystyksen asiakkaita pyydetään varaamaan aika puhelimitse omahoitajan kautta, päivystyksen numerosta 03 6801 430 tai numerosta 116117.

Ambulanssin tuomat tai petipaikkaa tarvitsevat potilaat ohjataan suoraan keskussairaalan päivystykseen.

Tervakosken terveysaseman toiminta jatkuu supistettuna henkilöstön koronaepidemian hoitoon siirtymisten vuoksi.

Tulehdusvastaanoton tiloissa ja koronanäytteenotossa ei tartuntariskin takia ole odotustilaa ja ruuhkatilanteissa omaa aikaa voi joutua odottamaan ulkona.