Avuliaimmat suomalaiset löytyvät pääkaupunkiseudulta. Keskustapuolueen kannattajat auttavat muita suomalaisia vähemmän, Vihreiden kannattajat enemmän. 91 % suomalaisista on auttanut lähipiiriinsä kuuluvia. Suomalaiset auttavat niin naapureitaan kuin tuntemattomiakin ihmisiä yhtä paljon (58 % auttanut). Useampi kuin kolmannes on mukana vapaaehtoistoiminnassa, neljännes sitoutunut pidempiaikaiseen avustushankkeeseen. 73 % suomalaisista antaa rahaa keräyksiin. Eniten lahjoitetaan rahaa sotaveteraaneille, lapsille sekä kansainvälisiin kriiseihin. Yksittäisistä järjestöistä tärkeimpänä pidetään Suomen Punaisen Ristin ja Unicefin avustamista. Tyypillisin summa on 20–50 euroa/v., mutta lähes viidennes suomalaisista lahjoittaa vuosittain yli 100 euroa. Selkeästi vahvimmin suomalaisia motivoi auttamisen ilo, ja keskeisiä auttamismotiiveja ovat myös myötätunto ja auttamisen oikeus, velvollisuus. Naisia motivoi erityisesti velvollisuudentunto, miehiä vastavuoroisuus. Kristillinen lähimmäisenrakkaus vaikuttaa motiiveissa puolella suomalaisista. Omaan vastuuseen, lähipiirin tukeen ja lähimmäisvastuuseen luotetaan selvästi ostettavia palveluja tai julkista sektoria enemmän. Kuntaan luottaa edes melko vahvasti alle puolet. Järjestöihin neljännes, valtioon vähiten. Korkeimmin koulutetut suomalaiset ovat suhteessa kansa- tai peruskoulutaustan omaaviin lähes kaksi kertaa valmiimpia auttamaan omia vanhempiaan. Tulos on erityisen merkittävä, koska mukana vastaajina ovat vain ne, jotka olisivat valmiita auttamaan teoin. Keski- tai ammattikoulutetut olisivat taas valmiita toimimaan sairaiden lasten hyväksi selkeästi korkeammin koulutettuja enemmän. Eniten arvostetaan tunnettujen järjestöjen, kuten Punaisen ristin, Unicefin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton, toimintaa. Järjestöiltä toivotaan erityisesti auttamista ja vapaaehtoistoiminnan järjestelemistä. Järjestöjen odotetaan auttavan erityisesti varattomia, pitkäaikaissairaita, vammaisia, lapsiperheitä, asunnottomia ja päihdeongelmaisia. Enemmistö on sitä mieltä, että sosiaaliturva on vähentänyt suomalaisten oma-aloitteellisuutta ja omaa vastuuta. Sosiaaliturvan ‘rappeuttavaa’ vaikutusta painottavat erityisesti suuret ikäluokat. Lähde: Suomalaiset auttajina ja luottamus avun lähteisiin. RAY:n juhlavuoden kansalaiskyselyjen tulokset. 2008.
“Tekeminen tuottaa tekemistä”
– Vapaaehtoistyössä voi edistää tärkeinä pitämiään asioita, voi jättää oman jälkensä maailmanmenoon ja tutustuu uusiin ihmisiin. On palkitsevaa, kun työskennellään yhdessä yhteisen päämäärän hyväksi, kiteyttää riihimäkeläinen Juha Mäkäräinen. Mäkärinen arvelee olevansa varsin tyypillinen suomalainen vapaaehtoistyöntekijä. Hän on mukana monessa, eikä pidä itsestään meteliä. Haastatteluunkin hänet on pitänyt houkutella. Vapaaehtoistyötä Mäkäräinen tekee silloin, kun katsoo tekemisestä olevan hyötyä. – Uskon, että tekeminen tuottaa tekemistä. Mäkäräinen on mukana WWF:n toiminnassa, ja hän on yksi järjestön kouluttamista ja öljyntorjuntarekisterissä olevista vapaaehtoisista. Kun raskasta polttoöljyä lorahti vuosi sitten kesällä Raahessa sijaitsevalta Rautaruukin tehtaalta mereen, oli Mäkäräinen yksi siivoustyöhön lähteneistä vapaaehtoisista. Siellä hän lapio öljyä ja auttoi putsaamaan vesilintuja yhden viikonlopun ajan. Aivan ensimmäiset kokemuksen vapaaehtoistyöstä syntyivät jo kouluaikoina, kun Mäkäräinen kävi seurakuntakodissa lukemassa vanhuksille ja veteraaneille. Nuorempana hän myös keräsi useampana vuonna rahaa vähävaraisille vanhuksille ja yksinhuoltajaperheille. Hän on myös ollut auttamassa nuorisourheilutapahtumissa, toiminut SPR:n lipaskerääjänä ja lahjoittanut itse aikaa, rahaa ja asiantuntemustaan erilaisten avustus- ja kansalaisjärjestöjen hyväksi. Nyt Mäkäräinen on myös tarjonnut kotiaan Suomeen tulevalle pakolaiselle. Talo on iso, tilaa on ja elämäntilannekin suosii. Toisaalta idea syntyi myös eräänlaisena vastareaktiona pakolaisia vastustavalle puheelle. – Halusin omalla esimerkilläni osoittaa, että näinkin voi tehdä. Olen aikaisemmin tarjonnut ilmaiseksi asuntoa myös suomalaiselle asunnottomalle ja työttömälle. Mäkäräinen arvasi odottaa reaktiota, mutta reaktion voimakkuus yllätti hänet tyystin. Nettikeskusteluissa miestä on paneteltu ja haukuttu esimerkiksi eläimiin sekaantujaksi ja postilaatikkoon on tullut uhkauksia. Yhteystiedot muuttuivat salaisiksi, mutta tarjouksestaan Mäkäräinen ei peräänny. – Sen verran olen pohjoisen miehiä, että se pidetään, mikä on luvattu. Hän uskoo, että maahanmuuttokeskustelusta on tullut taloudellisen epävarmuuden leimaamassa ajassa eräänlainen nykyajan sijaiskärsijä. Kun ympärillä tapahtuu paljon kaikenlaista, johon ei itse pysty vaikuttamaan, tarjoaa maahanmuutto tarpeeksi konkreettisen kiinnittymiskohdan. Epävirallisten kanavien välityksellä Mäkäräiselle on tarjottu jo yhtä irakilaismiestä. Mäkäräinen odottaa kuitenkin, että asukkaat tulisivat virallisia kanavia pitkin. Siihen saattaa mennä viikkojakin. – Arki ei tietenkään sen jälkeen ole samanlaista kuin nyt, mutta en usko, että mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia tulee. – Me näemme vain uhkia ja monimutkaistamme nämä ainakin itselleni hyvin yksinkertaiset asiat. Meillä on vain tämä hetki, ja se kannattaa käyttää hyvin.
“Olen kokenut olevani hyödyksi”
– Mikä onkaan parempi palaute perheosastolla kuin se, että muksu jo päiväkodissa kysyy, onko tänään Eeva-päivä! Tai pienen vauvan hymy, lapsen varaukseton halaus. tai äitien kiitos, sanoo Vanajan vankilan perheosastolla vankilavierailuja tekevä Eeva Kautiainen. Kautiainen lähti vapaaehtoiseksi vankilatoimintaan vuonna 2002. Vanajan vankilassa hän vierailee kerran viikossa. Lisäksi Kautiainen ja toinen vankilavierailuja tekevä vapaaehtoinen käyvät joka toinen viikko Vanajan vankilan suljetulla puolella miesvankeja tapaamassa. Perheosastolla Eeva Kautiainen leikittää ja tarvittaessa hoitaa lapsia, hän on varamummo. Äideille hän on ystävä, tuki ja tarvittaessa kuuntelija. Joku muu kuin viranomainen. Miesten puolella taas vedetään tietokilpailuja. – Me vapaaehtoiset emme hyväksy tehtyjä rikoksia, mutta yritämme nähdä ihmisen rikoksensa takaa. Yritämme luoda toivoa, rikollisesta ajattelutavasta voi oppia pois ajan kanssa. Vapaaehtoistyö on aina ollut iso osa Eeva Kautiaisen elämää. Nuorempana hän teki vapaaehtoistyötä kehitysvammaisten parissa. Myöhemmin vapaaehtoistyö muuttui myös työksi, ja Kautiainen hakeutui Lammilla toimineeseen Ronnin kehitysvammaisille tarkoitettuun kuntoutuskeskukseen. Hämeenlinnaan muutettuaan hän hakeutui SPR:n järjestämälle kurssille, jossa koulutettiin tukihenkilöitä maahanmuuttajille. Kautiaisen oma tukiperhe tuli Tuulokseen 25 vuotta sitten Irakista. Päätös tukihenkilöksi ryhtymisestä syntyi helposti. – Menin heidän asemaansa. Mietin, miltä tuntuisi olla pakolaisleirillä ja tulla sen jälkeen täysin eri kulttuuriin. Kautiainen auttoi kahden lapsensa kanssa Suomeen tulleet vanhemmat suomalaiselämän alkuun. Hän kävi perheen kanssa kaupoilla ja auttoi hankkimaan välttämättömän. Irakilaisperhe kasvoi viisilapsiseksi. Välit ovat edelleen läheiset ja lämpimät, ja Kautiainen kokee olevansa perheen lapsille kuin mummo. Tai oikeastaan pitäisi kai puhua isomummosta, sillä perhe elää Suomessa jo kolmannessa sukupolvessa. Osa perheestä asuu Harjavallassa, missä he vuorostaan auttavat nyt Suomeen saapuvia pakolaisia elämän alkuun. Pakolaiskeskustelun ajankohtaistuminen ja keskustelun sävy ovat saaneet Kautiaisen mietteliääksi. – Silloin 25 vuotta sitten ainoastaan rasismi pahoitti mieleni. Tuuloksessa osa ihmisestä lakkasi tervehtimästä minuakin, koska toimin tukihenkilönä. – Pahaa pelkään, että tämä perhe joutuu käymään rasismin ja kaiken ikävän uudelleen läpi, vaikka he ovat jo suomalaisia työssäkäyviä ja opiskelevia ihmisiä. Entä mitä tukihenkilönä työskenteleminen on antanut Kautiaiselle? – Olen kokenut olevani hyödyksi. Olen oppinut uutta kulttuuria ja saanut uusia ystäviä. On etuoikeus päästä toisen kulttuurin sisälle ja elämään sitä arkea.