Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Eagles-yhtyeen paluukeikka pakotti sellisti Elias Kahilan valitsemaan

Rocksellisti sanoo, että sellolla on vielä mahdollisuuksia kaupalliseen läpimurtoon useissa musiikkigenreissä.

Ensimmäinen mielikuva sellomusiikista ei ehkä ole Fleetwood Macin, Red Hot Chili Peppersin tai vaikkapa Popedan kaltaisten yhtyeiden musiikki. Jyväskylässä pari vuosikymmentä asuneen rocksellisti Elias Kahilan, 39, käsissä sello taipuu monenlaiseen musiikkigenreen – muuttamatta musiikkia tyyliltään klassiseksi.

– Nykyään tiedetään, että sellolla voidaan soittaa metallia ja klassista ja jotain siltä väliltä, mutta entä sen lisäksi? On vielä tärkeitä alueita, joilla sello ei ole tehnyt kaupallista läpimurtoa. Sello on monipuolinen soitin – paljon monipuolisempi kuin ajatellaan, Kahila sanoo.

Käännekohta Kahilan omalla sellonsoittouralla oli vuonna 1997. Silloin klassista sellonsoittoa opiskellut 14-vuotias Kahila näki televisiossa vuonna 1971 perustetun Eagles-yhtyeen comeback-keikan.

– Se oli ylivoimaisesti siisteintä, mitä olin kuullut koskaan. Ajattelin, että haluan joko vaihtaa soitinta tai kehittää sellonsoittoa siihen suuntaan, että voisin soittaa sellaista musiikkia, josta itse tykkään.

Popedan musiikki ilman bluesia on kuin taulu ilman värejä.

Elias Kahila

Siitä lähtien Kahila on kehittänyt uudenlaisia sellonsoittotapoja, jotka perustuvat bluesiin. Tunnetuin niistä on shufflejousi-tekniikka.

– Ydin on siinä, että sellolla pitää pystyä soittamaan samoja asioita kuin kitaralla, bassolla tai rummuilla.

– Minulla on aina ollut rytmi veressä. Olen halunnut päästä mustan musiikin suuntaan – bluesissa on monenlaisen popin ja rockin pohja. Esimerkiksi Popedan musiikki ilman bluesia on kuin taulu ilman värejä, hän lisää.

Loopeilla kasattu bändi

Klassiseksi sellistiksi ja sellonsoitonopettajaksi valmistunut Elias Kahila soittaa tällä hetkellä muun muassa Raskasta Joulua -konserteista tuttujen JP Leppäluodon sekä Antony Parviaisen yhtyeissä. Kahila oli mukana myös JP Leppäluodon kesäkuussa 2020 julkaistulla albumilla Piilevää Pimeää, joka nousi julkaisuviikollaan Suomen fyysisten levyjen albumilistan ykköseksi.

Lisäksi Kahilalla on artistin omaa nimeä kantava sooloprojekti, jossa hän soittaa koko bändin soittimet sellolla. Kappaleen Kahila kokoaa loop-pedaalia käyttäen, tavalla josta muun muassa Ed Sheeran on tunnettu.

– Halusin kasata bändini loopeilla. Laulujuttu siihen päälle tuli siitä, kun aloin laulaa taustoja JP Leppäluodolle. Se oli aluksi saakelin vaikeaa; laulaa eri nuotteja eri rytmissä, ja samaan aikaan soittaa selloa. Ajattelin, ettei minulla ole tarpeeksi isot aivot siihen. Harjoittelin laulun ja soiton yhdistämistä koko koronan ajan.

Tuon pienen lisämausteen.

Keväällä Kahila julkaisi selloversion Fleetwood Macin Tusk-kappaleesta. Se on kerännyt YouTubessa tuhansia katselukertoja. Syyskuussa vuorossa oli Stingin Englishman In New York -kappale. Ja lisää on tulossa: marraskuussa Kahila aikoo julkaista coverversionsa Steve Miller Bandin Abracadabra-biisistä. Videoiden kuvauksista on vastannut Jaakko Manninen.

– Sellistin matkani on ollut hedelmällinen, erilaisia kontakteja ja kaveruuksia alkaa tulla. Ollaan soiteltu myös esimerkiksi (Pertti) Neumannin kanssa kimpassa pari kertaa, ja jotain yhteistä on ehkä vielä tulossa. Myös Antti Railion ja Costellon (Hautamäen) kanssa tulee varmasti soitettua myös tulevaisuudessa.

Kahila ei ollut suvun musta lammas päätyessään musikaaliselle uralle. Sekä äidin että isän puolelta löytyy useita ammattimuusikoita.

Elias Kahila aloitti sellonsoiton 7-vuotiaana lapsuudenmaisemissaan Haapajärvellä, Jokilaaksojen musiikkiopistossa. Puolalainen opettaja, Ewa Tracz-Lejman, ei päästänyt poikaa helpolla.

– Vertaan opetusta siihen, miten joitakin huippu-urheilijoita on valmennettu pienenä. Kävin myös ekstratunneilla soitonopettajan luona lauantaisin. 10-vuotiaana soitin jo 2,5 tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa. Ehkä Ewa näki minussa jotain talenttia ja halusi omalta osaltaan siivittää sitä. Olen siitä todella kiitollinen.

2,5

10-vuotiaana Elias Kahila treenasi soittamista 2,5 tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa.

Kahila osallistui ensimmäiseen sellokilpailuun vuonna 1993 ja menestyi. Sen jälkeen kehitys soittajana otti hiljalleen uusia steppejä.

– Se vaikutti paljon soitannolliseen itsetuntoon. Vuonna 1994 olin orkesterin solistina ja soitin Haapajärven koulukeskuksessa 500 ihmiselle. Muistan vieläkin, miten äiti oli laittanut minulle vaatteet sohvalle valmiiksi aamulla. Mummokin oli katsomassa minua Kinnulasta saakka ja hän antoi esityksen jälkeen 50 markan setelin.

10–15 vuoden lisälenkki

Vaikka paljon on jo ehtinyt tapahtua, sellomiehen tie on vasta alussa. Itsensä kehittäminen ja uuden oppiminen ei lopu koskaan.

– Kun pääsee musiikissa yhden pykälän eteenpäin, huomaa, että uutta opittavaa on – en osaakaan vielä mitään. Uusia ovia aukeaa.

Kahila haluaisi kehittää myös nykyaikaista sello-opetusta niin, että rytmimusiikista kiinnostuneille sellisteille olisi oma blues-pohjainen sellonsoiton linja. Tällä hetkellä reitti mustaan musiikkiin klassisen kautta tuo 10–15 vuoden lisälenkin.

– Tuntemistani sello-oppilaista noin 85 prosenttia on nykyään kiinnostunut nimenomaan rytmimusiikista, mutta edelleen musiikkiopistoista puuttuu tätä varten blueslinja sellolle. Tämä tilanne toimii tulppana uusille, selkeästi klassisen musiikin ulkopuolisille selloinnovaatioille tulevaisuudessa.

Kahila on myös suunnitellut uudenlaista yhteissoittoon painottuvaa soittotuntiformaattia, jossa oppilas voisi millä tahansa soittimella soittaa haluamiaan populaarimusiikin kappaleita Kahilan rocksellon säestyksellä.

– Tämä olisi ikään kuin pedagogisen soittotunnin ja bändisoiton välimuoto kaiken ikäisille.