Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Alli Haapasalo, 45, ohjasi menestyselokuvan tytöistä, jotka tekevät ihan mitä tykkäävät – Ohjaajan omaan maailmaan tulee loppuvuodesta uusi tyttö

Suomen Oscar-ehdokkaaksi valittu Tytöt tytöt tytöt on tehnyt monta kansainvälistä läpimurtoa.

Kun keravalaislähtöinen elokuvaohjaaja Alli Haapasalo, 45, sai viime vuonna kuulla, että hänen elokuvansa Tytöt työt tytöt on valittu yhdysvaltalaisten Sundance-elokuvajuhlien kansainväliseen kilpasarjaan, hän ajatteli saavuttaneensa kaiken. Tapahtuma lukeutuu merkittävyydeltään samaan luokkaan Cannesin, Venetsian, Berliinin tai Toronton elokuvajuhlien kanssa.

– Siitä se pyöritys vasta alkoi. Tämän jälkeen seurasi valinta Berliinin elokuvajuhlien Generation-kilpasarjaan. Olimme myös avajaisleffana Lontoossa BFI Flaressa, joka on Euroopan vanhin queer-yhteisöelokuvafestivaali, Haapasalo luettelee.

Ympäri maailmaa

Nyt Tytöt tytöt tytöt on valittu Oscar-ehdokkaaksi, jonka lisäksi se on ehdolla European Film Awardrseihin. Haapasalon vuosi on pitänyt sisällään matkustamista ympäri maailmaa elokuvafestivaalilta ja ensi-illasta toiseen.

– On ollut kiva tavata elokuvan yleisöä ja käydä puhumassa siitä, mutta mitään muuta en hirveästi ole ehtinyt tekemään, Haapasalo kertoo.

Heinäkuun Haapasalo pyhitti perheelleen, johon kuuluu yhdysvaltalainen mies ja viisivuotias poika. Perhe on asunut Suomessa seitsemän vuotta, eikä kukaan heistä kaipaa takaisin Yhdysvaltoihin. Toki perheen toisessa kotimaassa käydään tervehtimässä sukulaisia säännöllisesti.

Omaehtoisia toimijoita

Haapasalo on pohtinut syytä, miksi juuri Tytöt tytöt tytöt on saanut paljon kansainvälistä huomiota ja suosiota.

– Elokuva kertoo kolmesta tytöstä kolmena perjantaina. Kyseessä on pieni intiimi tarina, jossa pääosassa on tyttöjen tunteet, ei enempää, eikä vähempää. On mahtavaa, että Sundancelle se riitti. Se tekee iloiseksi ja nöyräksi.

Seuraava leffani voi olla täysi floppi.

Alli Haapasalo

Palaute kertoo, että elokuva käsittelee nuoren naisen elämää tavalla, jota on elokuvakaanonissa nähty valitettavan vähän. Elokuvassa tytöt eivät ole uhreja, tyttöystäviä, kyseenalaistettuja, kiusattuja, eikä heitä määrittele poikaystävä, koulu tai vanhemmat, vaan he ovat vahvoja, itsenäisiä, omaehtoisia toimijoita, jotka tekevät ihan mitä tykkäävät.

Haapasalo suhtautuu menestykseensä nöyrästi, eikä koe siirtyneensä ohjaajana jollekin ylemmälle tasolle siitäkään huolimatta, että häntä on tituleerattu yhdeksi Suomen kiinnostavimmista elokuvaohjaajista.

– Suomalaista leffaa noteerataan nyt hyvin maailmalla ja se pääsee festareille. En ajattele, että olen siirtynyt jostakin porukasta jonnekin huipulle. Seuraava leffani voi olla täysi floppi.

Haaveet nuorena

Ensimmäiset 18 vuotta elämästään Keravalla viettäneellä Haapasalolla on runsaasti muistoja kotikaupungistaan, jossa hän pääsi toteuttamaan luovaa puoltaan.

– Olin luova nuori ja olen harrastanut todella paljon musiikkia. Kaikki valinnaiseni olivat kieliä ja luovia aineita.

2009

Vuosi, jolloin Haapasalo valmistui elokuvaohjaajaksi New Yorkista.

Nuorena Haapasalo haaveili, että isona hän tekee dokumenttielokuvia, joissa hän kertoo tärkeistä aiheista, jotka muuttavat ihmisten toimintaa ja parantavat maailmaa. Lopulta hän päätyi New Yorkiin, jossa hän suoritti maisterinopinnot ja valmistui elokuvaohjaajaksi.

Haapasalo näkee yhteyden siinä, että hän asui kymmenen vuotta New Yorkissa, ja juuri amerikkalainen merkittävä taho Sundance noteerasi hänen elokuvansa ensimmäisenä.

– En osaa sanoa mitä vaikutteita olen saanut noiden kymmenen vuoden aikana Yhdysvalloissa, mutta olisin huono elokuvaohjaaja, jos nuo vuodet eivät näkyisi mitenkään kädenjäljessäni.

Perheenlisäystä tulossa

Kaiken pyörityksen keskellä vahvoista ja itsenäisistä tyttöhahmoista menestyselokuvan luonut Haapasalo on saanut muitakin iloisia uutisia.

– Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, joulun ja uudenvuoden välissä perheeseemme syntyy toinen lapsi, tyttö.