Ihminen on sekä vaeltava että paikoilleen asettuva eläin. Kumma nisäkäs, jonka sisällä laulavat vuoroon paikkalintu ja muuttolintu. Kumpi meistä sitten tulee, sen määrää kohtalomme. Tai luonteemme, niillä joilla on varaa valita.
Satoja, kymmeniä tuhansia vuosia liikuimme, kunnes vilja kesytti osan meistä paikoilleen.
Ihmisen minuutta määrittää se, mistä tulee, vai tuleeko mistään. Missä tuntee kuuluvuutta, tuttuutta tai minne on pystyttänyt henkisen kotinsa. Tai missä kulkee, kenen kanssa ja minkä päällä ja millaisten asioiden välillä.
Kuuluuko tiettyyn paikkaan vai ikuiseen liikkeeseen. Koti ei ole vain sijaintipiste kartalla. Koti on lauma ja yhteys. Laumoista kasvaa heimo, heimoista kansa. Jossain kohdassa on kansalaisuus joka on kenties kuulumista, osallistumista ja osallisuutta enemmän kuin syväolemista.
Mihin kuulun, kuka olen? Puolijuureton saimaalainen, arkaainen tapaluterilainen, keskiluokkainen virkamiessukuinen pikkukaupunkilainen.
Koti ei ole vain sijaintipiste kartalla. Koti on lauma ja yhteys.
Kuumien paikkojen välttelijä (paitsi saunan), kylmien paikkojen välttelijä (paitsi avannon), säveliä syövä ja hengittävä, pubiruusu hämärän ystävä, elämänmittaiseen tolkkuun ja tasa-arvoon turtunut ja tottunut ja sen murenemista yönpimeässä pelkäävä.
Suomalaisuus: niin itsestäänselvän hahmoton asia, että se on vaikea purkaa osiin. Siinä jossain on kieli, joka syttyy äkkiarvaamatta murteeseen kun kohtaa kotiseudulta tulevia.
Tasaisena kolkuttavat sanajonot jotka raapivat, hellivät, kohottavat ilmaan. Tunneolemisen tavat: olla kaukana silloinkin kun on lähellä, juuri silloin kun on lähellä. Että sanoo suoraan, ainakin jos ei ole savolainen. Että tekee, vaikka ei huvittaisi.
Itse tunteet, huolellisesti sivussa mutta mahdottoman isoja. Kyky olla hiljaa niin että hiljaisuus kohoaa pauhuna taivaaseen.
Ympärillä kaareutuu aika ja paikka. Yhteisö, maisema, historia. Keitä emme ole ja keneksi emme tule. Kuka lähti, jäi, tai tuli takaisin. Miten on kunnollista ja miten tärkeät asiat järjestetään.
Metsäsuhde, vaikka sitten laimeana lainehtivaan puupeltoon. Rantasuhde, koska jokaisella meistä on se tietty ranta jossain. Miltä ovenkahva tuntuu käteen, miltä rappukäytävä tuoksuu. Millaista on palata kaukaa, ja mistä silloin tietää olevansa kotona.
Kaikkeen tähän on mahdollista kasvaa kiinni vaikka olisi lentänyt paikalle tuulen mukana. Juuret ovat eläviä muistoja. Muistoja ei voi keksiä, koska ne tapahtuvat. Ne kietoutuvat paikkoihin, ihmisiin, ja sen jälkeen ikuisesti tunnistaa ne asiat joiden keskellä tietää olevansa turvassa.
Turva luo luottamusta, ja turvassa on helppo toivottaa tervetulleeksi joku muuhun kuuluva. Käymään, vieraaksi, olemaankin.
Jos mikään ei ulkopuolelta uhkaa sitä tärkeintä: Mihin kuulut, kuka olet.
Kirjoittaja on muotoilija ja kulttuurialan sekatyöläinen, Hausjärvi.