Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Energian säästämiseksi hankituista lämmittimistä on syntynyt jo vaaratilanteita – Poikkeustalven pelätään lisäävän tulipaloja

Älä osta halpaa lämmitintä ulkomaisesta nettikaupasta, Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen palomestari muistuttaa.

Pelastusviranomaiset ovat huolissaan, lisääntyvätkö kotien tulipalot tänä talvena.

Useisiin koteihin ja mökeille on ostettu lisälämmittimiä sähkökatkojen varalta tai korvaamaan sähkölämmitystä.

Myös tulisijojen käyttö on lisääntynyt sellaisissakin kohteissa, joissa aiemmin ei ole juuri lämmitetty tulisijoja. Huonokuntoisen tai pitkään käyttämättömänä olleen tulisijan käyttö on riskialtista.

Esimerkiksi Koljalan kylätalossa syttyi viime talvena tulipalo vanhan uunin pohjassa olleesta halkeamasta.

Turvallisuuskouluttaja Timo Soininen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kertoo, että laitoksen alueella on tullut vaaratilanteita kuumista nestekaasulämmittimistä tai varomattomasta kynttilän poltosta, vaikka talvi on vasta aluillaan.

Myös uunien lämmityksestä alkaneita tulipaloja on ollut jo kaksi.

– Lämmittimet vaativat turvaetäisyydet, jotka ovat eri laitteille erilaisia. Tärkein on lukea lämmittimen käyttöohjeet ja mitä niissä neuvotaan, Soininen sanoo.

Tulipalon syttyminen vaatii lämpöä, happea ja palavaa materiaalia. Osa lämmittimistä voi hohkaa niin kuumana, että lämpö alkaa hiillyttää esimerkiksi liian lähellä olevia kalusteita, jos turvaetäisyys ei ole riittävä.

Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen alueella ei loka-marraskuussa ole ollut onnettomuuksia lisälämmittien tai tulisijojen vuoksi.

Kynttilää tulisi polttaa vain palamattomalla alustalla.

Palomestari Eero Hellgren muistuttaa kahdesta perusasiasta paloturvallisuuden suhteen: tulisija pitää säännölllisesti nuohota ja lämmittimien tulee olla turvallisia.

– Lähtökohtaisesti kaikki CE-merkityt, Suomessa myydyt laitteet ovat ohjeiden mukaan käytettyin turvallisia. Nuohooja taas tarkastaa aina tulisijan kunnon ja kertoo, jos se ei ole turvallinen.

Nettikaupoissa on vaarana haksahtaa standardit täyttämättömään lisälämmittimeen. Tällaisia ulkomaisista nettikaupoista löytyiviä laitteita Hellgren kehottaa välttämään, vaikka hinta houkuttelisi.

Lue myös: Vaikka energian hinta kurittaa, takan tilaajia kiinnostaa lämmittävää pinta-alaa enemmän loimuavan tulen näyttävä luukku: "Jos investoi tulisijaan, kannattaa käyttää vähän aikaa perehtymiseen" (27.6.2022)

Myös kynttilöitä pitäisi polttaa vain niin, ettei niiden liekki pääse osumaan palavaan materiaaliin tai kuumeneva tuikku sytyttämään ympäristöään tuleen.

Kynttilää tulisi polttaa vain palamattomalla alustalla. Palavasta materiaalista kuten paperista, kankaasta, kuivista kävyistä tai varvuista ei tulisi tehdä koristeita oikeisiin kynttilöihin, vaan kynttilän alustan tai lyhdyn tulee olla esimerkiksi lasia, metallia, posliinia tai kiveä.

Soininen suosittelee oikeiden kynttilöiden vaihtoehdoksi myös paristokäyttöisiä led-kynttilöitä.

Perusneuvo on myös, että oikeita kynttilöitä ei tulisi polttaa valvomatta. Sama koskee monien sähkölaitteiden käyttöä. Esimerkiksi pesukoneita ei tulisi jättää päälle, jos kukaan ei ole kotona.

Jos talvella tulee sähkökatkoja, katkon sattuessa tulisi napsautella liesi, silitysrauta, kahvinkeitin ja vastaavat laitteet pois päältä.

Vaikka kodin paloturvallisuusohjeet ovat arkisia, silti ne tulevat yllätyksenä osalle ihmisistä. Monessa kodissa ei esimerkiksi ole toimivaa palovaroitinta, vaan paristo on otettu varoittimesta pois tai varoittimen kuntoa ei ole testattu vuosiin. Varoitin on voinut hiipua pölykerroksen alle.

– Jokaisessa kodissa pitäisi olla toimiva palovaroitin. Myös sammutuspeite ja käsisammutin ovat tarpeellisia, Soininen neuvoo.

Palovaroitin kannattaisi testata napista painamalla kerran kuukaudessa. Sen lisäksi varoitin tulisi vaihtaa uuteen vähintään kymmenen vuoden välein. Joissakin varoittimissa kehotetaan uusimaan varoitin viiden vuoden välein, sillä laitteeseen kertyy esimerkiksi pölyä ja likaa.

Sammutuspeitteen ja käsisammuttimen käyttöä kannattaa myös harjoitella ennalta. Sammutuspeitteellä suojataan itseä, tukahdutetaan paloa ja jätetään sammutuspeite palon päälle, ettei se syty heti uudestaan.

Alkusammutusta voi harjoitella monilla työpaikoilla tai usein paloasemien avoimien ovien päivinä.

Soininen suosittelee myös ennalta miettimään, missä taskulamppu, paristokäyttöiset led-valaisimet ja kynttilät kotona ovat. Jos sähkökatko iskee pimeään aikaan, osaako taskulamppua lähteä etsimään jostain komeron pohjalta?

Paristokäyttöisten valaisimien paikka kannattaa valita valmiiksi sen varalta, jos sähkökatko yllättää.

Pelastusviranomaiset neuvovat, että kotona kannattaisi tehdä turvallisuuskävely eli kävellä kodin läpi ja miettiä, mistä lamppu löytyy sähkökatkon aikaan, onko varoittimet kunnossa ja mitä muuta turvallisuusasioita kannattaisi huomioida jo ennalta.