Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nainen vangittiin Turengin veriteosta – taustalla raskas rikoshistoria

Poliisi on tutkinut tekoa tapon yrityksenä.

Kanta-Hämeen käräjäoikeus vangitsi perjantaina 43-vuotiaan naisen epäiltynä Turengissa tiistaina tapahtuneesta veriteosta. Poliisi on tutkinut tekoa tapon yrityksenä ja otti tiistai-iltana kiinni kaksi henkilöä rikoksesta epäiltynä. Toinen heistä on vapautettu.

– Epäiltyjä ei ole enää kuin yksi, kertoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Riku Vihtilä Hämeen poliisista..

Hämeen Sanomien selvityksen mukaan vangittavaksi esitettävällä naisella on raskas rikoshistoria. Helsingin hovioikeus tuomitsi hänet vuonna 2017 seitsemän vuoden vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta.

Turengin veriteko tuli poliisin tietoon tiistaina iltapäivällä, kun Janakkalan terveysasemalta ilmoitettiin hätäkeskukseen, että sinne oli tullut potilas, jolla oli verta vuotava vamma ylävartalossaan. Veriteko oli tapahtunut terveysasemaa vastapäätä sijaitsevassa asunnossa. Perjantaina vangitun naisen osoite on samassa kerrostalossa.

Poliisi eristi terveysaseman tutkinnallisista syistä joksikin aikaa. Potilas sai terveysasemalla ensiapua ja hänet siirrettiin hoitoon Kanta-Hämeen keskussairaalaan. Poliisin mukaan uhri oli mies.

Vangitsemisoikeudenkäynnin ajankohdasta kertoi ensimmäisenä Janakkalan Sanomat.

Päivitetty klo 10.30 Lisätty vangittavaksi esitetyn sukupuoli. Lisätty tieto epäillyn rikoshistoriasta. Lisätty uhrin sukupuoli.

Päivitty klo 16: lisätty ikä ja vangitseminen.