Joulu on kiltteyden sesonkiaikaa. Jouluna kilttinä pysytelleet lapset palkitaan lahjoilla ja aikuiset hyvällä mielellä. Lukuisat jouluelokuvat ja -kirjat muistuttavat kiireisen arjen uuvuttamia ihmisiä siitä, miten tärkeää yhteisöllisyys ja muiden auttaminen on.
Olin kaksitoistavuotias ja palaamassa askartelukaupasta, kun tien vieressä istui vanha mies, jonka silmäkulmasta vuosi verta. Mies haisi. Hän istui sellaisessa asennossa kuin olisi joutunut pitämään kiinni puiston penkistä pysyäkseen sillä. Muutama ihminen kulki ohitse. Jotkut vilkaisivat miestä, mutta kukaan ei pysähtynyt. Osa tihensi askeleitaan.
Olin siinä käsityksessä, että oli kilttiä kysyä tarvitaanko apua, jos joku voi huonosti, joten kysyin.
En saanut selvää miehen vastauksesta. Selvää oli ainoastaan, ettei tämä itsekään tiennyt, mitä olisi tehtävä.
– Pitäisikö tuota haavaa mennä näyttämään? ehdotin koko 12-vuotiaan auktoriteetillani.
Mies ei halunnut terveyskeskukseen. Hän ehdotti, että tilaisin hänelle taksin.
Soittaminen ei ollut niin yksinkertaista kuin nykyisin. Jouduin palaamaan puoli kilometriä takaisin keskustaan soittaakseni isäni työpaikalta. Koska isä ei ollut paikalla, jouduin selittämään koko jutun hänen työkavereilleen.
Aikuiset olivat sitä mieltä, että hukkasin aikaani. He sanoivat, ettei taksi huolisi miestä kyytiin. Joko tämä lähtisi omin voimin matkoihinsa tai poliisi hakisi hänet. Sain kuitenkin soittaa, koska se oli minulle tärkeää.
Teini-iässä kiltteydestä alkoi seurata rivoa huutelua, joskus puristelua tai kourimista. Tulin varovaisemmaksi, niin kuin aikuiset tulevat.
Erityisesti yöaikaan liikkuessa kiltteys kannatti pitää visusti piilossa. Aloin ymmärtää, että sukupuoleni vuoksi tehokkain ja joskus ainoa toimiva keino oli katsoa pois, vaikkei se ollutkaan kilttiä.
Rakastin kuitenkin sitkeästi kilttien ihmisten voimaantumiselokuvia, sellaisia kuin Amélie (2001). Noita erityisesti joulunaikaan suosittuja tarinoita nimitetään usein saduiksi, koska jokainen kiltteyttä käytännössä kokeillut tietää, ettei se aina kannata. Kiltti menettää helposti ainakin rahansa ellei muutakin.
Jotakin ihmisyydestä kertonee performanssitaiteilija Marina Abramovićin Rhythm 0 -teos (1974), jossa taiteilija antaa museon yleisölle luvan tehdä itselleen mitä tahansa. Kuusituntisen esityksen aikana häntä muun muassa viillellään ja uhataan aseella.
Kiltinkin on suojeltava itseään. Siksi olisikin tärkeää, että me aikuiset olisimme toisillemme niin kilttejä, ettei lasten tarvitsisi olla. Kiltteyden hyviä puolia on nimittäin sekin, että se leviää ihmiseltä toiselle kuin tuntemattoman ojentama, kiertävä joulukortti, jollaisen sain Ikeassa.
Mitä useamman annat eteenpäin, sitä enemmän niitä on liikkeellä!
Kirjoittaja on kirjailija, Hämeenlinna.