Loimaan kaupungin palkitseman tankotanssijan Sini Lindholmin mukaan ilma-akrobatiaan voi yhdistää mielettömän määrän eri lajeja ja tyylejä.
Loimaan kaupunki myönsi tämän vuoden taiteen kannustusapurahansa tanssitaiteilija, yrittäjä Sini Lindholmille.
Lindholmin tavoitettiin haastatteluun Thaimaasta, missä hän osallistui Ecole de Pole -tankotanssileirille. Viiden päivän leirillä oli opettajina maailman tunnetuimpia tankotanssijoita ja sirkustaiteilijoita.
Lindholmin elämä tanssin parissa on muutenkin ollut kansainvälistä.
Hän opiskeli Amerikassa esittävän taiteen kandidaatiksi pääaineenaan näytteleminen ja sivuaineena stuntit. Jälkimmäiseen kuului muun muassa miekkataistelu.
Valmistuttuaan syksyllä 2016 Lindholm jäi Yhdysvaltoihin vuoden mittaisella oppisopimuskoulutuksella maailman suurimpaan tanko- ja ilma-akrobatiastudioon Body & Poleen.
– Vuonna 2018 jatkoin opintojani Los Angelesissa Hollywoodin kampuksella ja valmistuin näyttelijäksi koronan kynnyksellä keväällä 2020. Noina vuosina myös esiinnyin ja opetin tankotanssia useissa tapahtumissa ja studioissa ympäri Los Angelesia, Lindholm kertoo.
Tornadon kautta syvään päätyyn
Ajalla The college and concervatory of performing arts (AMDA) -oppilaitoksessa Lindholm toteaa olleen valtavan merkityksen oman uran kannalta.
Olihan se hieno veto Loimaalta huomioida vähän marginaalissa kulkeva taiteenala.
Tankotanssija Sini Lindholm
– AMDA sitoi minussa kaiken ilmaisun tekniseen ja ammattimaiseen muottiin muovaten artistisen ääneni. Oman esitystavan löytäminen vaatii ymmärrystä taiteen historiaan, verkostoihin ja tekniikkaan, joilla kehittää itseään. AMDA:n jälkeen myös uskalsin levittää siipeni tietäen, että pärjään kyllä.
Tulikoetta taiteen kentällä toimimiseen Lindholm ei luonnehdi mitenkään helpoksi. Pikemminkin se oli menemistä tornadon kautta suoraan syvään päätyyn ja sieltä räpiköiden rannalle.
Vähemmän kilpailuhenkinen laji
Ensin meni viisi vuotta yksityiskoulussa toisella puolella maailmaa, sen jälkeen koronavuodet veivät kaiken mahdollisen työn, työluvan Yhdysvaltoihin ja kymmenien tuhansien eurojen kiertueet Suomessa.
Usko uravalintaankin heikentyi hetkellisesti.
– Hey, I´m still standing! En usko, että olisin tällä tasolla tankotanssin ja ilma-akrobatian saralla, ellei Jenkkilä olisi vienyt mennessään. New York valoi tekniikan ja perusteet sirkukseen, tanssiin, akrobatiaan ja aktiivivenyttelyyn.
– Los Angeles puolestaan räjäytti tajuntani esiintymisen suhteen, sen, kuinka paljon eri taiteen aloja voi esimerkiksi sirkustaiteessa yhdistää.
Entä mikä tankotanssissa viehättää?
– Kuolemanpelko! Kyky uhmata painovoimaa ja se, että ilmassa tanssimiseen voi yhdistää mielettömän määrän eri lajeja ja tyylejä. Lisäksi tankotanssiyhteisö on suvaitsevainen, vastaanottava ja paljon vähemmän kilpailuhenkinen kuin esimerkiksi tanssiala.
Marginaalissa kulkevaa taidetta
Loimaalla Lindholmilla on studio vanhan Saurion oluttehtaan tiloissa. Siellä hän järjestää viikkotunteja ja workshoppeina muun muassa burleskia ja hiphopia sekä esimerkiksi tykytunteja.
Lindholm toimii myös event managerina American Express GBT:lle Helsingissä tuottamalla tapahtumia.
– Sen verran tässä on muutaman viime vuoden aikana tapahtunut, että olen ihan tyytyväinen päivätyön tuomaan säännölliseen rytmiin, mikä tapahtuma-alalla on harvinaista. Teatteri-, tv- ja elokuvamaailmaa minulla on ikävä, joten ehkä niille vesille heittelen joitakin verkkoja.
Sini Lindholm on kiitollinen Loimaan kaupungin myöntämästä kannustusapurahasta. Apurahan suuruus on 700 euroa, mutta sen symbolinen merkitys on huomattavasti suurempi.
– Olihan se hieno veto Loimaalta huomioida vähän marginaalissa kulkeva taiteenala. Toisaalta näkyvyys ja harrastuneisuus varmaankin nousee Mandi Koskelan tankotanssin MM-kullan ja seuraavaksi Suomessa pidettävien MM-kisojen myötä.