Hämeenlinnan lyseon 150-vuotisjuhlavuosi kertoo pitkästä historiasta ja hienoista perinteistä. Tämä juttu on Lyseon lukion abiturientin kirjoittama.
Hämeenlinnan lyseolla on takanaan pitkä historia. Itselleni sillä on kuitenkin vielä erityisempi merkitys, sillä olen toisen polven Lyseon lukiolainen. Isäni Juha Kauppinen painoi lakin päähänsä Lyseon juhlasalissa vuonna 1994 vanhalla lyseonmäellä.
Jo Lyseon yläastetta käydessään isä huomasi, millainen henki Lyseolla on ja mitä yli satavuotisen koulun historia tarkoittaa.
– Tämä ilmeni ääneen lausumattomana tietoisuutena siitä, että ollaan osa jotain isoa jatkumoa. Calypso-luontokerho oli hieno ja tärkeä itselleni. Olin viisi vuotta sen puheenjohtajana (8. luokalta abiksi). Kun liityin kerhoon, niin lueskelin sen vanhimpia lehtiä, jotka olivat vuodelta 1903 eli käsittämättömän vanhoja, isä avaa.
Lyseon lukio on tunnettu monien suurhenkilöiden opinahjona yli vuosisadan ajan.
– Kerran koulussa pidettiin tilaisuus, jossa paljastettiin henkilölaatta jo kahden muun, Sibeliuksen ja Paasikiven, viereen. Se oli Eino Leinon laatta. Tämä kuvastaa hyvin Lyseota eli siellä ei ole ”vain” Sibelius käynyt, vaan hihasta löytyi hänen ja Paasikiven rinnalle vielä Eino Leino, hän naurahtaa.
Koulun kova maine ei myöskään pettänyt isää hänen sinne päästessään.
”Tuntuu edelleen hienolta, kun sanoo olevansa vanha lyseolainen.”
– Lyseolla on uskomaton yhteiskunnallinen ja kulttuurinen perintö. Meillä oli opettajia, jotka kantoivat mukanaan Lyseon henkeä, kuten Maija Kaukiainen ja Jaakko Kanerva. Heidän tunneillaan ei voinut unohtaa sitä, että tämä on perinteikäs koulu, hän kehuu.
– Lukion jälkeen harkitsin äidinkielen opettajan uraa, mutta päädyin biologiaa opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon. Näissä vaihtoehdoissa vaikutti vahvasti edellä mainitut opettajat. He olivat valtavan sivistyneitä, ja heillä oli sisäänrakennettu vaatimustaso.
Erityisesti vanha Lycee-kartano ja sen ympäristö on upea ja inspiroiva. Parhaita asioita olivat myös luova ilmapiiri ja vaatimustaso.
– Koulussamme oli paljon fiksua ja mukavaa porukkaa. Lyseon lukion opettajille ei ollut vaihtoehtoa, että joku nukkuu läpi lukion. Tai no, siinäkin joku varmasti onnistui, hän naurahtaa.
Olen tuntenut isäni koko elämäni, mutta tätä haastattelua tehdessäni huomasin hänen olevan vaikuttunut tavalla, jota harvoin näkee.
– Tuntuu edelleen hienolta, kun sanoo olevansa vanha lyseolainen. Käteen jäi paljon elinikäisiä ystävyyssuhteita. Lyseolla on myös se merkitys, että se voi antaa kunnianhimoiselle luonteelle sen pienen ripauksen lisää, jotta uskaltaa lähteä tavoittelemaan unelmiaan. Itse kirjoitan työkseni, joten miksen tekisi sitä pyrkien parhaaseen mahdolliseen suoritukseen, hän muotoilee.
Vaikka isä valmistui Lyseolta yli 28 vuotta sitten ja kävi koulunsa eri rakennuksessa kuin koulu tällä hetkellä toimii, hän uskoo saman jatkumon ja perinnön elävän koulussa tänäkin päivänä.
– Ei arjessa tietenkään joka päivä tai edes viikko ajattele, että ”wau” olen Lyseossa, koska koulu on arkista puurtamista. Nykyisille lyseolaisille selviää vasta vuosia koulun päättymisen jälkeen, mitä on olla lyseolainen, hän päättää.
Monen nykyisen lyseolaisen voi olla vaikea nähdä näitä asioita korona-aikana väistötiloissa. Keskustelu isäni kanssa kuitenkin antoi ainakin itselleni perspektiiviä, ja uskon, että nykyisissäkin lyseolaisissa on suurhenkilöitä tuloillaan.
Vaalitaan 150-vuotiaan koulumme perinteitä myös seuraavat puolitoista vuosisataa.
Kirjoittaja on Lyseon lukion abiturientti.