70-vuotias mies yritti torstaina muiluttaa maksamattomia irtokarkkeja kassan ohin Riihimäellä sijaitsevassa kaupassa. Mies oli kahminut käsin irtokarkkeja taskuihinsa kaikkiaan 62 sentin arvosta. Koska mies oli ottanut karkit laatikosta paljain käsin, jouduttiin loput laatikoissa olevat makeiset hävittämään. Kaupalle aiheutui miehen toiminnasta noin 350 euron vahinko. Miestä epäillään näpistyksestä ja vahingonteosta.
Hämeenlinnassa elintarvikkeiden näpistelystä jäi torstaina alukillasta puolestaan kiinni 25-vuotias mies. Hän oli ottanut kaupasta elintarvikkeita noin 24 euron arvosta ja ohittanut kassalinjan maksamatta niitä. Vartijoiden ottaessa miestä kiinni, alkoi mies rimpuilla voimakkaasti vastaan. Vartijat joutuivat käyttämään käsirautoja miehen rauhoittamiseksi. Miehen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä hedelmäveitsi. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista kuusi kertaa.