Hevosromaani | Ihmisliha on kovilla väkivaltaa ja hyväksikäyttöä kuvaavassa esikoisromaanissa

Kirja

Marianne Roivas: Rakkaudesta lajiin.

Aarni 2022. 383 s.

Tässäpä virkku alkuasetelma hevosromaanille: Yliopistouraa aloitellut Rasmus on hypännyt ulos akateemisten tappeluiden maailmasta ja lähtenyt Irlantiin kilpatallille hoitamaan hevosia.

Irtiotto kauhistuttaa vanhempia ja entistä tyttöystävää, mutta Rasmukselle elämä hevosten kanssa on pitkäaikainen haave. Irlannissa hän löytää itsensä myös suhteesta arvostetun valmentajan ja kilparatsastajan, Henryn, kanssa.

Romaani Rakkaudesta lajiin tuo harvinaiseen aikuisten hevoskirjallisuuteen uutta kulmaa kuvatessaan valmennus- ja myyntitallin arkea vahvassa hevoskulttuurimaassa.

Esikoiskirjailija Marianne Roivas vastaa hevoset tuntevan lukijakunnan vaateisiin, mutta oletettavasti maallikkokin pysyy kirjan satulassa.

Roivas tarkastelee hevosten avulla niin väkivaltaa ja hyväksikäyttöä kuin silkkaa ihmisenä olemistakin. Fyysisyys on läsnä kaikessa, ja voikin sanoa, että ihmisliha on kovilla.

Vastapainona on herkkyys. Vähäpuheisen Rasmuksen huomioiden avulla Roivas osoittaa, miten paljon ihmisestä kertoo se, miten tämä kohtaa hevosen. Puoli tonnia painavaa pakoeläintä ei hallita voimalla.

Rasmus on Irlannissa etsimässä itseään ja löytää puolia, joita ei ole tajunnut tai jotka on tukahduttanut. Suhde Henryn kanssa on Rasmukselle pieni yllätys – kuten oma kiihkeä halukin.

Identiteetti ja sen muodostuminen on yksi teoksen punaisista langoista. Mikä sallii tai tukkii sen vapaan kehittymisen? Millainen ihmisen "pitäisi" olla ja miksi?

Hyväksikäyttö ja väkivalta liittyvät Rasmuksen suhdekuvioon vahvasti, ja tässä Roivas onnistuu tervetulleesti yllättämään. Se, mikä aluksi vaikuttaa ilmeiseltä tavalta käsitellä aihetta, ei olekaan kirjan totuus. Se on hienoa.

Romaani elää kahdella tasolla. Tarinan nykyhetkeä kuljettaa kolmannessa persoonassa kuvattu Rasmus. Toisella tasolla minäkertoja Henry kuvaa lapsuuttaan, sisäoppilaitosvuosiaan ja etenemistään arvostetuksi valmentajaksi ja kilparatsastajaksi.

Ilman näitä osuuksia Henrystä olisi vaikea saada otetta, sillä nykyhetken kuvauksessa hän pelkistyy vaiteliaaksi komistukseksi, jolla on vaikeuksia puhua ongelmistaan. Niissä editori olisi kuitenkin voinut olla tiukempana.

Kun Rasmuksen osuudet vievät juonta eteenpäin, Henryn takaumat jumahtavat runsaisiin yksityiskohtiin. Enimmäkseen tiivis yksityiskohtaisuus on kirjan rikkaus, mutta takaumissa ne alkavat syödä teoksen tehoja.

Tuntuu, että moni voimakas yksityiskohta on tekstissä vain elävöittämisen nimissä, ei niinkään edistämässä tarinaa. Näin hienokin kohtaus voi jäädä irralliseksi.

Tyylillisesti tasot puhuvat lähes identtisellä äänellä, vaikka toista hallinnoi kertoja ja toista Henry.

Tiiviydestään huolimatta kerronta kantaa yllättävänkin hyvin lähes 400 sivun mittansa.

Teoksesta näkee, että sitä on kirjoitettu hartaasti ja pitkään. On romaanin etu, että sitä on rakennettu "rakkaudesta lajiin", mutta keventävä editointikierros olisi ollut paikallaan.

Vakavista teemoista huolimatta kerronnassa on myös huumoria. Parhaiten se tulee esiin tuppisuisen suomalaisen mieltä myllertävissä pohdinnoissa.

Varoituksen sana: painettu kirja on yllättävän painava ja fontti pikkuruista. Lukeminen vaatii hyvän lukunurkkauksen ja kirkasta valoa.