Eläinpelot voivat rajoittaa elämää rankasti, mutta niistä voi oikein toimimalla päästä myös eroon.
Toni Piispa, 31, on nykyisin vapautunut mies. Kun tiellä tulee vastaan suurikokoinen koira, Piispan sydän ei enää hakkaa, kämmenet eivät hikoile, eikä tee mieli siirtyä tien toiselle puolelle.
Hän on vuosien varrella päässyt eroon kynofobiasta eli koirapelosta omaehtoisen siedätyshoidon avulla.
– Lapsena minulla ei oikeastaan ollut mitään kontakteja koiriin, enkä edes nähnyt niitä arjen keskellä. Ne muutamat kerrat, kun kohtasin suuria koiria, eivät tuntuneet mitenkään luontevilta, kertoo Nurmijärvellä asuva Piispa.
Huonoja tapaamisia koirien kanssa sattui myöhemmin useitakin.
– Olen ollut innokas lenkkeilijä ja muutaman kerran minua vastaan on pimeällä lenkkipolulla tullut koiria, joiden hihnaan olen sotkeutunut. Kerran eräs suurikokoinen koira nirhaisi minua jalasta. Se ei ollut purema, mutta siitä jäi erittäin ikävä muisto.
Tapaukset aiheuttivat sen, että Piispa alkoi vaihtaa juoksureittejään sellaisiksi, ettei kohtaisi lainkaan koiria.
– Se tuntui kieltämättä hyvin epämukavalta. Eihän se nyt elämää pilannut, mutta monissa tilanteissa hankaloitti sitä, etenkin kun lemmikkikoirien määrä on koko ajan Suomessa kasvanut.
Eläinpelot voivat pahimmillaan haitata elämää pahimmillaan suurestikin.
– Yleensä fobiat eläimiä kohtaan syntyvät kahdella tavalla: joko ihmisellä on tullut huonoja kokemuksia eläimistä tai sitten hänellä ei ole kokemuksia niistä lainkaan. Tuntemattomat asiat saattavat pelottaa paljonkin, kertoo Mehiläinen Oy:n psykologi Pirkko Hänninen.
Hännisen mukaan lapsella koirapelko syntyy esimerkiksi siten, että suurikokoinen ja yli-innokas ryntää lapsen päälle.
– Koiralla ei tarvitse suinkaan olla pahat mielessä, mutta jo pelkkä kokoero pikkulapseen voi olla pelottava asia.
Hänninen vertaa eläinpelkoa lentopelkoon.
– Lentofobia voi syntyä siitä, että ihminen ei ymmärrä lentokoneen toimintaa, vaan on epävarma siitä, pysyykö kone ilmassa. Tuntemattomat asiat voivat tosiaankin luoda pelkoa, Hänninen kertoo.
Tällä hetkellä Toni Piispan tilanne on jo kokonaan toinen kuin vielä muutama vuosi sitten. Hän ryhtyi siedättämään itseään koiriin tietoisesti.
Kolmisen vuotta sitten hän tutustui tuleviin appivanhempiinsa, joilla on pieni havannankoira. Vähitellen apen ja tulevan vaimon avulla koirat tulivat tutummiksi.
Appi harrastaa aktiivisesti myös rauniokoiratoimintaa. Rauniokoirat on koulutettu etsimään henkiinjääneitä sortuneista rakennuksista, ja etsintäharjoituksia pidetään säännöllisesti ympäri Uuttamaata.
– Siellä tapasin oikeastaan ensimmäisen kerran selkeästi koulutettuja ja tottelevaisia koiria. Isot koirat jännittivät minua eniten, mutta ensin tosiaan tutustuin pieniin koiriin, kuten siihen säärenkorkuiseen havannankoiraan, Piispa kertoo.
Seuraava askel oli tutustua labradorinnoutajiin, jotka lähestyivät ihmistä jo innokkaammin ja voimallisemmin.
– Koska ne on koulutettu hyvin, saatoin uskoa, että ne myös tottelevat käskyjä. Se helpotti selvästi mieltäni.
Kolmas koiraryhmä, johon Piispa tutustui, olivat luteitten etsintöihin koulutetut koirat, muun muassa sileäkarvaiset noutajat.
– Ne ovat hyvin vilkkaita ja tarvitsevat aina aktiviteetteja. Kävin parina päivänä ulkoiluttamassa niitä.
Lopulta Piispa oli mukana rauniokoirakoulutuksessa maalimiehenä – siis piiloutuneena henkilönä, jota koirat etsivät.
– Harjoituksissa olen käynyt muutamia kertoja vuodessa ja toistojen kautta olen saanut suuresti apua koirapelkooni. Suunnitelmissa on myös se, että voisin ottaa tulevan vaimoni kanssa jopa oman pienen lemmikin, vaikkapa sellaisen havannankoiran, Piispa myhäilee.
Piispa kuvailee koirafobian voittamista asiantuntijan mielestä järkevästi.
– Juuri tuolla tavoin kannattaa toimia. Ensin on hyvä kohdata koiria, jotka ovat luonteeltaan ystävällisiä ja rauhallisia. Aluksi ei kannata heittäytyä liian vaikeisiin tilanteisiin, arvioi Pirkko Hänninen.
Hännisen mukaan koirapelkoisen on syytä ottaa ensimmäisiin koiratapaamisiin mukaan myös koiranomistaja. Koiraan voi silloin tutustua kaikessa rauhassa ja huomata, miten koira missäkin tilanteessa käyttäytyy.
– Tiedon hankkiminen koirista on hyvä apu pelkoa voitettaessa. Mitä enemmän meillä on tietoa pelkomme kohteista, sitä pienemmiksi pelot mielessämme muuttuvat.
Hännisen vastaanotolla eivät koirapelot tule juurikaan esille.
– Uskon, että omasta koirapelosta puhuminen nostattaa meille aikuisille enemmän häpeän tunnetta kuin esimerkiksi lento- tai sairauksien pelosta puhuminen.
Hännisen mukaan paras tapa on vain lähteä varovasti tutustumaan koiriin. Siihen pitää kuitenkin antaa aikaa ja olla itselleen armollinen.
– Peloista puhuminen esimerkiksi läheisille ihmisille on myös hyväksi. Pelkojen sanoittaminen vahvistaa itseluottamusta ja vähentää niihin liittyvää häpeää, Hänninen kertoo.
Jotkut pelot voivat tuntua oudoilta ja epärationaalisilta. Tällaisia ovat esimerkiksi musofobia eli hiiripelko ja araknofobia eli hämähäkkien pelko.
– Vaikka kaikki tietävät, ettei hiiri voi tehdä ihmiselle mitään, kieltämättä monesta voi tuntua inhottavalta, jos esimerkiksi kesämökin sisälle on päässyt hiiri. Yöaikaan se voi olla todella pelottavakin tunne.
Hämähäkkipelko puolestaan on kulttuurisidonnainen pelko.
– Eihän Suomessa ole myrkyllisiä hämähäkkejä, mutta kansanperinteessä hämähäkkiin on liitetty pahoja ja pimeitä voimia.
Kaikki fobiat eivät kuitenkaan ole haitallisia, päinvastoin.
– Osa peloista on aivan hyödyllisiä, sillä ne ovat aikanaan pitäneet ihmisen varautuneena vaaroihin, esimerkiksi villieläimiin. Sinänsä on hyvä, että ihmiset ovat hieman varovaisia vieraita, tuntemattomia koiria kohtaan. Niitä ei pidä rynnätä oikopäätä silittämään, Hänninen kertoo.