Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kirja-arvio | Suosikkikirjailijan romaani on kuin muistokirjoitus isästä

Kirja

Alex Schulman: Kiirehdi rakkain. Suom. Jaana Nikula. Nemo, 2023. 228 s.

Isän ja pojan suhteesta kertova Kiirehdi rakkain -romaani on valoisampi kuin ne teokset, joista ruotsalainen Alex Schulman (s. 1976) jo Suomessa tunnetaan.

Aiemmin käännetyt kirjailijan autofiktiiviset ja muut romaanit antavat odottaa, että kirjailija olisi todella tuotteliaassa vedossa. Mutta suomalaislukijat saavatkin luettavakseen tekijän haikean autofiktiivisen esikoisteoksen, joka ilmestyi alkujaan Ruotsissa jo vuonna 2009.

Juonessa aikuinen kirjailija-mediapersoona Alex Schulman palaa vasta viisi vuotta isänsä kuoleman jälkeen mökille. Hän on halunnut olla ajattelematta isää. Mutta kun hänestä itsestään on tulossa isä, alkavat muistot virrata. Osaltaan isän laajaan arkistoon tutustuminen mökkimatkan jälkeen tutustuttaa isään uusista näkökulmista.

Jaana Nikulan sujuvasti suomentama Kiirehdi rakkain -romaani luo ison ikäeron vanhempi-lapsisuhteen muotokuvaa. Se on kuin kirjan muotoon tehty muistotilaisuus, jossa tuodaan esille itselle merkityksellisiä hetkiä vainajan elämästä.

Juonessa toistuvat lapsuuden jokavuotinen jalkapallokisa isän johdolla ja aikuisuuden tuokiot terapeutin kanssa. Päähenkilö-minäkertoja alkaa säännöllisesti puida isäsuruaan terapeutin kanssa ja toivoo, ettei romahda.

Teoksessa ei paljasteta perhesalaisuuksia, ellei sellaiseksi lasketa isän haikeutta iäkkyydestään isänä ja tarkkuutta arkistoijana. Tällainen mutkattomuus on virkistävää. Päähenkilön lapsuusmuistoissa on paljon tilannekomiikkaa, johon voi samaistua. Vesikammatun, hyväosaisen ja kohteliaan lapsen osa äkkitulistuvan julkkisisän varjossa käy rivien välistä esille esimerkiksi vierailulla isän työpaikalla televisiossa.

Alex Schulmanin tuotteliaisuus ja suosio perustuu varmasti osittain tarkkaan aiheiden rajaukseen. Autofiktiivisesti suvusta ja perheestä voi kirjoittaa usein, jos rajaa aiheensa yhteen perheenjäseneen kerrallaan. Esimerkiksi nyt äiti on sivuhahmo. Isällä on ollut seitsemän lasta, mutta entisen ja uuden perheen lasten suhteita teos ei ala puimaan.

Isän hoitokotiin siirtymä ja vanhuselo tarjoaa lukijalle samaistumispintaa, aikuisten lasten lämpimään huoleen on helppo mennä mukaan. Tulee vaikutelma kuin Alex voisi olla kuka tahansa perhettään yli kaiken rakastaneen isän poika.

Teos jättää kysymään itsestään, kummasta se enemmän kertoo, isästä vai pojasta. Taitavasti luotu kysymys!