Legendaarisen kulttuuripersoonan valokuvateos on ylistys matkustamisen vapaudelle.
Kirja
Tuula Kousa, Hannamari Shakya ja Anders Carpelan: Jörn Donner. Matkalla – På resa – Travelling 1951–1968. Otava 2023. 316 s.
Jörn Donner – Matkalla 1951–68. Näyttely Hankasalmen huvilassa Helsingissä (Mannerheimintie 13b) 3.9.2023 saakka.
"Minä yritän nähdä maailman yhtenä maana, kotimaanamme", Jörn Donner kirjoitti teoksessaan Maailmankirja (1968). Hän matkusti läpi elämänsä aivan kuten Siperian samojedien keskuudessa matkannut isänsä, kieli- ja kansatieteilijä Kai Donner ja isoisänsä, vertailevan kielentutkimuksen professori Otto Donner.
Toukokuussa 2020 Jörn Donnerin (1933–2020) suvun pitkään omistamasta talosta Helsingin Kruununhaan Pohjoisranta 12:sta löytyi aiemmin tuntematon kymmenien tuhansien kuvien arkisto, joka kuului Jörn Donnerille.
Donner oli kuollut viisi kuukautta aiemmin 86-vuotiaana.
Elämänsä viimeisinä kuukausina Donner vielä suunnitteli valokuvapainotteista kirjaa, joka olisi keskittynyt matkoihin. Teos ei ehtinyt valmistua.
Matkojen pohjalta oli jo aiemmin syntynyt merkittäviä läpimurtoteoksia, kuten Berliini-raportti (1958), Raportti Tonavalta (1962) ja Maailmankirja (1968) viiden maanosan kiertueelta.
Donner oli puhunut valokuvakirjasta ainoastaan pitkäaikaiselle ystävälleen Ari Tolppaselle, pojalleen Rafaelille sekä graafikko Anders Carpelanille. Valokuvaajana hän oli itseoppinut.
Kirjan tekijät ryhtyivät työhön vuosi Donnerin kuoleman jälkeen ja valitsivat Donnerin arkiston parhaat valokuvat ja katkelmia Jörn Donnerin kirjoittamista kirjeistä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Helsingissä Hakasalmen huvilassa on avautunut aihetta esittelevä näyttely. Sekä kirjan että näyttelyn ovat koonneet kustannustoimittaja, tietokirjailija ja useita valokuvateoksia tehnyt Tuula Kousa, kuvatoimittaja, kuraattori Hannamari Shakya ja Donnerin teosten pitkäaikainen graafikko Anders Carpelan.
Kuvien aiheiden globaalista mittakaavasta huolimatta teos on fyysiseltä kooltaan pieni ja intiimi, mikä kunnioittaa Donnerin omaa toivetta. Katse kuvissa on maskuliininen; toimijat ovat miehiä ja naisten osana on olla Donnerin katseen kohteita.
Teoksessa kuvataan kaduilla leikkiviä lapsia, elämän nautintoja ja hänen rakastamiaan naisia, kuten ruotsalaisnäyttelijä Harriet Anderssonia vähäpukeisena auton takapenkillä heräämässä päiväuniltaan Budapestissä (1966).
Katse kuvissa on maskuliininen; toimijat ovat miehiä ja naisten osana on olla Donnerin katseen kohteita.
Donnerin tyylille ominaisesti kuvattava on nimetty esimerkiksi vain "Kauniiksi naiseksi" (Villalba, Sisilia 1953). Donnerin ihastuksen ja ystävän Monika Fischerin kasvoja tutkitaan Sankt Gilgenissä Itävallassa (1959).
Cannesin elokuvajuhlien kuviin on valikoitunut kuvia kauniista näyttelijättäristä, joista yksi on nimetty "Oletettavasti meksikolainen näyttelijä Katy Jurado" (1961). Ingrid Bergmanista otetut lähikuvat on otettu hänen kasvoistaan ja rinnoistaan (1961). Valokuvat ovat toisaalta ylistys elokuvataiteen näyttelijättärille.
Kirjeet italialaiselle elokuvaohjaajalle Luchino Viscontille (1955) ja Marlene Dietrichille (1966) on kirjoitettu lämpimän ystävällisesti. Donner pyytää Viscontilta artikkelia elokuvia käsittelevään julkaisuunsa.
Viscontin (1906–1976) muotokuva Siamo Donne -elokuvan kuvauksissa Roomassa (1953) tuo särmikkäästi esiin neorealismin mestarin ja Italian historian kuvaajan persoonan. Marlene Dietrichille Tukholmasta vuonna 1966 kirjoitettu kirje on intiimi kaipuun tunnustus loppusanoilla "sinun kuten aina, Jörn".
Mustavalkoiset otokset eivät tuo Donnerista esiin täysin uusia puolia. Teoksen toimittajat eivät pyri kuvavalinnoillaan häivyttämään ylivalottuneisuutta, filmeihin jääneitä naarmuja tai sitä, kuinka välinpitämättömästi Donner kuviaan säilytti. Monet vedoksista oli sullottu muovipusseihin. Osa negatiiveista oli liimautunut toisiaan vasten.
Teoksen pysäyttävimpiä kuvia on Robert F. Kennedy kuvattuna suuren väkijoukon keskellä Kaliforniassa kaksi viikkoa ennen kuolemaansa salamurhan uhrina Kaliforniassa vuonna 1968.
Donner käyttää kameraa ajattelunsa ja oivallustensa välineenä, ei niinkään hakien merkittäviä tilanteita. Hän ei itse asetu muotokuviin vaan tarkastelee matkoilla kohtaamiaan ihmisiä pakottomasti. Kuvissa avautuvassa epätäydellisessä maailmassa kuvattavat eivät reagoi kameran läsnäoloon.
Donnerin teos on paitsi ylistys vapaudelle, myös muistomerkki piittaamattomuudesta.
Donnerin teos on paitsi ylistys vapaudelle, myös muistomerkki piittaamattomuudesta, josta kertoi myös KOM-teatterissa kevätkaudella 2023 esitetty tragikomedia Rikkaruoho. Se perustui Donnerin pojan Otto Gabrielssonin teokseen Rikkaruoho – Viimeinen kirje isälle (S&S, 2020).
Hän saattoi kierrellä mustan Leica-merkkisen kameransa kanssa maailmaa jo aikana, jolloin harvalla oli mahdollisuus lähteä maailmalle riippumattomana läheisistään.