Riihimäen uimahallin ison sisäliukumäen ja muita ”herkkuja” sisältävän remontin arvioidaan valmistuvan vuoden 2024 lopussa.
Riihimäen uimahallin pääurakoitsija on viimein valittu. Pääurakan uudelleenkilpailutus viivästyttää uimahallin perusparannusta kaikkiaan kahdella kuukaudella.
Varsinaiset perusparannustyöt käynnistyvät kesäkuun alussa, ja valmista on määrä olla lokakuun lopussa vuonna 2024.
Uimahalli sulkeutui asiakkailta tammikuun lopussa.
Riihimäen maauimalan kausi pitenee uimahallin perusparannuksen aikana rajoitetulla syysaukiololla.
Riihimäen kaupunki kilpailutti pääurakan uudestaan vuoden 2023 alussa, kun ensimmäiseen kilpailutukseen ei tullut yhtään tarjousta.
Uuteen kilpailutukseen tuli kaksi tarjousta. Siinä pääurakoitsijaksi valikoitui Consti Korjausrakentaminen Oy.
– Etenemme luottavaisin mielin rakentamisvaiheeseen valittujen urakoitsijoiden kanssa, kaupungin rakennuspäällikkö Paavo Vuori luonnehtii kaupungin tiedotteessa.
Consti on helsinkiläinen yhtiö, joka on listautunut pörssiin. Consti-konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli noin 305 miljoonaa euroa.
Perusparannuksessa Riihimäen uimahallin tekniikka ja pinnat uusitaan.
Halliin tulee iso sisäliukumäki, kylmävesiallas, poreallas, tilaussaunan yhteyteen sijoitettava nostopohja-allas sekä ulkoilmaan katoksen alle sijoitettava lämminvesiallas hierontapisteillä.
Lisäksi kuntosalia laajennetaan ja se kalustetaan uudestaan.
Matkauintiallas, opetusallas, vesijumppa-allas ja lasten kahluuallas pysyvät nykyisillä paikoillaan.
Uimahallin ilmanvaihto- ja automaatiourakoitsijana toimii Ilmastointi-Mikenti Oy, putkiurakoitsijana Putki-Valtti Oy, sähköurakoitsijana ESP Lahti Oy, vedenkäsittelyurakoitsijana EnviroProcess Finland Oy.
Uimahallin perusparannuksen pääsuunnittelijana on toiminut Yrjö Majamaa Arkkitehtitoimisto Majamaa Oy:stä.
Suunnittelukonsulttina on toiminut Vahanen Suunnittelupalvelut Oy. Hankkeen hinta-arvio on 14,3 miljoonaa euroa.
Remonttia odotellessa liikuntakeskus on tyhjentänyt uimahallia vuosikymmenten aikana halliin kertyneestä tavarasta.
Uimahallin perusparannuksen aikana maauimalan käyttökausi pitenee. Maauimala avautui keskiviikkona 24.5.