Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Händi palaa Verkatehtaalle maaliskuussa – ensimmäinen tapahtuma keräsi yli 1 500 kävijää

Viime vuonna tapahtumassa oli mukana yli 50 näytteilleasettajaa. Nyt mukaan mahtuu hieman enemmän.

Hämeenlinnassa viime keväänä ensi kertaa järjestetty Händi-kädentaitotapahtuma saa jatkoa. Seuraava Händi pidetään 20. maaliskuuta 2027.

Verkatehtaan ja Wetterhoffin yhteinen tapahtuma keräsi ensimmäisellä kerrallaan yli 1 500 kävijää, mikä ylitti järjestäjien odotukset. Viime vuonna tapahtumassa oli mukana yli 50 näytteilleasettajaa.

Päivän aikana kävijät pääsivät tutustumaan erilaisiin käsityötekniikoihin, seuraamaan keskusteluja sekä osallistumaan työpajoihin.

Verkatehtaan toimitusjohtaja Mika Nevalainen kertoo tiedotteessa, että tapahtumalle näyttää olevan selvästi kysyntää. Ensi keväänä tavoitteena on tavoittaa myös uusia kädentaitojen harrastajia.

Tapahtuma levittäytyy jälleen Verkatehtaan eri tiloihin, kuten Lasipihalle, kokouskeskukseen ja Werkkiin. Ohjelmassa on muun muassa puheenvuoroja, työnäytöksiä, haastatteluja ja työpajoja. Tapahtuman juontaa viime vuoden tapaan toimittaja Laura Friman.

Ensi kevään Händiin haetaan parhaillaan näytteilleasettajia, ja mukaan mahtuu hieman viime vuotta enemmän käsityöalan toimijoita.

Tapahtuman tarkempi ohjelma julkistetaan myöhemmin.