STT:n uutiset Kouvola

KPL venytti Superpesiksen välieräsarjan viidenteen peliin

Superpesiksen välieräsarjasta Kouvolan Pallonlyöjien ja Sotkamon Jymyn välillä on tullut melkoinen nitronäytös. Kainuulaisilla oli tiistaina kotikentällään finaalipaikka katkolla, mutta KPL jatkoi Hiukassa vierasvoittojen sarjaa.

Kun Jymy hävisi ottelun supervuoroparissa 1-2 (4-2, 2-3, 0-1), siirtyi Joensuun Mailan finaalivastustajan löytyminen torstaiksi Kouvolaan.

– Hieno kairaus löydettiin toisen jakson loppuun. Nyt sattuivat molemmat näpyni olemaan aika täydellisen mittaisia, myhäili KPL:n kaksi viimeistä juoksua vahvasti kierteisinä yhdellä kädellä ykkösrajaa sijoittanut Matti Latvala.

– Jokaisessa neljässä pelissä olemme voittaneet ekan jakson, mutta hävinneet toisen. Toinen jakso oli nytkin aika tukkoinen, harmitteli isäntien ykköstykki Roope Korhonen.

Jymy voitti avausjakson 4-2 kahdella läpilyönnillä. Lauri Rönkön avausvuoroparin yhden juoksun arvoinen kakkoskumura muuttui koppari Tommi Mäentaustan kauhaisulla kahdeksi juoksuksi. Toinen jokeri Roope Korhonen sivalsi kolmannessa vuoroparissa myös kahden palon tilanteessa ja lyöjien ollessa jo loppumassa ykköstilanteessa kakkospesän takaa kunnarin ja tavallisen (1+1) juoksun arvoisen läpilyönnin.

Juha Korhonen löi Koplan kolme ensimmäistä juoksua. Kun lisää tarvittiin, nousivat toisella jaksolla kolmannen vuoroparin tasoittavalla esiin laakalyönnillä taakse kotiuttanut Toni Laakso ja näyttävän yhden käden kierrenäpyn ykkösrajasta etenijän juoksulinjalle liruttanut Latvala.

Supervuoroparissa Jymyn ykköskärki yski pahasti. Kakkoskärki rakensi tilanteen, josta ei kuitenkaan kahdella palolla syntynyt juoksua.

Vieraiden tasoittavalla nähtiin yhden palon ajo, josta Juha Korhosen säilytyslyönnin jälkeen voiton varmisti kahden palon tilanteessa Latvala.

Jymyn palkitut olivat 1+3 juoksua lyönyt Roope Korhonen (9 kärkilyöntiä/16 yritystä) ja vahvasti polttajanakin pelannut vaihtaja Niko Korhonen (7/7).

Koplan tilanteet rakensivat Anssi Lammila (5/6) ja jokerietenijä Teemu Nurmio (5/5).


Asiasanat

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930