STT:n uutiset Kuopio

Kuopion bussiturman rikosnimikkeet kovenivat: tutkitaan nyt törkeinä kuolemantuottamuksina

Kuopion bussiturman tutkintanimikkeet ovat koventuneet. Poliisi tutkii turmaa nyt neljänä törkeänä kuolemantuottamuksena, 22 törkeänä vammantuottamuksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Esitutkinnassa ei kuitenkaan poliisin mukaan ole ilmennyt uutta tietoa. Kyse on vain tutkintanimikkeiden tarkennuksesta, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Pekka Jäntti Itä-Suomen poliisista.

– Ei ole mitään varsinaista syytä siihen, että niitä on tarkennettu. Alkuvaiheessa, kun kiireellä tehtiin, laitettiin tietyt nimikkeet.

Alun perin asiaa tutkittiin perusmuotoisina kuolemantuottamuksina ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Nyt kyse on törkeästä kuolemantuottamuksesta, jonka määritelmään kuuluu muun muassa törkeä huolimattomuus.

Jäntin mukaan tutkinta on edelleen alkuvaiheessa, eikä poliisi siksi kerro, miten kuljettajan epäillään tarkalleen ottaen olleen huolimaton.



Ei epäillä rattijuopumuksesta



Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) on kertonut aiemmin, että bussin nopeus oli risteyksessä lähempänä moottoritienopeuksia kuin nollaa tai kahtakymppiä, mitä risteysalueella pitäisi ajaa. Jäntin mukaan kaikki onnettomuuden syyt ovat edelleen auki. Esimerkiksi kuljettajan väsymystä tai teknistä vikaa ei ole suljettu pois.

Jäntti ei vahvista sitä, puhallutettiinko kuljettaja. Rattijuopumuksesta kuljettajaa ei kuitenkaan epäillä.

– Jos epäiltäisiin, niin kyllähän sellainen olisi nimikkeissä.

Kuljettajan ja matkustajien kuulustelut jatkuvat yhä. Osallisten suuren määrän vuoksi tutkinta kestää Jäntin arvion mukaan vähintään kuukausia.

Poliisi kertoo lisäksi, että tiedot onnettomuuspaikalla olleesta vedestä eivät pidä paikkaansa. Yksi loukkaantunut pelastettiin tosin tajuttomana vesilammikosta.

Bussiturmassa kuoli viime perjantaina neljä ihmistä, kun Pohjois-Ruotsista kuopiolaishotelli Rauhalahteen matkalla ollut tilausbussi syöksyi sillalta junaraiteelle.

Kuljettaja kertoi aluksi, että jarruissa oli vikaa, mutta Otkes totesi myöhemmin, ettei vikaa löytynyt. Bussissa oli kuljettaja ja 21 matkustajaa.


 

 

Asiasanat

Tuoreimpia artikkeleita