STT:n uutiset Helsinki

Suomi vei pisteen Iranilta – yllätysvoittokin lähellä

Suomi ei lakkaa hämmästyttämästä lentopallon miesten MM-kisoissa Bulgariassa. Iran oli D-alkulohkon päätteeksi parempi 3-2 (25-19, 22-25, 23-25, 25-23, 15-12), mutta Suomi sai saaliiksi jatkolohkoon yhden sarjapisteen.

Niukka tappio luonnollisesti kismitti hartiavoimin taistelleita suomalaisia, mutta alkusyksyn vaisut EM-karsintapelit huomioiden Suomi on ollut MM-Varnassa kuin uudestisyntynyt.

Viime MM-kisojen kuutonen Iran koulutti Suomea viidennen erän ratkaisuhetkillä. Se teki vähemmän virheitä, joihin Suomi lopulta sortui.

– Kuusi syöttövirhettä viimeisessä erässä, se on liikaa. Harmittaa, pitääkin harmittaa, kun tultiin lähelle. Enemmänkin oliksi ollut otettavissa, päävalmentaja Tuomas Sammelvuo purki ensitunnot.

Viidestä alkulohkopelistään kaksi voittanut Suomi matkustaa keskiviikkona Italian Milanoon, jossa se kohtaa perjantaina E-lohkon alkajaisiksi isäntämaa Italian.



Kaislasalosta kasvoi ykköshakkuri



Irania saattoi painaa maanantain iltaottelu Puolaa vastaan, mutta se ei Suomen ehyeltä peliltä vie arvoa. Ennen kahta viimeistä erää 2-1 johtanut Suomi pelasi syöttöpeliä lukuun ottamatta tasapainoisesti.

Päävalmentaja Sammelvuo teki kolmannessa erässä pelaajavaihdon, jolla oli suuri vaikutus Suomen peliin. Hakkurina hampaattomasti hyökännyt avauskentällisen Urpo Sivula joutui tekemään tilaa 205-senttiselle Samuli Kaislasalolle.

Kaislasalo takoi 16 pistettä, eli kentän korkeimman pinnamäärän (19) haalineen Niko Suihkosen jälkeen suomalaisista toiseksi eniten.

– Oli Samulilta hieno sisääntulo. Tarvitsemme joukkueen jokaista pelaajaa, Sammelvuo huomautti.

Viime kauden kuopiolaisessa Leka Volleyssa pelannut Kaislasalo nautti pelaamisesta vajaan 2 000 suomalaiskannattajan nostattamassa huutomyrskyssä.

– Näissä kisoissa oli viimeinen tilaisuus päästä pelaamaan noin suuren suomalaisyleisön edessä, Kaislasalo makusteli.

Varnassa on ollut parhaimmillaan kannustamassa yli 2 500 suomalaisfania. Italiassa sinivalkoinen yleisömeri kuivahtaa vääjäämättä lätäköksi, sillä Milanon MM-hallin lehtereillä on hyvässä lykyssä 300-400 suomalaisjännäriä.



MM-matka on kesken

Suomen pelit Varnassa ovat parhaimmillaan palauttaneet mieleen muistumia 11 vuoden takaa, Moskovan EM-turnauksesta 2007.

Suomi eteni EM-Moskovassa yllättäen muutaman voittopisteen päähän finaalipaikasta ja oli lopulta neljäs. Turnaus nosti laajempaan tietoon muun muassa Oivasen kaksoisveljekset Mikon ja Matin sekä jo siihen mennessä kansainvälistä uraa uurtaneen passari Mikko Eskon, joka nelikymppisenä on mukana Suomen nykyisessä MM-miehistössä.

Sammelvuo on maajoukkueen viiden päävalmentajavuotensa aikana toisissa MM-kisoissaan. Niissä Suomi venyy, kuten neljän vuoden takaisen lopputurnauksen yhdeksäs sija osoitti.

Nyt Suomi on 16 parhaan joukossa, mutta matka on kesken.

– Joukkue kasvaa. Milanossa Assagon hallissa on 12 500 katsojaa. Tämä on hienoa aikaa, Sammelvuo kehui.

Asiasanat

Tuoreimpia artikkeleita