STT:n uutiset Geneve

Yli 1 600 siirtolaista hukkunut tai kadonnut Välimerellä tänä vuonna

Yli 1 600 ihmistä on hukkunut tai kadonnut Välimerellä tänä vuonna, kertoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR.

Vaikka Eurooppaan pyrkivien ihmisten määrä on laskenut, Välimerellä kuolleiden määrä ei ole suhteellisesti vähentynyt. Järjestön mukaan heinäkuuhun mennessä joka kahdeksastoista ihminen, joka pyrki Eurooppaan, menehtyi Keski-Välimerellä. Vuotta aikaisemmin yksi siirtolainen 42:ta kohti kuoli merta ylittäessä samana vertailuajanjaksona.

Järjestön Euroopan johtajan Pascale Moreaun mukaan Välimeren ylittämisestä on tullut vaarallisempaa kuin koskaan.

– Kun Eurooppaan rannikoille saapuvien määrä laskee, tämä ei ole enää testi siitä, voiko Eurooppa hallita numeroita, vaan kykeneekö se keräämään ihmisyyttä henkien pelastamiseksi, Moreau sanoi tiedotteessa.

Elokuun alussa UNHCR kertoi yli 1 500 siirtolaisen kuolleen ylittäessään Välimerta.

UNHCR ja Kansainvälinen siirtolaisjärjestö IOM ovat peräänkuuluttaneet alueellista ratkaisua Välimeren tilanteelle.


 

 

Asiasanat

Tuoreimpia artikkeleita