Teema

Empatiapelit vaativat nenäliinaa

Pelimaailman uusi laji ovat pelielementtejä ja taidetta yhdistävät empatiapelit. Niitä on valmistettu muutamien vuosien ajan, Suomessa ei tiettävästi vielä ollenkaan.

– Pelit ovat toistaiseksi olleet lähinnä pilotteja. Ensimmäinen suuren yleisön tietoisuuteen tullut peli on tämän vuoden alussa julkaistu That Dragon, Cancer, kertoo varhaiskasvatustieteen opettaja Marleena Mustola Jyväskylän yliopistosta.

Sen ovat kehittäneet amerikkalaiset, Coloradon osavaltion Lovelandissa asuvat Ryan ja Amy Green. Peli perustuu heidän Joel-poikansa syöpäsairauteen sekä perheen kokemuksiin ja kamppailuun. Peli on saanut hyvin ristiriitaisen vastaanoton.

– Peli herättää voimakkaita tunteita. Monet kollegat ja opiskelijat ovat olleet innostuneita kokeilemaan peliä. Kun taas kerroin luennolla pelistä tuleville lastentarhanopettajille, joukossa oli järkyttyneitä ilmeitä.

Peli on syntynyt perheen aloitteesta. Ryan Green on ohjelmoija ja pelisuunnittelija, Amy Green puolestaan kirjoittaja, juontaja ja stand up -koomikko. Ajatus pelistä sai alkunsa hoitojen kestäessä.

Pelistä olisi saattanut tulla myös selviytymistarina, sillä poika oli useamman kerran ohittanut hänelle annetut eliniän ennusteet.

Yksivuotiaana aivosyöpädiagnoosin saanut poika kuitenkin kuoli 5-vuotiaana maaliskuussa 2014, puolitoista vuotta pelin suunnittelun aloittamisesta. Hieman aiemmin isä oli esitellyt ideaansa pelikonferenssissa San Franciscossa, ja vastaanotto oli ollut innostunut.

Vaikka pelin kaupallinen menestys on epätodennäköistä, perhe laittoi sen kehittämiseen säästönsä. Tarkoitusta varten on kerätty myös joukkorahoitusta.

Puolitoista tuntia kestävässä pelissä pelaajalle on varattu lähinnä lohduttajan rooli.

– Syöpää ei yritetä tuhota eikä pelissä ole tarjolla uusia elämiä. Pelaajan on otettava vastaan se, mitä tulee. Niinhän oikeassa elämässäkin tapahtuu, Mustola kuvailee.

Peli alkaa vehreästä lampimaisemasta, jossa Joel syöttää leivänmuruilla ankkaa – pelaaja on tämä ankka. Myöhemmin pelaaja on mukana tehohoidon huoneessa ja syöpälääkärin tuomiota kuulemassa.

Pelissä on mukana autenttisia ääniä, kuten Joelin itkua ja naurua sekä vanhempien ja Joelin sisarusten puhetta.

Uudentyyppinen formaatti haastaa stereotyyppisen pelikäsityksen.

– Monille pelit tarkoittavat edelleen tasohyppeleviä hahmoja. Pelit ovat joko hyviä tai pahoja, viihdepelejä tai opetuspelejä. Empatiapelissä on mukana taidetta ja visuaalisuutta, ja niitä tulisikin arvioida kuin kirjaa tai elokuvaa.

Greenin pariskunta on tehnyt kokemuksistaan myös omakustanteisen lastenkirjan He’s Not Dead Yet: A true story of one family’s battle against childhood cancer. Visuaaliselta ilmeeltään kirja on peliä valoisampi, eikä se ole herättänyt samanlaista kohua.

Kenelle empatiapelejä tehdään? Niillä ei toistaiseksi ole selkeää kohderyhmää.

Tekijäjoukkoa yhdistää se, että heidän pelinsä perustuvat omakohtaisiin kokemuksiin. Sellaisia ovat esimerkiksi Daniel Benmerguin masennusteemainen Today I Die ja transseksuaalisen Anna Anthropyn hormonihoidoista kertova dys4ia.

Vander Caballeron Papo & Yo kertoo nuoresta pojasta ja hirviöstä, jotka tulevat toimeen enimmäkseen hyvin. Joskus hirviö muuttuu uhkaavaksi syötyään myrkkysammakoita. Pelin avulla Caballero kertoo omasta lapsuudestaan ja alkoholisti-isästään.

Lapsia varten on olemassa englanninkielisiä opetuspelejä, joiden tarkoituksena on empatian herättäminen. Teini-ikäisille on suunnattu pelejä esimerkiksi feminismin, lapsiorjuuden ja ensimmäisen maailmansodan teemoilla.

– Itseäni kasvatustieteilijänä kiinnostaa se, miten empatiapelejä voitaisiin hyödyntää opetuksessa. Esimerkiksi kiusaamista voitaisiin hyvin käsitellä empatiapelin avulla, Marleena Mustola uskoo.

Suomessa koulun terveystiedon opetus uudistuu niin, että koululaisille opetetaan yhä enemmän tunteiden ilmaisua ja kriisien käsittelyä. Tähän tarkoitukseen empatiapelit saattaisivat soveltua.

Pelikokemus voi olla hämmentävä ja ahdistavakin. That Dragon, Cancer -pelin esittelytilaisuudessa vieraillut Wired-lehti kertoo pelin herättäneen kokeilijoissaan itkua, tärinää ja pelin keskeyttämistä.

Eräs alan ihminen nyyhkytti, ettei hän tahtoisi olla koko seminaarissa vaan kotona lastensa kanssa.

Empatiapelien onkin huomattu vaikuttavan voimakkaammin kuin elokuvien, koska pelaaja on aktiivinen osapuoli.

– Jos pelejä käytettäisiin oppimiseen, olisi ratkaistava, kuinka voimakkaita tunteita kasvatuksen nimissä saisi herätellä ja miten niitä käsitellään. Peleihin perehtyminen olisikin hyvä aloittaa aikuisista, esimerkiksi opettajaksi opiskelevista.

Lastentarhanopettajien koulutukseen sisältyy jo nykyään vaikeiden tilanteiden kohtaamista. Niitä harjoitellaan esimerkiksi kirjoittamalla lastenrunoja mahdollisimman epämukavista aiheista.

Mustolan oppilaillaan teettämiä runoja on julkaistu esimerkiksi artikkelissa Pertti hyppäsi kerrostalon katolta (Lastenkirja. Nyt, SKS 2014).

Päivän lehti

21.1.2020