Teema

Helsingin sauna-kulttuuri hakee vertaistaan

Tyylikästä löylyttelyä meren äärellä

Valo siivilöityy puusäleikön läpi sisään, kun saunamajuri Matti Markkanen esittelee keväällä 2016 Helsingin Hernesaareen valmistuneen Löylyn saunatiloja. Rakennusta ympäröivä ”hulmu” on suunniteltu niin, että lauteilta voi ihailla merimaisemaa, mutta ulkoa ei näe sisälle.

Helsingin uusin yleinen sauna tunnetaan arkkitehtuuristaan ja tyylikkäästä sisustuksestaan. Peseytymistiloihin rouheutta tuo musta betoni. Takkahuoneen seinät on paneloitu ekologisesti vaneriteollisuuden hukkapuulla.

Yleisellä saunavuorolla kävijät pääsevät uiskentelemaan meressä ja testaamaan kahta erilaista löylyä: perinteistä puusaunaa ja tervalepällä kuumennettavaa savusaunaa, joista kumpikin on kertalämmitteinen.

– 2 500 kilogrammaa kiveä lämmitetään, ja sillä mennään koko päivä.

Löylyssä myös pariskunnat voivat saunoa yhdessä, sillä lauteille kiivetään uimapuku päällä. Saunomisen jälkeen moni siirtyy ravintolan puolelle ruokailemaan. Siellä istuu myös Jukka Salovaara, joka kehuu kavereidensa kanssa savusaunan löylyjä ja tunnelmallista valaistusta.

– Itse voisin ainakin suositella tätä, Salovaara summaa.

Löylyn yleinen sauna avoinna joka päivä, paikka kannattaa varata etukäteen. Lippu 19 euroa.

Korttelisauna vie aikamatkalle

Kalliossa sijaitsevan Kotiharjun saunan naisten pukuhuoneessa leijailee mummolan tuoksu. Kampauspöydän lokerikkoihin on aseteltu aikakauslehtiä, hiustenkuivaajia ja muita tarvikkeita kävijöitä varten.

– Puukaapit ovat alkuperäiset, eli vuodelta 1928, kertoo saunan lämmityksestä vastaava Tomi Lehto.

Hän on juuri saanut naisten ja miesten saunat valmiiksi. Kuumuutta puhaltaa kummallakin puolella suuri puukiuas, joka lämpiää koivuklapeilla. Lehto vääntää kiukaan kyljessä olevasta vivusta, ja kiville sihahtaa vettä. Täydellisten löylyjen salaisuus on yksinkertainen.

– Hyvä hiillos, hän paljastaa.

Kotiharjun sauna on monen kalliolaisen kantapaikka. Lauteille saapuvat ensimmäisten joukossa talon yläkerrassa asuva Fanni Lyytikäinen ja hänen ystävänsä Sanni Vilppula. Saatuaan hikeä pintaan naiset siirtyvät limonadipullojen kanssa saunan edustalle vilvoittelemaan.

– Tuntuu kuin matkustaisi ajassa monta kymmentä vuotta takaisinpäin, Lyytikäinen kuvailee tunnelmaa.

Vanhan ajan fiilistä Kotiharjuun lisäävät maksulliset lisäpalvelut, kuten kuppaus ja pesijän käsittely.

Kotiharjun yleinen sauna avoinna tiistaista sunnuntaihin. Lippu 13 euroa.

Hemmotteluhetki kynttilän valossa

Kun Kaurilan perinnesaunaan astuu sisään, silmiltä kestää hetken tottua hämärään. Tupaa valaisevat pitsikynttilät ja takkatuli – 1800-lukulaisessa talossa ei ole lainkaan sähköjä.

– Sisälle tulee vain kylmää vettä, ja sauna lämmitetään puilla niin kuin ennen vanhaan, kertoo saunamajuritar Saara Lehtonen.

Meilahdessa sijaitseva Kaurila palvelee paitsi tilauksesta myös lenkkisaunana.

Paikan erikoisuuksiin kuuluu tervetuliaisleipä, jonka Lehtonen tarjoilee uunituoreena ja voin kera.

– Talvella se on sellainen makea ruismallasleipä, hän selvittää.

Pian illan ensimmäiset löylyttelijät saapuvat paikalle. Ida Fellman saa pihalla vastaansa uteliaan Eero-kissan. Erika Mutanen ihastelee sisustusta. Katonrajaan on säilötty vanhoja suksia ja pöydän viereen ripustettu kuivattu kukkakimppu. Saunomisen päästyä vauhtiin naiset piipahtavat tuvan puolelle vilvoittelemaan. Kehuja saavat niin kosteat löylyt kuin kodikas tunnelmakin.

– Tässä on oikeasti ajateltu, miltä tuntuu tulla ulkopuolisena johonkin paikkaan, Minna Pirinen toteaa.

Kiitosta tulee myös siitä, että mukaan ei tarvitse ottaa edes omaa pyyhettä. Ennen saunaa voi käydä lenkillä Seurasaaressa.

Kaurilan lenkkisauna maanantaina ja keskiviikkona, liput netistä etukäteen. Hinta 16 euroa.

Vilpoista kyytiä hurjapäille

Tuuli pöllyttää lunta ympäriinsä, kun kaksi pipopäistä miestä kipuaa ylös avannosta. Kummankin iho punertaa tuimasta lämpötilan vaihdoksesta.

– Kylmää on, huikkaa viikinkilakkiin sonnustautunut Kari Huhtakangas ja nauraa.

Hurja meno ei lopu tähän, sillä takana on vasta toinen pulahdus. Kaksikko kertoo, että heillä on tapana käydä avannossa jopa neljä kertaa.

– Tänään voi jäädä vähemmälle, kun on noin kova tuuli, arvelee saunatossuissa lumessa seisoskeleva Markku Kiuru.

Ollaan metsän ympäröimän Kuusijärven rannalla, jossa lämpiävät Vantaan kaupungin yleiset savusaunat. Helsingin keskustasta tänne huristelee bussilla noin puolessa tunnissa. Arkenakin pihassa käy vilske: uimareita hipsii avantoa kohti tasaiseen tahtiin. Hurjimmat jäävät pulahduksen jälkeen laiturille venyttelemään ja sipaisevat naamaansa kerroksen lunta. Kiuru ja Huhtakangas nimeävät Kuusijärven kantapaikakseen. Heidän mielestään hyvän löylykokemuksen tekee rauhallinen tunnelma – sellainen, että voi kuunnella kiukaalle valuvan veden sihinää.

– Ei ole ylimääräistä pölpötystä, Huhtakangas toteaa tyytyväisenä.

Kuusijärven yleiset savusaunat avoinna joka päivä. Lippu 12 euroa.

Muista myös nämä:

Meriuimala Allas. Katajanokalla sijaitseva uimala on parhaillaan kiinni rakennustöiden vuoksi, mutta aukeaa taas keväällä.

Yrjönkadun uimahalli. Jos haluat kokeilla naku-uintia hulppeissa 1920-luvun puitteissa, tämä on sinun paikkasi. Naisten ja miesten päivät vuorotellen.

Sompasauna. Kalasatamassa sijaitsevalle underground-henkiselle omatoimisaunalle voi mennä löylyttelemään kuka tahansa, kunhan ottaa mukaan omat polttopuut ja veden sekä osaa tarpeen vaatiessa huoltaa kiuasta.

Kulttuurisauna. Ekologinen design-sauna sijaitsee upeis- sa maisemissa Merihaassa, ja siellä on mahdollisuus avantouintiin.

Anna Humalamäki