Teema

Hiekkaa, hiekkaa, vielä enemmän hiekkaa

Fraser Islandin kulttuurinen merkitys on yksi syy, minkä vuoksi se on päässyt Unescon maailmanperintökohteiden luetteloon. Saarella tuhansia vuosia asunut butchulla-kansa kutsui sitä nimellä K’gari. Nimi tarkoittaa paratiisia.

Kasvitieteilijöille Fraser Island onkin ihmeellinen paratiisi, sillä periaatteessa sen pitäisi olla pelkkää aavikkoa.

Pelkän hiekan päälle ei pitäisi syntyä niin monipuolista ja suurta kasvillisuutta kuin saarella nyt on, mikä on tuonut paikalle vuosikymmenten ajan suuren määrän tutkijoita.

Saaren sisäosan korkeimmat hiekkadyynit nousevat yli 200 metrin korkeuteen, mutta jopa niiden huipuilla kasvaa sademetsää.

Ei ole ihme, että ennen turismia Fraser Islandin ainoa kannattava toiminta oli hiekan ja sen seasta löytyvien mineraalien kaivaminen, sillä hiekka on kirjaimellisesti koko saaren ydin.

Laajamittainen metsäteollisuuskaan ei aikanaan onnistunut, koska kunnollisten kulkuyhteyksien rakentaminen pehmeään maaperään oli mahdotonta. Metsurit keskittyivätkin yksittäisten arvopuiden kaatamiseen.

Saari kasvaa jatkuvasti itään, kun aiemmin veden alla olleesta osasta tulee hiekkarantaa ja kasvillisuus valtaa vanhan rannan.

Samalla saaren sisäosia kohti siirryttäessä on helppo seurata, miten erilaiset kasvillisuustyypit muuttuvat muutaman sadan metrin matkalla sitä mukaa kun siirrytään länteen kohti saaren vanhempaa osaa.

On hämmentävää, että Fraser Islandin kaltainen luontokohde pystyy syntymään pelkälle hiekalle. Matkailijalle se tarkoittaa sitä, että hiekkaa löytyy joka paikasta varsinkin sadepäivinä.

Koska retkillä käytettävissä maastureissa ja busseissa ei ole juurikaan säilytystilaa, hiekkaa päätyy helposti matkatavaroihin. Kannattaa jättää suurin osa laukuista hotellille tai vuokra-autoon ennen lähtöä Fraser Islandille.

Harri Ahola