Teema

Hollannin Houten on arkipyöräilijän oma paratiisi

Jos maailmassa ylipäätään on täydellistä paikkaa polkupyöräilyyn, se on varmaankin Houten. ”Paratiisien paratiisi”, määrittelevät hollantilaiset isäntämme vaatimattomasti.

Vielä 1970-luvun alussa Houten oli vain 4 000 asukkaan kylä keskellä Hollantia. Nyt kaupungissa on 50 000 asukasta, ja tänne järjestetään pyöräilyaiheisia teema- ja tutustumismatkoja. Miten tässä näin kävi?

 

Houtenin nousu alkoi 1960-luvulla, kun se valikoitui mukaan Hollannin parin tusinan tulevan kasvukeskuksen listoille. Puhuttiin jopa 100 000 asukkaan metropolista.

Paikalliset halusivat kuitenkin pitää kiinni pikkupaikkakunnan kylämäisestä luonteesta. Kaupunkia ryhdyttiin kehittämään kokonaan uusista lähtökohdista.

Uudelle Houtenille määriteltiin keskusta, jonne sijoittui rautatieasema. Uudet asuinalueet alkoivat nousta sormimaisesti sen ympärille. Väliin jäi laajoja viheralueita, ja autot ohjattiin suurelta osin kaupunkia kiertävälle kehätielle. Siellä nopeusrajoitus on 70 kilometriä tunnissa.

– Emme ole autoja vastaan. Niitä on täällä paljon, ja ne saavat liikkua täällä ”vieraina”, mutta pyöräily on kuitenkin nostettu selkeästi ykköseksi, Houtenin kaupunkisuunnittelija ja pyöräilylähettiläs André Botermans tarkentaa.

Sittemmin Houten laajeni, ja nyt rautatieasemia on jo kaksi. Uudetkin asuinalueet ja palvelukeskusta sijoittuvat asemien ympärille.

Autolla ei saa ajaa suoraan kaupunginosasta toiseen, vaan autoilijoiden on kierrettävä kehätien kautta. Tämä vähentää keskustan autoilua tehokkaasti.

Huolto- ja pelastusajot on tietenkin sallittu, ja myös julkisen liikenteen bussiyhteydet toimivat.

 

Keskeinen osa Houtenin liikennejärjestelmää on kaikkialle ulottuva, leveä ja hyvin merkitty pyörätieverkosto. 3,5-metrisillä väylillä mahtuu ohittamaan ja kohtaamaan vastaantulevan pyöräilijän vaivattomasti.

Pyöräilyn pääreitit on numeroitu ja viitoitettu. Sieltä täältä sijainnin ja suunnan voi tarkistaa myös karttaopasteista. Kaikkialle kaupungissa pääsee pyörällä vartissa tai nopeammin.

– Keskustan nopeusrajoitus on 30 kilometriä tunnissa. Se koskee myös pyöräilijöitä, Botermans huomauttaa.

Houtenilainen erikoisuus on, että risteystilanteissa pyöräilijällä on etuajo-oikeus. Se on osoitettu ajoratamaalauksilla ja liikennemerkeillä.

Kehätien liikenne ja pyöräilijät eivät koskaan kohtaa samassa tasossa, vaan risteyskohtiin on aina rakennettu kevyen liikenteen alikulku.

– Kallis, mutta toimiva ja turvallinen ratkaisu.

 

André Botermans pitää Houtenin valtteina autoilun ja pyöräilyn selkeää erottamista omille väylilleen sekä keskustan hyvää saavutettavuutta pyöräillen. Kaupunkiliikenne on paitsi sujuvaa, myös turvallista.

– Kaupungin sisällä kukaan ei ole kuollut liikenneonnettomuuksissa kymmenen viime vuoden aikana. Kehätiellä on kuollut kaksi, mutta autoissa.

Houtenin väestö on jossain määrin valikoitunutta, sillä korkeasti koulutettuja on paljon. Suuri osa heidän työpaikoistaan sijaitsee kaupungin ulkopuolella.

– Kaksi kolmesta lähtee aamuisin töihin muualle. Tätä vajausta täydentävät ne ihmiset, jotka saapuvat töihin Houteniin kaupungin ulkopuolelta. Työmatkaliikennettä on paljon, Botermans myöntää.

Vaikka junalla pääsee suoraan keskustaan, vain joka kymmenes työmatkalaisista käyttää raideyhteyksiä. Iso osa saapuu kaupunkiin omalla autolla.

Keskustan tuntumassa on kaksi isoa parkkitaloa. Niissä voi pysäköidä ilmaiseksi ensimmäisen kahden tunnin ajan.