Teema

Ihastu sateella, niin rakastut auringossa

Sataa, sataa ja sataa. Sataa vettä, ja se on hyvä. Kerrotaanpa miksi. Kaikki, jotka muistavat vertaustensa vuoksi kenkää saaneen Audi-kauppias Esko Kiesin, tietävät, että feminiinisten allegorioiden laskettelu julkisesti on äärettömän riskaabelia hommaa.

Aion silti yrittää.

On nimittäin niin, että uusiin kaupunkeihin ja vastakkaiseen sukupuoleen pitäisi tutustua silloin, kun ne ovat kamalimmillaan. Jos meno tummien pilvien alla tuntuu siedettävältä, parempaa on luvassa. Aurinkoisena palkkapäivänä kauniilla terassilla alkanut romanssi sen sijaan on huijauksena nigerialaiskirjeen tasoa.

Oli kyseessä sitten Paula tai Porvoo.

Antaa siis sataa vain.

Jos joku tuntee kaupunkien kadut ja ihmismielen alhot, se on taksikuski. Suomalaisen kesän sateessa se olisi liikaa. Parempi antaa kuljetustehtävä pyörätaksille, tutummin riksalle.

Tänään sitä polkee iloisen oloinen Valtteri Saari. Hän on paljasjalkainen porvoolainen, tuntee kadut ja penkereet.

– Tämä on tosi kiva kaupunki etenkin kesällä. Talvella ei sitten olekaan kovin paljon tekemistä, Saari juttelee pyörän selästä.

Mennään verkkaisesti. Ohitse soljuvat runoilija Johan Ludvig Runebergin patsas, Porvoonjoen makasiinit ja vanhat kauniit talot. Sade lyö kuomuun ja muistuttaa, miksi se on olemassa. Tyypillisessä suomalaisessa kesäsäässä Porvoo vaikuttaa kauniilta, sielukkaaltakin.

Se ei ole vain tyhjästä ostarin ympärille nyhjäisty nukkumalähiö. Se on kasvanut muuttuvien aikojen myötä juuri mieleisekseen. Se on ehkä pieni, mutta oikea kaupunki. Sellainen, jonka korkeimmalla paikalla seisoo kirkko, joka näyttää kirkolta. Myöhempien aikojen arkkitehtien kauhuksi taloja ei ole rakennettu betonielementeistä.

Ihastuminen sateella lupaa rakastumista poutasäällä.

– Ja kaupunkia ehostetaan koko ajan, Saari sanoo.

Kierros Saaren riksalla kestää parisenkymmentä minuuttia. Kun tarkasti katsoo ja välillä silmäilee opaslehtistä, lyhyessä ajassa porautuu syvälle Suomen historiaan.

Kun nykyinen Suomi vuonna 1809 liitettiin Ruotsin sotatappion myötä Venäjään, tuoreen suurruhtinaskunnan säädyt kokoontuivat ensimmäisille valtiopäiville Porvoossa jo saman vuoden maaliskuussa.

Venäjää edusti itse keisari Aleksanteri I. Hän antoi lähtöpotkun Suomen autonomialle, mutta ennätti kerkevä keisari siinä ohessa vähän muutakin. Taisikin olla niin, että juuri Porvoo jäi elämään keisarin mielessä kukkeimpana palana valtakunnan uutta aluetta.

Porvoon turisti-infon matkailuneuvojat Jenni Roininen, Saara Postila ja Anna Vasilyeva kertovat Aleksanterin seikkailuista, ja he tietävät Porvoosta yhtä sun toista. Muun muassa sen, että matkallaan Aleksanteri teki lähempää tuttavuutta nuoren neiti Ulla Möllensvärdin kanssa.

Ei tiedetä, satoiko silloin vettä. Joka tapauksessa valtiopäivien aikana kymnaasissa pidetyissä tanssiaisissa keisari vei neidin katrillille, jonka aikana Möllersvärdin viuhka putosi lattialle. Tarina ei kerro, pitikö keisari erityisesti viuhkoja pudottavista naisista, mutta viuhkaa hän piti rinnassaan illan loppuun asti.

– Porvoossa puhuttiin, että he olivat ihastuneita ja heillä oli oikea suhde. Me tiedämme paremmin, se oli seksiä, Vasilyeva kuiskaa ja nauraa päälle.

Se on hyvä. Seksi on usein tyhmän näköistä, mutta se voi olla ihan hauskaa, joten miksei siis Porvoossakin. Näin taisi ajatella keisarikin, vaikkei ehkä arvannutkaan, että 217 vuotta myöhemmin aamun sade tekisi huomaamatta tilaa iltapäivän auringolle.

Päivän lehti

29.10.2020

Fingerpori

comic