Teema

Isyydestä puhuvat edelleen enemmän muut kuin isät itse

Mitä isät ajattelevat isyydestä? Emme tiedä kovin hyvin. Vanhemmuudesta puhutaan nykyään paljon, mutta silti isyydestä puhuvat ja kirjoittavat eniten muut kuin isät itse.

Se tiedetään, että suomalaisen isyyden muutos 1950-luvulta tähän päivään on ollut valtava. Isyystutkija Jouko Huttusen mukaan voidaan puhua isyyden murroksesta.

Muutos on tapahtunut kahdella rintamalla: perhepolitiikassa isyyttä on tuotu tasaveroiseksi vanhemmuudeksi äitiyden rinnalle ja perheiden tasolla vanhemmuuden työnjako taas on muuttunut äidin ylivallasta jaetun vanhemmuuden suuntaan.

– Nykyään myös yhä useammat miehet kiinnittävät huomiota omaan isyyteensä ja ovat halukkaita tekemään toisin kuin heidän omat isänsä. Silti miesten itsensä tuottamaa isäkeskustelua on ollut hyvin vähän, sanoo Huttunen, itsekin viiden lapsen isä.

 

Miesten kokemuspuheelle vanhemmuudesta on kuitenkin selkeä tarve, sillä vanhemmuuden nopean muutoksen myötä aiempien sukupolvien miesmallit eivät välttämättä enää toimi, sanoo Topi Linjama. Pelastakaa lapset ry:n projektisuunnittelija on yksi uunituoreen Isän kirja – kasvu vanhemmuuteen -kirjan kirjoittajista.

Linjaman mielestä miesten on usein helpompi samaistua toisten miesten kokemuksiin kuin naisen tai ammattilaisen toisen käden tietoihin.

– Naiset ovat nopeita sanoittamaan asioita. He sanoittavat äitiyden, vanhemmuuden ja jopa isyyden. Mielestäni vanhemmuuskeskusteluun tarvitaan sellaista miesten kokemuspuhetta, joka ei ole ketään vastaan.

Erityisesti pienten lasten isille ja pian isäksi tuleville suunnatussa kirjassa ääneen pääsevät isät ja heidän kokemuksensa isyydestä. Millaista on tulla isäksi ja olla isä? Miten lapsi muuttaa miehen elämää ja mistä mies ammentaa ainekset isyyteensä?

 

Linjama, hänkin viiden lapsen isä, on sitä mieltä, että vanhemmuus on edelleen epätasa-arvoista muun muassa siksi, ettei isyyteen kohdistu yhtä suuria vaatimuksia kuin äitiyteen.

– Lapsia kotona hoitavaa isää pidetään yhä poikkeuksena ja sankarina, mutta naista vastaavassa tilanteessa aivan tavallisena äitinä.

Linjama haluaakin herätellä miehiä ymmärtämään, että oman vanhemmuuden tavan ja identiteetin löytäminen vaatii työtä. Olisi vietettävä tarpeeksi aikaa lastensa kanssa ja toisaalta puhuttava enemmän vanhemmuudesta.

Huttunen sanoo, että vaikka isät näyttävät pääsevän vanhemmuuteen kohdistuvista odotuksista huomattavasti helpommalla kuin äidit, on tilanne heidän kannaltaan helpompi vain näennäisesti.

Samalla kun isiin kohdistuvat odotukset jätetään sanoittamatta, ne myös jäävät piiloisiksi.

– Antti Rinnettä mukaillen voisimme aloittaa äitiyden ylivertaisuuden purkamistalkoot. Tästä hyötyisivät perheiden kaikki jäsenet ja koko yhteiskunta.

 

Isän hoivan ja huolenpidon merkitystä lapsen tulevaisuudelle ei ole Huttusen mielestä vieläkään ymmärretty.

– Väitän, että esimerkiksi tämän hetken 70 000 syrjäytyneen nuoren joukko olisi ainakin puolta pienempi, mikäli heidän elämässään olisi ollut riittävästi miehen hoivaa syntymästä lähtien; miesvanhempaa, joka olisi ollut jakamassa lapsen kasvatusvastuuta.

Huttusen mukaan lapsi tarvitsee elämäänsä miehen yksinkertaisesti siksi, että hän ei voi koskaan päästä äidin avulla miesten maailman sisäpiiriin, eikä varsinkaan miesten sisäiseen puheeseen ja ajatteluun.

– Siihen tarvitaan miestä.

Miehet voisivat Huttusen mielestä itse pitää isompaa ääntä isyydestään, mutta silti liian moni mies ajautuu hänen mukaansa omassa isyydessään Näkymättömän Ninnin rooliin.

– Ehkä hänet on vaiennettu leikinlaskulla tai ironialla kuten Muumilaakson tarinoissa, tai hän on muuten vaan jäänyt ulkokehälle omassa perheessään. Moni isä jää myös vapaaehtoisesti taustalle hiljaiseksi yhtiömieheksi, koska se rooli ikään kuin tarjotaan hänelle, vaikka kukaan ei sitä myönnä jälkeenpäin.