fbpx
Teema

Keski-Euroopassa murtomaahiihto on nautiskelulaji

Hiihto sujuu hyvin laakson pohjalla virtaavan joen vartta pitkin. Havuja perkele!

Mont Blancin takaa porottava aurinko on saanut yhdessä kohdassa ladun pinnan pehmenemään, maa paistaa läpi.

Muuten Cognen ladut ovat erinomaisessa kunnossa. Reitit kulkevat laaksoissa, välillä ne nousevat vuorten alarinteille. Ympärillä kohoavat Alpit.

Italian vanhimman kansallispuiston Parco Nazionale del Gran Paradison keskellä kolmen laakson risteyskohdassa sijaitseva pieni ja idyllinen Cogne on alueen matkailukeskus.

Kylässä on italialaisen mittapuun mukaan pieniä, 3–4 kilometrin laskettelurinteitä, mutta Cogneen tullaan ennen kaikkea hiihtämään murtomaata. Latuja on runsaat 80 kilometriä, hiihtämään pääsee suoraan kylän keskustasta.

Murtomaahiihdon suosion kasvu on saanut keskieurooppalaiset hiihtokeskukset laajentamaan ja parantamaan latuverkostojaan. Osa paikoista keskittyy pelkästään murtomaahiihtoon, myös moniin laskettelukeskuksiin rakennetaan lisää latuja.

Suomessa on erinomaiset mahdollisuudet maastohiihtoon, mutta Keski-Euroopassa on omat houkutuksensa. Henkeä salpaavat alppimaisemat ovat kokemus sinänsä. Valosta ja auringosta pääsee nauttimaan jo vuodenvaihteessa, eikä tarvitse kärsiä kovista pakkasista. Keski-Euroopassa hiihtolomaan voi helposti yhdistää vaikkapa parin päivän kaupunkiloman.

Jos ei mene Sveitsiin, hintataso on kilpailukyinen suomalaiseen verrattuna. Loma Keski-Euroopassa voi tulla jopa edullisemmaksi kuin viikko Lapissa sesonkiaikaan.

Parin tunnin hiihdon jälkeen pysähdyn Cognen naapurikylän laturavintolaan. On lounasaika. Vaikka laduilla ei ole ruuhkaa, ravintolan seinustaa vasten nojaa pitkä rivi suksia. Osa asiakkaista istuu ulkopöydissä.

Sisällä höyryää avotulen päällä valtava polentapata. Sen kanssa syödään saltimboccaa ja porsaankyljyksiä. Lähes kaikki näyttävät juovan viiniä. Vähän vielä gorgonzola-juustoa maalaisleivän kanssa ja jälkiruoaksi tiramisu.

Monille keskieurooppalaisille hiihto on paitsi liikunta- myös seurustelumuoto. Suomalaiselle mustikkasoppa-mentaliteettiin kasvaneelle pitkät ja kosteat lounaat kesken lenkin tuntuvat oudoille.

Tyydynkin tilaamaan vain kuumaa mehua. Tarjoilija katsoo kummissaan. Yritän selittää tarkemmin, mitä haluaisin. Kotvan pähkäiltyään tarjoilija päätyy tuomaan pillimehun ja mukillisen kuumaa vettä. Käyhän se näinkin.

Illalla vilkaisen peiliin. Säpsähdän sieltä tuijottavaa punaista naamaa. Suomessa hiihtämään tottuneelle ei etenkään alkutalvesta tule mieleen aurinkorasva. Alpeilla se kannattaa kuitenkin muistaa vuodenajasta riippumatta.

Tiukkoihin hiihtoasuihin sonnustautunut miesseurue ohittaa minut sauvat viuhuen Itävallan Ramsaun ladulla. Keskiaikaisen kirkon jälkeen latu lähtee kipuamaan ylös rinnettä. Yritän pysyä hiihtoporukan perässä, mutta parinsadan metrin nousun puolessa välissä joudun ottamaan lepotauon.

Itävallassa hiihtoon suhtaudutaan selvästi Italiaa vakavammin.

Ramsau on yksi parhaita Keski-Euroopan murtomaahiihtokohteita. Latuja on yhteensä 220 kilometriä, joista 70 kilometriä sopii luisteluun. Suomalainen perushiihtäjä pärjää mustiksi merkityillä vaativimmillakin reiteillä, tosin ohuen ilman tuntee kehossa hengästymisenä. Korkeimmillaan ladut kohoavat 2 700 metriin.

Laturavintolan isäntä kaataa hilpeälle hiihtoseurueelle toteja Stroh-rommista. Vieraat kajauttavat juomalaulun. Isäntä hakee haitarin ja alkaa säestää. Vaikka Itävallassa on urheilullisia himohiihtäjiä enemmän kuin naapurimaissa, idyllisissä taukopaikoissa on usein rempseä tunnelma. Monet ladut menevät pikku kylien ohi ja koskaan ei ole ravintola kaukana.

Itävallan laturavintoloissa ei todellakaan pääse unohtumaan, että leivitetyt schnitzelit ovat maan kansallisruoka.

Gourmet-elämyksiä hakevalle hiihtäjälle Italia ja Ranska ovat hyviä vaihtoehtoja.

Menot