Teema

Kesytä sipuli suuhun sopivaksi – näillä resepteillä arkinen sipuli muuttuu loistavaksi lisukkeeksi tai maukkaaksi pääruuaksi

Sipuli on kasviksistamme arkipäiväisin, mutta ehkäpä tärkein. Ilman sitä kastikkeet ja keitot menettävät sielunsa. Paitsi mausteeksi, sipuli soveltuu myös monien pääruokien raaka-aineeksi. Kokeile esimerkiksi intialaisia friteerattuja sipuleita tai halloumilla ja karamellisoidulla sipulilla kruunattua pastaa.
Marinoitu sipuli sopii esimerkiksi hodareiden, hampurilaisten ja salaattien lisukkeeksi. Kuva: Nanna Rintala

Sipuli on monikäyttöinen lisuke ja sopii monen mielestä paikkaan kuin paikkaan sellaisenaan, raakanakin. Pienellä jatkojalostamisella sipulista löytyy kuitenkin aivan uusia puolia, eikä sen ärhäkkyys peitä muita makuja alleen.

Kotimaiset kasvikset ry:n perinteistä sipuliviikkoa vietetään 21.–27. tammikuuta. Sen kunniaksi voi pyöräyttää vaikka sipulipastan tai pehmittää sipulin lempeän makuiseksi salaattia varten.

Näillä kolmella reseptillä teet lisukkeet vaikkapa hampurilaisiin, hodareihin sekä pihvin kylkeen.

 

Marinoitu sipuli

2 punasipulia

½ dl punaviinietikkaa

2 rkl öljyä

½ dl sokeria

1 tl suolaa

mustapippuria myllystä

 

Viipaloi kuoritut punasipulit mahdollisimman ohuesti, mielellään ns. mandoliinilla. Laita sipulit kannelliseen lasipurkkiin ja lisää muut ainekset perään. Sulje kansi ja ravistele. Anna marinoitua huoneenlämmössä 1-2 tuntia tai yön yli jääkaapissa. Mahtavia hodareissa, hampurilaisissa ja salaateissa.

 

Karamellisoitu sipuli

3-4 sipulia (keltaisia, valkoisia tai punaisia)

2 rkl voita

2 rkl öljyä

1 tl suolaa

 

Kuori sipulit, poista kannat ja suikaloi. Kuumenna öljy ja voi ja lisää sipulit. Pehmittele sipuleita hyvin miedolla lämmöllä 10 minuuttia. Lisää suola ja sekoita. Halutessasi nopeuttaa karamellisoitumista voit lisätä myös 1 tl sokeria, mutta sipulien makeus tulee esiin pelkällä hauduttamisellakin. Anna hautua siis vielä 20–30 minuuttia välillä sekoittaen. Mukaan voi lisätä tilkan vettä, mikäli sipulit tuntuvat kuivuvan.

Karamellisoidut sipulit maistuvat pihvin kanssa ja piirakoissa, pastassa ja risotossa sekä hampurilaisissa ja hodareissa.

 

Sipuli salaattiin

Taltuta väkevä keltasipuli salaattiin sopivaksi laittamalla suikaloidut sipulit lävikköön. Ripottele pinnalle muutama ruokalusikallinen suolaa ja puristele sipuleita ja suolaa käsilläsi kunnes sipulit antavat periksi ja pehmenevät. Huuhtele suola pois kylmällä vedellä ja valuta lempeän makuisiksi muuttuneet sipulit ennen käyttämistä vaikka fetasalaattiin tai tomaatti-sipulisalaattin.

 

Pääruokaa punasipulista

Sipuli toimii myös ruoan päätähtenä. Klassisin esimerkki lienee ranskalainen sipulikeitto.

Eri sipulilajikkeiden joukosta löytyy sopiva ehdokas myös moniin muihin kokeilemisen arvoisiin ruokalajeihin.

Bhaji on intialainen herkku. Rapeaksi friteerattu sipuli on nopea ja helppo valmistaa kotonakin. Bhaji sopii erinomaisesti aterian alkupalaksi tai pikkunaposteltavaksi.

Yksinkertaisessa pastassa mausta vastaa runsas annos karamellisoitunutta punasipulia yhdessä paistetun halloumin kanssa. Jälleen kerran lopullinen annos on paljon enemmän kuin osiensa summa.

 

Bhaji

2 hopeasipulia

1 vihreä chili

½ ruukku korianteria

1 dl kikhernejauhoa

½ dl riisijauhoa

(voit korvata 2 edellistä jauhoa myös 1 ½ desillä vehnäjauhoa)

½ tl suolaa

1 tl juustokuminaa

1 tl kurkumaa

1 rkl sitruunanmehua

¾ dl vettä

neutraalia öljyä uppopaistamiseen

 

Kuori sipulit ja suikaloi ne mahdollisimman ohuesti. Poista chilistä siemenet ja hienonna. Hienonna korianteri varsineen.

Sekoita frittitaikina sekoittamalla ensin yhteen kaikki kuivat aineet. Lisää sitten sitruunamehu ja vesi ja sekoita sileäksi. Lisää tarvittaessa vettä. Taikinan tulisi olla lettutaikinamaisen ohutta.

Sekoita sipulit, chili ja korianteri taikinaan.

Kuumenna öljy 180-asteiseksi. Annostele taikinaa paistumaan öljyyn ruokalusikallinen kerrallaan. Paista ensin toinen puoli rapean kullanruskeaksi, käännä ja paista toinen puoli.

Paistamiseen menee vajaa 2 minuuttia öljyn ollessa sopivan kuumaa. Nosta reikäkauhalla valumaan talouspaperin tai sanomalehden päälle.

Tarjoile kuumina ja rapeina esim. kurkkuraidan (jogurttia, raastettua kurkkua, minttua, suolaa ja pippuria) kanssa.

 

Punasipuli-halloumi pasta

300 g pennepastaa valmistettuna pakkauksen ohjeen mukaan

2 punasipulia

1 rkl oliiviöljyä

200g halloumia

½ sitruunan mehu

tuoretta lehtipersiljaa ja basilikaa

suolaa ja mustapippuria

 

Kuori punasipulit, poista kannat ja leikkaa lohkoihin. Laita lohkot paistinpannulle yhdessä öljyn kanssa ja pehmittele miedolla lämmöllä 3 minuuttia, ruskistamatta.

Viipaloi halloumi noin sentin viipaleiksi ja puolita vielä kerran pituussuunnassa. Laita halloumipalat pannulle sipulien joukkoon ja paista molemmin puolin kullanruskeat paistopinnat. Lisää kypsät pennet pannulle ja sekoita.

Purista joukkoon sitruunamehua, lisää yrtit ja mausta suolalla ja pippurilla. Halloumi on melko suolaista, joten ole varovainen suolan lisäämisen kanssa. Tarjoa heti.