Teema

Kriitikko Pekka Eronen on arvioinut tv-elokuvat vuodesta 1986 jättämättä yhtään päivää välistä

Elokuvakriitikko Pekka Eronen esittelee kymmenen vuotta vanhaa, arviolta 32-tuumaista televisiotaan idyllisen puutalon valoisassa olohuoneessa Porvoossa.

– Tästä minä ne elokuvat katson, Eronen vakuuttaa, vaikka kuvaajamme katsoo häntä epäuskoisesti.

Missä on pimeä kellari? Missä upea kotiteatteri? Ja missä on se kalmankalpea filmihullu, joka kömpii luolastaan ihmisten ilmoille vain pakon edessä?

Kuin kiusallaan hän kertoo vielä kirjoittavansa arvioita yleensä keittiön pöydän ääressä, ikkunan eteen kaartuva vanha omenapuu taustana ja lempeä Siiri-koira lämmikkeenä jaloissa.

Viimeistään miehen loputtomasta höpötyksestä voi päätellä, ettei kyseessä ole ihan tyypillinen elokuvahullu, eikä ihan tavallinen tapaus muutenkaan.

Ei yhtään sairaslomaa

Eronen, 56, on kirjoittanut tv-elokuvien arvioita jo vuodesta 1986, eikä hän ole sinä aikana ollut yhtään päivää sairaana – tai on ollut, mutta työt hän on silti hoitanut ajallaan. Pasilaan on raahauduttu ennakkokatseluihin niin kuumeessa kuin oksennustaudissa. Nykyään elokuvat pystyy sentään katsomaan tietokoneelta tarvittaessa oman vessan ja sängyn välittömässä läheisyydessä.

Lomiensa aikaiset elokuvat hän arvioi etukäteen, joten edes sijaisia ei ole tarvittu.

Miten se on mahdollista?

– Olen sitä joskus itsekin ihmetellyt. Pahin hetki oli, kun esikoisemme Aino syntyi puolitoista kuukautta etuajassa. Siinä meinasivat sekä lapsi että äiti kuolla. Isäni sairasti tuolloin vieläpä Alzheimeria viimeisillään, ja meillä oli lattiaremonttikin meneillään, Eronen luettelee.

Sen aikaisesta valokuvasta hän on myöhemmin huomannut, että hänellä oli tuolloin käsi paketissa, mutta omasta onnettomuudesta ei ole mitään muistikuvaa.

”Hei me heilutaan taas”

Samaan aikaan Eronen aloitteli myös ammattimaisena tekstintekijänä muusikoille. Moni ei ehkä tiedä, että miehen käsialaa ovat muun muassa sellaiset hittibiisit kuin Haloo Helsingin Maailman toisella puolen, Tik Takin Heilutaan ja Robinin
Sopivasti onnellinen.

Pysytään hetki vielä elokuvissa, ennen kuin päästämme Erosen puhua pälpättämään musiikista, toisesta suuresta intohimostaan.

Viisi elokuvaa päivässä

Mies on alun perin ehta filmihullu. Omien sanojensa mukaan juuri sellainen stereotyyppinen lepakko, joka katseli parhaimmillaan viisi elokuvaa päivässä.

– Pestauduin Elokuva-arkistoon lopulta vahtimestariksikin, jotta sain katsoa elokuvia ilmaiseksi.

Ensimmäiset arvionsa Eronen kirjoitti helsinkiläisessä elokuvakerho Clickissä. Helsingin yliopiston ilmoitustaululta hän bongasi pian lapun, jossa haettiin elokuvista kirjoittavia opiskelijoita.

Lapun jättäjä välitti elokuva-arvioita useaan eri maakuntalehteen. Siinä mielessä Eronen on palannut juurilleen tänä syksynä, kun hän siirtyi kirjoittamaan tv-elokuvien arvioita Lännen Median kaikkiin yhteentoista maakuntalehteen.

Voitto Ruben Stilleristä

Eronen opiskeli Helsingin yliopistossa teatteritiedettä, kirjallisuutta ja estetiikkaa, kunnes yhdelle luennolle sattui Aamulehden silloinen kriitikko Michel Grünstein.

– Olin niin aktiivinen keskustelija, että Grünstein tuli luennon jälkeen kysymään, olisinko kiinnostunut kriitikon hommasta. Hän oli lopettamassa ja vinkkasi hakemaan paikkaa. Olen kuullut, että kanssani kisaamassa olisi aivan loppumetreille asti ollut Ruben Stiller.

Eronen sai paikan, eikä ole koskaan katunut.

– Sukujuhlissa saan usein kuulla, kuinka joku Pena valitsee elokuvansa sen perusteella, mitkä elokuvat Eronen on haukkunut. Sehän kertoo vain siitä, että arvioita luetaan ja osataan peilata omaan makuun.

Eronen vertaa elokuva-arvioita viiniarvosteluihin.

– Ammattilainen luonnehtii viiniä tammiseksi, viipyileväksi ja vaikka morjestelevaksi. Ajattelen, että se arvostelija vain osaa maistaa siitä enemmän kuin minä. Ja vaikka Gato Negrot olisivat Alkon myydyimpiä viinejä, ei kukaan oleta, että ne olisivat niitä parhaita ja arvostetuimpia.

Kannattaako katsoa vai ei?

Eronen ei pysty itse lukemaan alkuaikojen elokuva-arvioitaan. Kritiikit olivat siihen aikaan ylipäätään vielä hyvin juhlallisia, vakavia ja valistavia.

1990-luvun taitteessa Eronen rupesi katsomaan tekstejään uusin silmin. Mihin tv-elokuvien kritiikkejä oikein tarvitaan?

– Tajusin, etteivät lukijat halua esitelmää elokuvan ohjaajan tuotannosta, vaan tiedon siitä, kannattaako elokuva katsoa.

Nykyään tämä tieto on vieläkin tärkeämpi, sillä elokuvia on tarjolla määrällisesti enemmän kuin koskaan ennen. Määrä saattaa sumentaa, sillä iso osa elokuvista on uusintoja, jotka tulevat uudestaan usein jo saman viikon aikana – joskus jopa samana iltana.

Tästä syystä Erosen oma elokuvapalstakin uudistettiin marraskuun alusta. Nyt kriitikko valitsee massasta joka päivä kolme kiinnostavinta elokuvaa. Ydintehtävä tarkentui: Eronen auttaa lukijaa valitsemaan, mitä elokuvia televisiosta kannattaa katsoa.

Tarjonta on lisääntynyt myös suoratoistopalveluiden myötä.

– Netflixien ja muiden elokuvavarastot ovat kuin Anttilan alelaarit. Sieltä kauhominen on aika toivotonta, kun niitä on niin hirveästi. Ehkä jatkossa voisimme nostaa myös näitä elokuvia enemmän esiin.

Eronen yritti euroviisuihin

Palataan vielä musiikkihommiin. Eronen tekee paljon sanoituksia niin kutsuttuna kaverikirjoittajana eli yhdessä artistin kanssa.

Esimerkiksi Haloo Helsingin ensimmäisen albumit tekstit ovat Erosen käsialaa.

– Yhteen biisiin lopulta pakotin myös Ellin mukaan sanoittamaan. Siitä se lähti, eikä hän todellakaan tarvitse enää kenenkään apua.

Erosen omat kasvot ovat ainakin euroviisufaneille tutut. Hän osallistui Suomen karsintoihin vuonna 2015 nimellä Aikuinen. Biisi oli Kyynelten lahti.

– Kisaan osallistujien piti lähettää itsestään ammattimainen kuva, joka ei saanut olla kännykällä otettu, eikä selfie. Otin tietenkin vessaselfien, Eronen naureskelee.

Huumori ja vino ajattelutapa ovat tyypillistä Erosta. Eronen on se mies, jolle levy-yhtiöstä soitetaan, kun tarvitaan vaikkapa 22 albumillista Smurffi-käännöksiä tai Munamiehen Pomppufiilis-biisi.

Eronen kaivaa levyhyllyjensä kätköistä vielä yhden tuotantonsa kadotetun helmen: Räkänokat-musikaalin verran anarkistista lastenmusiikkia. Tyylilajeina ovat muun muassa punk ja black metal.

Kylässä ei saa pieraista -kappaleen kertosäe juuttuu loppupäiväksi päähän, vaikka ei se meidän visiittiimme voisi huonommin enää sopia: ”Mennään kylään, kylään, kylään, pitkästymään, tymään, tymään.”

Pekka Eronen osallistui Uuden Musiikin Kilpailuun nimellä Aikuinen. Biisi oli Kyynelten lahti.

<iframe width=”560″ height=”315″ src=”https://www.youtube.com/embed/adTgxAsYdxA” frameborder=”0″ allowfullscreen></iframe>