Teema

Kuljimme kettutytön kanssa suden jäljillä – Mia Takula on viettänyt pitkälti toistasataa yötä susireviireillä näkemättä kertaakaan puolustettavaansa

Turkistarhaiskut 1990-luvulla nostivat Mia Takulan julkisuuteen "kettutyttönä". Nykyään susia puolustava Takula haluaa todistaa, että normaali elämä on mahdollista susialueillakin. Hänen mielestään susivihaajilla ja -romantikoilla on molemmilla epäterve suhtautuminen lajiin. Vietimme vuorokauden Takulan matkassa tammikuussa, kun hän valmisteli nyt syyskuussa ilmestynyttä Susien mailla -kirjaansa. Juttu on julkaistu alun perin 25.1.2020.
Susireviireillä vietetty aika on vakuuttanut Mia Takulan siitä, että kuilu yleisen keskustelun luomien mielikuvien ja todellisuuden välillä on syvä. Susi ei ole uhkaillut eikä tullut edes vastaan. Kuva: Jami Jokinen
Susireviireillä vietetty aika on vakuuttanut Mia Takulan siitä, että kuilu yleisen keskustelun luomien mielikuvien ja todellisuuden välillä on syvä. Susi ei ole uhkaillut eikä tullut edes vastaan. Kuva: Jami Jokinen

Sudenhäntä heilui pienten askelten tahtiin, kun nelivuotias Mia juoksi kotipihassaan Pohjanmaalla. Häntä oli ommeltu isoisän ampumasta pedosta tehtyyn karvalakkiin.

Elettiin 1970-luvun Suomessa, jossa sudesta oli vielä muutamaa vuotta aiemmin maksettu 500 markan tapporaha.

– Pelkäsin susia tosi paljon. Sängynalunen ja vaatehuone oli tarkastettava joka ilta. Olin silti varma, että susi tulee yöllä, Mia Takula muistelee.

Piharakennusten seinillä roikkui eläinten ruhoja tai niiden osia. Tällaisessa ympäristössä jostakusta toisesta olisi tullut metsästäjä, mutta Takulasta sukeutui muuta.

Hänestä tuli vegaani sekä turkistarhaiskuista julkisuuteen nostettu ihmis- ja eläinoikeusaktivisti, joka kulkee nyt susien mailla intensiivisesti kaikkina vuodenaikoina.

Mitä tapahtui pelolle?

– Aikuistuin ja pystyin kyseenalaistamaan asiat, jotka minulle oli kerrottu, hän sanoo valmistautuessaan taas yhteen yöhön susireviirillä.

Takula kulkee mielellään eläinten tekemiä polkuja. Hän ei erityisemmin yritä tavoittaa susiyksilöitä, vaan haluaa olla häiritsemättä niiden elämää. Talvella hän seuraa tästä syystä suden jälkiä niiden tulosuuntaan ja pentuaikana kiertää reviirin ydinosan. Kuva: Jami Jokinen
Takula kulkee mielellään eläinten tekemiä polkuja. Hän ei erityisemmin yritä tavoittaa susiyksilöitä, vaan haluaa olla häiritsemättä niiden elämää. Talvella hän seuraa tästä syystä suden jälkiä niiden tulosuuntaan ja pentuaikana kiertää reviirin ydinosan. Kuva: Jami Jokinen

Keväästä puuttuu vain kurki

Lumeton talvi makaa metsässä märkänä myttynä, piileskelee sen varjoisimmissa sopukoissa ja vaikuttaa luovuttaneen lopullisesti. Lounaissuomalainen luonto on merkillisessä odotuksen tilassa.

Suoltakin puuttuu vain ensimmäinen kurki, ja tammikuu menisi huhtikuusta. Nyt ei kuulu mitään – ei edes valtatien kohinaa tai moottorisahaa. Se on tässä osassa maata harvinaista.

– Reviirien ydin tuntuu olevan aina siellä, missä on kaikkein rauhallisinta, Takula sanoo saapastellessaan sateessa eteenpäin.

Vaellamme syvällä varsinaissuomalaisen susireviirin sydämessä, jossa aiomme viettää vuorokauden. Tarkempaa paikkaa emme kerro, koska salametsästys on tutkijoiden mukaan susien tärkein kuolinsyy.

Kaksi tassua samassa jäljessä. Lumettomana aikana jälkiä on vaikea löytää, ja siksi susikeskustelukin on rauhallisempaa. Kuva: Jami Jokinen
Kaksi tassua samassa jäljessä. Lumettomana aikana jälkiä on vaikea löytää, ja siksi susikeskustelukin on rauhallisempaa. Kuva: Jami Jokinen

Yksittäiset jäljet eivät anna varmuutta

Vaikka kuljemme ison ja hyvin tunnetun susilauman ydinalueella, ei jälkien löytäminen ole lumettomaan aikaan helppoa.

Lopulta silmä tavoittaa märkään turpeeseen uponneet koiraeläimen tassunjäljet.

Varpaat ovat kaukana toisistaan, ja kapeiden keskivarpaiden päässä erottuvat suuret kynnet. Pienempi tassu on painunut melkein samaan kohtaan.

Tällaisissa olosuhteissa näin teräväpiirteinen jälki ei voi olla vanha.

Susi? Yksittäisten jälkien perusteella sitä ei voi koskaan sanoa varmasti, mutta hyvin todennäköistä se on.

Kirjaan tulee kuusi reviiriä

Takula on retkeillyt vuodesta 2017 saakka aktiivisesti kymmenellä eri susireviirillä eri puolilla maata.

– Paitsi poronhoitoalueella, koska siellä ei sattuneesta syystä ole reviirejä.

Porotalouden vuoksi suden suojelustatus on pohjoisessa heikompi kuin etelässä, ja käytännössä kaikki poronhoitoalueen sudet ammutaan.

Retkiöitä on kertynyt kaikkina vuodenaikoina ja kaikissa sääoloissa pitkälle yli 130 yötä. Pisimmillään Takula on viipynyt susireviirillä kaksi viikkoa kerrallaan.

Jotkut reviireistä ovat vanhoja ja vakiintuneita, jotkut aivan uusia. Joissakin on syntynyt hyvin pentuja ja joissakin ihminen on vastikään hajottanut lauman ampumalla susia poikkeusluvalla.

Tällä lounaisella reviirillä Takula on viettänyt eri retkillä 17 yötä, ja edessä on kahdeksastoista.

Syksyllä ilmestyy retkiin perustuva tietokirja, jossa hän haluaa kertoa, millaista susireviireillä todellisuudessa on olla ja liikkua. Kymmenestä reviiristä kirjaan valikoitui kuusi.

Takula on retkikavereineen toimittanut Lukelle runsaasti susien ulosteita eri reviireiltä. Näytteistä tutkitaan dna, jonka avulla reviirien susia voidaan yksilöidä. Kuva: Jami Jokinen
Takula on retkikavereineen toimittanut Lukelle runsaasti susien ulosteita eri reviireiltä. Näytteistä tutkitaan dna, jonka avulla reviirien susia voidaan yksilöidä. Kuva: Jami Jokinen

”Sutta vihataan myös teoissa”

Hurjalla 1990-luvulla Takula – silloin vielä Salli – vapautti turkistarhoilta satoja kettuja, jäi kiinni ja tuomittiin.

Media alkoi kutsua häntä ja kahta muuta tekijää kettutytöiksi. Sittemmin sana on saanut yleisemmän merkityksen, jolla tarkoitetaan erityisesti eläinaktivisteiksi katsottuja naisia.

Kettutyttö on nytkin susien jäljillä samojen arvojen vuoksi kuin aikanaan öisillä turkistarhoilla.

Hän ei hyväksy eläinten – tai muunlajisten eläinten, kuten hän sanoo – luokittelua hyviin ja pahoihin, söpöihin ja rumiin, omaisuudeksi tai hyödykkeeksi.

Takula haluaa yhä puolustaa heikompia, lajista riippumatta.

– Susi on Suomen vihatuin eläin. Sitä ei vihata vain sanallisesti, vaan myös teoissa.

Sudet ovat todennäköisesti pitäneet tämän kuusen alla pentujaan. Niille tuodusta saaliista on jäljellä enää luita. Kuva: Jami Jokinen
Sudet ovat todennäköisesti pitäneet tämän kuusen alla pentujaan. Niille tuodusta saaliista on jäljellä enää luita. Kuva: Jami Jokinen

Sudella on oikeus olla susi

Susivihaajat, kuten Takula heitä kutsuu, eivät ole ainoa ihmisryhmä, jonka susikäsityksissä on hänen mielestään korjattavaa. Pieni osa suden puolustajista on Takulan mukaan pikemminkin susiromantikkoja.

– He ihannoivat sutta epäterveellä tavalla. Susi voi olla heille henkimaailman shamanistinen satuolento ja pahimmillaan heillä on esimerkiksi koirasusia. Sitä en hyväksy lainkaan.

Hän sanoo, että susiromantiikka on yhtä vahingollista kuin susiviha.

– Sudella on oikeus olla – ei enempää tai vähempää kuin – susi.

Kakkatie sai nimensä syystä

Jonkin matkan päässä metsätiellä lojuu paksuja pökäleitä, joiden muodosta ja koostumuksesta ei voi erehtyä.

Sudenkakka on täynnä saaliseläinten karvaa. Ulosteiden hajotessakin karvat jäävät usein viimeisiksi.

– Nämä eivät kyllä ole kovin vanhoja, Takula miettii ja tökkii tuotoksia kepillä.

Pökäleet päätyvät pussiin. Ne lähtevät reissun jälkeen tutkittaviksi ja laajentavat Suomen susia koskevaa luonnonvarakeskus Luken dna-tietokantaa. Samalla Takula saattaa saada itselleenkin lisää tietoa tämän reviirin susista.

– Sanomme tätä kakkatieksi, koska täältä löytyy jätöksiä melkein aina, Takula nauraa.

Susi kulkee mieluusti siitä, mistä helpoimmin pääsee.

Kun kirjaprojekti alkoi, Takulan oli aluksi vaikea hyväksyä, että on askellettava myös metsäteillä. Niiden ulkopuolellakin vastaan tulee hengettömiä tasaikäisiä männiköitä, avohakkuita, turvetuotantoalueita ja ampumaratoja.

Telttayöt ovat Takulalle rakkaita, ja asumus on erinomainen myös äänihavaintojen tekemiseen. Eniten retkikaverina aikaansa on antanut Toni Huhta (vas.) Kuva: Jami Jokinen
Telttayöt ovat Takulalle rakkaita, ja asumus on erinomainen myös äänihavaintojen tekemiseen. Eniten retkikaverina aikaansa on antanut Toni Huhta (vas.) Kuva: Jami Jokinen

Hakkuita aivan reviirin ytimessä

Tälläkin viikonloppuretkellä tarvomme kilometritolkulla sorateitä ja metsäkoneiden uria, kallioita, suonreunoja ja unohdettuja ojitusalueita.

Ja hakkuita aivan reviirin ytimessä.

– Sudella on sama suoja kuin esimerkiksi liito-oravalla, mutta siitä ei välitetä, Takula huokaa.

Viimeisimmät hakkuut Takula huomasi täällä edellisellä reissullaan, jolla susista ei näkynyt tärkeimmilläkään alueilla mitään merkkejä. Siksi hän on nyt löytyneistä jälkihavainnoista erityisen iloinen.

Kirjaprojektin alkupuolella kävi jo mielessä, onko hommassa järjen hiventäkään. Vähitellen reviirit ja niiden sisällä olevat suojelualueet tulivat tutuiksi ja susistakin alkoi löytyä merkkejä aina saaliinjäänteistä siirtopesiin.

– Silloin olin kuin lapsi jouluaattona.


”Sudella on sama suoja kuin esimerkiksi liito-oravalla, mutta siitä ei välitetä”


 

Harjaantunut silmä löytää pentujen paikat

Kirpputoritakissa ja ystävän lapselta jääneissä kirkkaanpunaisissa saappaissa kulkeva Takula korostaa olevansa ”tavallinen ihminen”; jonka susireviirejä ja susien käyttäytymistä koskevat tiedot ovat peräisin tutkijoilta.

Omat kokemukset ovat tuoneet siihen aimo lisän erityisesti yksittäisten reviirien olemuksesta ja yksityiskohdista.

Ja silmät harjaantuvat, se on selvä.

Kaurispolun varressa kasvaa karpeiset oksansa maahan asti laskeva kuusi. Sen tyvellä pilkottaa kauriin luita, joihin piirtyneitä hampaanjälkiä ei kosteuden kasvattama viherlevä vielä peitä.

– Emot ovat varmaankin pitäneet pentuja tässä. Olemme löytäneet tällaisia kuusia muualtakin, Takula kertoo.

Mietimme, millaista metsikössä on ollut kesällä, kun alfapari, pennut ja mahdolliset lastenhoitajat ovat olleet paikalla. Miltä kuulostaa susien perhe-elämä?

Suden pentualueelta löytyi rikottu ämpäri, jonka kappaleissa näkyy hampaanjälkiä. Takulan mukaan pureskelijoina ovat olleet pennut, joiden hampaat ovat olleet kehittymässä. Kuva: Jami Jokinen
Suden pentualueelta löytyi rikottu ämpäri, jonka kappaleissa näkyy hampaanjälkiä. Takulan mukaan pureskelijoina ovat olleet pennut, joiden hampaat ovat olleet kehittymässä. Kuva: Jami Jokinen

Pienikokoinen nainen ja koira: täydellinen sudensyötti?

Ajokortittomana Takulalla on yleensä käytännön syistä retkikaverina ihminen sekä koira tai kaksi. Tällä kertaa, kuten usein aiemminkin, mukana on Toni Huhta.

Toisinaan Takula on reviireillä yksin tai korkeintaan koiran kanssa.

Jos susivihaajia on uskominen, niin ainekset vaaratilanteisiin ovat likipitäen täydelliset: pienikokoisen naisen pitäisi olla koirineen ja telttoineen varsinainen susisyötti, joka joutuu väistämättä petojen ruokalistalle tai vähintään uhkailemaksi.

Väitteet eivät ole vastanneet tosielämää.

– En ole saanut susista edes yhtään kunnollista näköhavaintoa. Koirakaan ei ole niille kelvannut, Takula naurahtaa.

– Pitää olla satumainen onni, että pääsee näkemään suden silmästä silmään.

Hän ei kiellä tosiasioita, kuten suden mahdollista vaaraa ihmiselle. Tosiasioihin kuuluu kuitenkin myös se, että todennäköisyys tällaiselle tapahtumalle on äärimmäisen pieni.

Niin pieni, ettei kenenkään pitäisi Takulan mielestä sen vuoksi rajoittaa elämäänsä, järjestää susikyytejä tai lopettaa luonnossa liikkumista.

Tieto auttaa useimmissa tapauksissa vähentämään pelkoa ja vihaa, ja se on susikirjankin motiivi. Teoksen valmistumiseen mennessä Takulalle tulee täyteen vähintään 150 susireviiriyötä.

– Silloin on astetta vaikeampaa ruveta meuhkaamaan, ettei normaalielämä ole reviireillä mahdollista. Jos minä selviän, niin ei se ehkä ole niin vaarallista muillekaan.

”Kukaan ei saa tietää”

Vaarallisempaa voi olla joutuminen susivihaajien hampaisiin.

Paatuneimpiin heistä ei tieto pure – päinvastoin. Takula arvaa, että he tuomitsevat hänen kirjansakin joka tapauksessa.

– Olen saanut niin kovan siedätyshoidon, etten pelkää.

Jo nyt jotkut syyttävät Takulan ”tekevän pihasusia” totuttamalla eläimiä ihmisen hajuun. Se tuntuu absurdilta, kun tälläkin reviirillä risteilee muoviroskien, öljyläikkien, hirvitornien ja tukkipinojen reunustamia metsäteitä tuhkatiheään.

Kaikki ei ole jäänyt somehuuteluksi.

– Kaksi miestä motitti kerran kahdella autolla minut ja ystäväni syrjäisellä metsätiellä, keskellä ei mitään. He sanoivat, että jos meille tapahtuu jotakin, niin kukaan ei saa tietää, Takula kertoo vakavana.

Kuusikko muuttuu entistä tiheämmäksi ja kulku hankalammaksi. Vaikka päivä on pidentynyt, valtaa hämärä metsän yllättävän aikaisin.

 


”Kaksi miestä motitti kerran kahdella autolla minut ja ystäväni syrjäisellä metsätiellä, keskellä ei mitään. He sanoivat, että jos meille tapahtuu jotakin, niin kukaan ei saa tietää”


 

Ulvontaa ja saalistusopetusta

Korppi kaartaa kuusikon yllä ja ilmoittaa kuuluvasti ihmisistä. Syvänvihreää sammalikkoa rikkovat jatkuvasti hirven ja kauriin jäljet, papanoista puhumattakaan.

Takula tuhahtaa. Tässä on taas yksi esimerkki susiin liitetyistä mielikuvista.

– Edelleen kuulee, miten kaikki eläimet kaikkoavat, kun susi tulee jollekin alueelle. Se ei pidä lainkaan paikkaansa, hän sanoo.

– Olen tehnyt näiden kolmen vuoden aikana enemmän erilaisia eläinhavaintoja kuin sitä ennen 20 aktiivisen retkeilyvuoden aikana.

Havaintoihin vaikuttaa paikallaan pysyminen ja se, ettei hän enää liiku tungokseen asti täyttyneissä kansallispuistoissa. Muut eläimet väistävät ihmisiä, eivät niinkään toisiaan.

Takula on kuullut susireviireillä niin ilveksenpentujen maukunaa kuin metrin päässä teltasta kulkeneen hirven askeliakin. Juuri luonnonäänien tarkkailuun telttayöpymiset ovat omiaan.

Se koskee myös susihavaintoja.

– Kerran kuulimme läheltä, kun susiemot opettivat pentuja saalistamaan. Ja kerran olimme ulvovien susien välissä. Aamulla näimme lumijäljistä, että sudet olivat olleet vain parinsadan metrin päässä.

Nyt leiri on suonreunan kalliolla kivenheiton päässä siirtopesistä ja kakkatiestä. Taivas tummenee, eikä pilvipeite lupaa pääsyä miljoonan tähden hotelliin.

Pimeässä voi joutua vietäväksi

Yöllä mustan talven sade ja puuskainen tuuli kurittavat telttaa kaksin käsin.

Kun silmien antaa tottua riittävän kauan, erottuvat oviaukon raosta juuri ja juuri taivaan kajo, oksiaan viuhtovien puiden hahmot sekä märkä, jäkäläinen maa.

Olisi helppo päästää mielikuvitus lentoon. Pimeässä sen olisi vaivatonta löytää rapinoista suden askelia, kallioiden kaarista petojen selkiä ja otsalampun valokeilasta kiiluvia hampaita.

Mutta susi ei ole mielikuvituksen tuote.

Ihmisen uskomukset eivät sitä liikuta, eikä se toimi kaksijalkaisen pelkojen perusteella. Susi ei ilmesty sinne, missä joku on sen näkevinään, eivätkä kauriin tai supikoiran silmät ole koskaan suden silmiä.

Susi elää suden elämää.

 

 

Suomessa on parikymmentä susilaumaa

Virallisen suden kanta-arvion tekee Luke (Luonnonvarakeskus). Arvio perustuu tieteellisiin menetelmiin, joiden pohjalla ovat susihavainnot ja dna-tutkimukset. Tuorein kanta-arvio on viime keväältä.

Kokonaan tai pääasiassa Suomen puolella eläviä susiyksilöitä arvioitiin olleen tuolloin 185–205.

Susireviirejä oli 47. Noin puolet niistä oli kahden tai kolmen suden asuttamia. Varsinaisia perhelaumoja oli 19. Lisäksi viisi laumaa liikkui Suomen ja Venäjän rajan molemmin puolin. 13 laumaa eli niin sanotulla läntisellä kannanhoitoalueella eli karkeasti Kotka-Kemi -linjan länsipuolella.

Poronhoitoalueelta ei ollut tiedossa kahden tai useamman suden asuttamia reviirejä.

Maaliskuun kanta-arvion jälkeen sudet ovat saaneet pentuja. Toisaalta varsinkin nuorten susien kuolleisuus on suuri.

Susi on arvioitu Suomessa erittäin uhanalaiseksi.

Mia Takula

Nousi julkisuuteen turkistarhaiskuista vuonna 1995, ollessaan 19-vuotias.

Takula (o.s. Salli) vapautti kahden ystävänsä kanssa satoja kettuja turkistarhoista Uudessakaarlepyyssä ja Evijärvellä.

Tapaus herätti valtavan kohun, ja alkuvaiheessa tekijöiksi epäiltiin julkisuudessa jopa järjestäytyneitä ulkomaisia toimijoita. Takula tuomittiin teoista yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeuteen sekä satojen tuhansien markkojen korvauksiin.

Sittemmin hän perusti Oikeutta eläimille -yhdistyksen ja oli perustamassa myös Maan ystäviä.

Toiminut ja toimii vapaaehtoisena muussakin eläinoikeus- ja ihmisoikeustyössä sekä luonnonsuojelussa.

Media-alan moniammattilainen, Kirjoittanut lehtiartikkeleita, käsikirjoittanut ja ohjannut dokumentteja sekä kirjoittanut tv-sarjoja. Kirjoitti ensimmäisen suomalaisen tietokirjan veganismista (Elämäni vegaanina, 2017).

Tietokirja Susien mailla ilmestyi syyskuussa 2020. Työskentelyyn Takula sai Suomen tietokirjailijat ry:n apurahan.

Päivän lehti

21.10.2020

Fingerpori

comic