Teema

Kuljimme kettutytön kanssa suden jäljillä – Mia Takula on viettänyt pitkälti toistasataa yötä susireviireillä näkemättä kertaakaan puolustettavaansa

Turkistarhaiskut 1990-luvulla nostivat Mia Takulan julkisuuteen "kettutyttönä". Nykyään susia puolustava Takula haluaa todistaa, että normaali elämä on mahdollista susialueillakin. Hänen mielestään susivihaajilla ja -romantikoilla on molemmilla epäterve suhtautuminen lajiin. Vietimme vuorokauden Takulan matkassa.
Susireviireillä vietetty aika on vakuuttanut Mia Takulan siitä, että kuilu yleisen keskustelun luomien mielikuvien ja todellisuuden välillä on syvä. Susi ei ole uhkaillut eikä tullut edes vastaan. Kuva: Jami Jokinen
Susireviireillä vietetty aika on vakuuttanut Mia Takulan siitä, että kuilu yleisen keskustelun luomien mielikuvien ja todellisuuden välillä on syvä. Susi ei ole uhkaillut eikä tullut edes vastaan. Kuva: Jami Jokinen

Sudenhäntä heilui pienten askelten tahtiin, kun nelivuotias Mia juoksi kotipihassaan Pohjanmaalla. Häntä oli ommeltu isoisän ampumasta pedosta tehtyyn karvalakkiin. Elettiin 1970-luvun Suomessa, jossa sudesta oli vielä muutamaa vuotta aiemmin maksettu...

Turkistarhaiskut 1990-luvulla nostivat Mia Takulan julkisuuteen ”kettutyttönä”. Nykyään susia puolustava Takula haluaa todistaa, että normaali elämä on mahdollista susialueillakin. Hänen mielestään susivihaajilla ja -romantikoilla on molemmilla epäterve suhtautuminen lajiin. Vietimme vuorokauden Takulan matkassa.

Haluatko lukea tämän jutun?

Samalla tilauksella saat käyttöösi Kanta-Hämeen kiinnostavimmat uutiset, asiaa ja viihdettä kotimaasta ja maailmalta.

Tilaa 4kk digiä 39 eurolla

Oletko jo tilaaja?

Kirjaudu sisään

Päivän lehti

26.9.2020

Fingerpori

comic