Teema

Lähikentältä lennät moneen maahan

Lähimmältä lentokentältä pääsee helposti lomamatkalle, mutta kohteiden valikoima on kohtuullisen suppea. Tämän kesän selkeitä suosikkikohteita ovat Kreikka, Turkki, Kroatia ja Mallorca. Niihin on tarjolla matkapaketteja useilta lentokentiltä eri puolilta Suomea.

Lomamatkoja maakuntakentiltä järjestävät useat matkanjärjestäjät, ja matkatarjonta on kasvamaan päin. Suoria reittilentoja ulkomaille on sen sijaan varsin vähän Helsinki-Vantaan ulkopuolelta.

Reittilentotarjonta eri kentiltä vaihtelee vuosittain ja jopa vuodenajoittain. Esimerkiksi Lapista on päässyt jo muutamana talvena maakunnan oman matkailusesongin myötä Eurooppaan, mutta kesäkaudella yhteyksiä ei ole. Oulusta puolestaan lennot Tukholmaan olivat tauolla usean vuoden ajan, mutta toukokuun alussa SAS ilmoitti aloittavansa ne jälleen ensi talvena.

 

Matkanjärjestäjien mukaan maakunnista lähtevät lomalennot ovat asiakkaiden kasvava toive, johon pyritään vastaamaan. Esimerkiksi TUI kertoo lisänneensä matkojen määrää. Suurin satsaus on tehty Tampereelle, missä matkatarjonta on kasvanut peräti 80 prosenttia. Tarjontaa on lisätty myös Vaasaan ja Ouluun niin kesäksi kuin tulevaksi talveksikin.

– Syyslomaviikoille on myös jo lisätty lähtöjä, matkayhtiö kertoo tiedotteessaan.

Viestintäpäällikkö Riikka Rytilahden mukaan kohdevalikoima on maakuntakentiltä suppeampi kuin Helsinki-Vantaalta, mutta matkojen sisällöt samoin kuin hotellit ovat samat.

– Isoimmilta maakuntakentiltä lähteviä lomamatkoja ostetaan aktiivisemmin ja varhaisemmassa vaiheessa kuin Helsinki-Vantaalta lähteviä matkoja, Rytilahti sanoo.

 

Myös Apollomatkat lisää maakuntien lomatarjontaansa. Yhtiön koko lomatarjonnasta noin kaksikymmentä prosenttia on maakuntakenttien lähtöjä.

– Ne ovat asiakkaille hyvin mieluisa tuote ja menevät hyvin kaupaksi, myyntipäällikkö Kimmo Rasimus sanoo.

Hän arvioi asiakkaiden arvostavan eniten ajan säästöä, sillä Helsingistä lähtevillä lomalennoilla joutuu usein viettämään ylimääräisen yön sekä mennessä että palatessa.

– Siinä säästää usein kaksi tehokasta lomapäivää. Ja kyllähän se rahaakin säästää, kun ei tarvitse yöpyä eikä matkustaa kotimaassa pitkiä matkoja, Rasimus sanoo.

 

Lomamatkojen hinnat vaihtelevat tunnetusti suuresti kysynnän ja tarjonnan mukaan. Kimmo Rasimus arvioi, että maakuntien lähdöt ovat keskimäärin satasen kalliimpia kuin Helsinki-Vantaan lähdöt. Järjestäjälle lisäkustannuksia tulee pidemmän lentomatkan verran.

Maakuntien lomamatkatarjonta painottuu kevääseen ja syksyyn.

– Keskikesällä ei yleensä ole niin paljon lähtijöitä, että kannattaisi kokonaisia sarjoja järjestää, Rasimus sanoo.

Apollomatkoilla Oulu on Helsinki-Vantaan jälkeen suosituin lomalentokenttä. Myös Vaasasta järjestetään paljon matkoja. Näiltä kentiltä on tarjolla lomamatkoja myös keskikesän aikaan.

Kasvun suunta on huomattu lentoasemallakin.

– Matkojen määrä on yleisesti lisääntynyt. Olen huomannut, että Ouluun tullaan lomalentoa varten hyvinkin kaukaa, jopa Helsingistä tai Turusta asti, Oulun lentoaseman johtaja Liisa Sallinen sanoo.

 

Suoria reittilentoja maakunnista on kesäaikaan tarjolla varsin vähän. Kotimaan lennoilla maakuntakenttien pääyhteys on luonnollisesti Helsinki, mutta erikoisempiakin välejä lennetään kuten esimerkiksi Jyväskylä–Kokkola ja Ivalo–Kittilä.

– Nämä ovat niin sanottuja kolmiolentoja, joita lennämme suorien lentojen lisäksi. Kolmiolennoilla voimme palvella maakuntia tehokkaammin, kun yksi kone palvelee kahta kohdetta samalla lennolla, Päivyt Tallqvist Finnairin viestinnästä kertoo.

Finnairin mukaan kolmiolennoilla saadaan tehokkuutta reitteihin, joille osalla vuoroista on vähän kysyntää.

Tiedot loma- ja lentoyhteyksistä perustuvat Lännen Median matkanjärjestäjille ja Finavialle tekemään kyselyyn sekä matkanjärjestäjien verkkosivustoilla esittämiin tietoihin. Tiedot kerättiin viikoilla 18–19.