Teema

Leikkaushoito tepsii hyvin ponnistusinkontinenssiin

Fysioterapia ja ohjattu harjoittelu eivät aina tuo riittävästi apua virtsankarkailuun. Silloin vaihtoehtona on lääkehoito tai leikkaus.

Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Sari Ahonkallio kertoo, että karkailun muoto määrää hoitomuodon.

Virtsankarkailua on kolmea päätyyppiä. Ponnistusinkontinenssi on tyypillinen nuoremmilla naisilla, yliaktiivinen rakko puolestaan on vanhempien naisten vaiva. Lisäksi on sekatyyppistä virtsankarkailua.

– Yliaktiivista eli pakko-oireista karkailua voidaan hoitaa ainoastaan lääkkeillä ja rakon kouluttamisella.

Ponnistuskarkailua puolestaan voidaan hoitaa leikkaamalla. Nykyiset menetelmät ovat Ahonkallion mukaan varsin kevyitä. Emättimen limakalvon alle asetetaan sulamaton, synteettisestä materiaalista tehty nauha tukemaan virtsaputkea, ettei se pääse ponnistaessa antamaan periksi.

– Myös sekamuotoisessa karkailussa voidaan käyttää samanlaista leikkausta. Silloin tosin pitää varautua siihen, että pakkoinkontinenssi saattaa jopa vähän pahentua leikkauksen jälkeen.

Hoitotulokset ovat varsin hyviä. Ahonkallion mukaan kymmenen vuoden kuluttua noin 80 prosenttia potilaista on sitä mieltä, että nauhaleikkauksen teho on edelleen hyvä. Se edellyttää, että potilaat on valittu oikein.

Esimerkiksi vaikeasti ylipainoisille leikkauksia ei juuri tehdä, sillä niiden pitkäaikaisteho on tutkimuksissa havaittu huonoksi.

Täysin riskittömiä leikkaukset eivät ole. Nauhaleikkausten mahdollisia komplikaatioita ovat virtsatietulehdukset ja verenpurkaumat, mutta vakavammat vauriot ovat todella harvinaisia, Ahonkallio kertoo.

Terveelliset elintavat vähentävät virtsankarkailun riskiä, mutta niissäkin pitää muistaa kohtuus.

– Joka paikassa korostetaan, että pitää juoda paljon vettä. Naiset kulkevat koko ajan vesipullo mukana ja juovat enemmän kuin tarvitsevat. Onhan se kumma, ellei rakkokin siinä vähän villiinny, Ahonkallio huomauttaa.

Varalta pissalla käynti voi johtaa yliaktiivisen rakon oireisiin, joten vessaan mennään vasta kun rakko on kunnolla täynnä.

– Tämä kannattaa myös kaikkien tyttölasten vanhempien muistaa, ettei opeteta käymään vähän väliä pissalla.

Vessassa ramppaaminen voi johtaa siihen, että rakko ei opi kestämään lainkaan venytystä vaan alkaa supistella pienestäkin virtsamäärästä. Näin kierre on valmis.